Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Omalääkärimalli tulossa osaksi moniammatillisia tiimejä Päijät-Hämeessä
27.11.2024 08:00:00 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue kehittää terveydenhuollon palveluita vastaamaan entistä paremmin asukkaiden tarpeita ja odotuksia. Yhtenä keinona ovat moniammatillinen tiimi ja potilaalle nimetty omalääkäri–omahoitaja-työpari. Valtakunnallisesti tulossa oleva omalääkärimalli tuodaan osaksi jo toimivaa työtapaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa Hollolan, Asikkalan, Padasjoen, Heinolan ja Orimattilan sote-keskuksista omana tuotantona. Moniammatillinen tiimimalli on jo käytössä Hollolassa, Asikkalassa sekä Heinolassa ja Orimattilassa sitä käynnistetään.
– Orimattilan avovastaanotto siirtyi omaksi toiminnaksemme kesäkuussa 2024, ja yksikössä on käynnistetty tiimimallin kehittämistyö. Sote-keskuksen vastuulla olevan kunnan asukkaat on tiimiytetty tiimeihin, Orimattilassa asukkaiden tiimiyttäminen tullaan käynnistämään loppuvuoden 2024 aikana. Seuraava vaihe on nimetä tietyille potilasryhmille omalääkäri–omahoitaja-työpari, avosairaanhoidon tulosaluejohtaja Pertti Sopanen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta kertoo.
Sopasen mukaan moniammatillinen tiimimalli vahvistaa hoidon jatkuvuutta ja vaikuttavuutta. Potilaslähtöisyys lisääntyy, kun mallin sisällä toimii potilaansa hyvin tunteva omalääkäri–omahoitaja-työpari.
– Monet asiat voidaan hoitaa joustavammin ja hyödyntää moniammatillisen tiimin asiantuntijuutta ilman, että potilaan hoito pirstaloituu useille ammattilaisille, Sopanen sanoo.
Moniammatillinen tiimimalli on nopeuttanut hoidon saatavuutta ja toisaalta tiivis hoitosuhde on tuonut mahdollisuuden harventaa pitkäaikaissairauksien fyysisiä vastaanottokontrolleja.
Kun moniammatillisen tiimimallin rakenteisiin kehitetään omalääkärimallia, haasteena ovat resurssien riittävyys eri toimipisteissä, omalääkärimallin ”sisäänajo” nykyiseen tiimimalliin ja moniammatillinen yhteistyö mm. sosiaalihuollon toimijoiden kanssa, Sopanen listaa.
Valtakunnallisesti tulossa oleva omalääkärimalli on tarkoitus ottaa käyttöön osana moniammatillista tiimiä Hollolassa, Asikkalassa, Padasjoella, Heinolassa ja Orimattilassa alkuvuoden 2025 aikana.
– Tällä hetkellä omalääkärimallin kehittämistyössä on vaihe, jossa arvioidaan potilasryhmät, joille nimetään omalääkäri–omahoitaja-työpari, tulosaluejohtaja Pertti Sopanen kertoo.
Tiimimalli käytössä myös Harjun terveydessä
Terveydenhuollon moniammatillinen tiimimalli on tuttu myös Lahden, Kärkölän, Iitin ja Hartolan asukkaille. Näissä kunnissa sote-palvelut tuottaa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ja Mehiläisen yhteisyritys Harjun terveys.
– Harjun terveydessä on ollut vuodesta 2021 käytössä moniammatillinen tiimimalli. Kaikille potilaille on määritelty vuodesta 2022 alkaen oma tiimi ja oma yhteyshenkilö, kertoo toimitusjohtaja Petja Orre Harjun terveydestä.
Iitin, Kärkölän ja Hartolan sote-keskukset toimivat väestövastuutiimeinä, joilla pyritään parantamaan hoidon jatkuvuutta. Nastolan sote-keskuksessa siirrytään väestövastuutiimeihin 13.1.2025. Lahden sote-keskus toimii jatkossakin moniammatillisessa tiimityömallissa.
Lisätietoa:
Pertti Sopanen, tulosaluejohtaja, avosairaanhoito, 044 482 3171, Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Petja Orre, toimitusjohtaja, 040 125 6053, Harjun terveys
Avainsanat
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Juha Salonen palkittiin Padasjoella tapahtuneesta elvytyksestä6.2.2026 09:44:50 EET | Tiedote
Vanhempi pelastaja Juha Salonen palkittiin Padasjoella syksyllä tapahtuneesta elvytyksestä Hämeen Pelastusliiton ansioristillä. Salonen pelasti Mira Vilkmanin hengen aloittamalla nopean elvytyksen Vilkmanin saatua sairauskohtauksen kuntakokouksessa. Ansioristin perusteena on myös Salosen pitkä ja aktiivinen työura pelastusalalla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutut saavat mahdollisuuden ottaa näytteen itse kotona4.2.2026 12:08:46 EET | Tiedote
Tänä vuonna kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutut saavat edelleen mahdollisuuden osallistua tutkimukseen, jossa testataan kotinäytteenottoa. Vuoden ensimmäiset seulontakutsut lähetetään tällä viikolla. Kutsussa kerrotaan kotinäytteenottomahdollisuudesta tarkemmin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Palveluihin pääsy parani monelta osin Päijät-Hämeessä 20254.2.2026 09:34:30 EET | Tiedote
Erikoissairaanhoitoon pääsy nopeutui ja leikkausjonot lyhenivät Päijät-Hämeessä viime vuonna. Avosairaanhoitoon pääsy oli hyvällä tasolla. Ikääntyneiden palvelutarpeen arviointi toteutui 5,2 päivässä, ja perhe- ja sosiaalipalvelujen käsittelyajat paranivat. Pelastuslaitos pelasti vaarasta 137 henkilöä. Hyvinvointialue tehosti tilankäyttöä ja teknologia- ja tekoälyratkaisuja otettiin käyttöön.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Tekonivelleikkaukseen valmistautuva valitsee itselleen sopivan fysioterapian ennakko-ohjauksen3.2.2026 08:49:19 EET | Tiedote
Hyvinvointialueen polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen tuleva valitsee itselleen sopivan leikkaukseen valmistavan fysioterapian ennakko-ohjauksen. Leikkaukseen tuleva saa näin itselleen aiempaa isomman roolin toimenpiteeseen valmistautumisesta jo aivan alusta pitäen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikön tilahankinta keskeytetään2.2.2026 12:18:34 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus on päättänyt keskeyttää mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisyksikön vuokratilan hankintamenettelyn sopimusvalmistelun aikana ilmenneiden ristiriitojen vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme