Rajapalojen kulta-kobolttikaivoshankkeen YVA-ohjelma herätti kiinnostusta
Yhteysviranomaisena toimiva Lapin ELY-keskus sai 17 lausuntoa ja 38 mielipidettä Rajapalojen kulta-kobolttikaivoshankkeen YVA-ohjelmasta. Palaute on toimitettu Mawson Oy:lle otettavaksi huomioon hankkeen suunnittelussa.

Useissa yhteysviranomaiselle toimitetuissa mielipiteissä vastustettiin Rajapalojen kulta-kobolttikaivoshankkeen toteuttamista sen ihmisille ja luonnolle aiheuttamien haittojen vuoksi. Huolta kannettiin erityisesti hankkeen mahdollisista kielteisistä melu-, valo- ja pölyvaikutuksista sekä purkuvesien vaikutuksista vesistöön. Huolta herätti myös mahdollisten raskasmetallien, uraanin ja ksantaattien lisääntyminen hankealueen ympäristössä. Hankekuvausta pidettiin liian yleispiirteisenä. Yhteysviranomainen on ottanut huomioon ympäristövaikutusten arvioinnin kohdentamisessa Mawson Oy:n esittämän lisäksi myös saadut viranomais- ja asiantuntijalausunnot sekä mielipiteet.
Yhteysviranomainen on lausunnossaan edellyttänyt ottamaan huomioon hankkeen suunnittelussa muun muassa vaikutukset Mustiaapa-Kaattasjärven Natura 2000 -alueen suojeluperusteisiin, uraanin ympäristövaikutukset sekä vesienhallinnan järjestelyt ja poikkeustilanteet. Lisäksi YVA-ohjelmalausunnossa edellytetään muun muassa selkeyttämään, täydentämään ja tarkentamaan hankekuvausta sekä kiinnittämään huomiota sosiaalisten vaikutusten arviointiin.
YVA-menettelyssä ei myönnetä lupaa hankkeen toteuttamiseen
Yhteysviranomaisen lausunnon jälkeen hanke etenee varsinaiseen ympäristövaikutusten arviointiin. Hankkeesta vastaava Mawson Oy kokoaa ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset YVA-selostukseksi, joka arviointiohjelman tapaan tulee valmistuttuaan yleisesti nähtäville lausuntojen ja mielipiteiden esittämistä varten. Yhteysviranomainen tarkistaa YVA-selostuksen riittävyyden ja laadun ja antaa perustellun päätelmän hankkeen merkittävistä vaikutuksista.
YVA-menettelyssä ei myönnetä lupaa hankkeen toteuttamiselle, vaan sen tarkoituksena on lisätä kaikkien tiedon saantia, arvioida ympäristövaikutuksia mm. vertailemalla hankkeen kohtuullisia vaihtoehtoja sekä etsimällä haittoja lieventäviä keinoja. YVA-menettely on edellytys muun muassa kaivoshankkeen lupien saamiselle.
Mawson Oy suunnittelee kulta-kobolttikaivosta Ylitorniolle ja Rovaniemelle
Hanke koostuu viidestä maanalaisesta louhoksesta. Kaivoksen toiminta käsittää malmin louhinnan maanalaisesta kaivoksesta sekä maan päällä tapahtuvan malmin rikastuksen, kaivannaisjätteen läjityksen ja muut toiminnot. Toiminta on suunniteltu aloitettavan 2030-luvulla. Kaivoksen toiminta-aika on noin 10 vuotta. Kaivoksella tarvittavaa raakavettä hankitaan lähtökohtaisesti pohjavedestä. Hankkeessa tarkastellaan vesien johtamista Kemijokeen Muurolan pohjois- tai eteläpuolelle. Pohjoisen putkilinjausvaihtoehdon pituus on 23 km ja eteläisen 21 km. Lisäksi tarkastellaan mahdollisuutta kunnalliseen jätevedenkäsittelyyn Rovaniemellä. Purkuputki asennetaan 1–3 metrin syvyyteen. Hankkeen tarvitsema 110 kV:n voimajohto rakennetaan osittain maan alle purkuputken yhteyteen ja osittain maanpäällisenä ilmajohtona. Pohjoinen voimajohtovaihtoehto liitetään kantaverkkoon Valajaskoskella ja eteläinen vaihtoehto Petäjäskoskella.
Yhteysviranomaisen lausunto YVA-ohjelmasta on luettavissa osoitteessa: www.ymparisto.fi/rajapalojenkaivos-YVA
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja
Mikko Huru
mikko.huru(at)ely-keskus.fi
puh. 0295 037 403
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Työttömyyden alueelliset erot Lapissa huomattavia21.10.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Lapissa oli syyskuussa 7 530 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kehitys jatkui Lapissa yhä koko maata myönteisempänä. Alueelliset kehityserot työttömyydessä ovat Lapissa huomattavia ja työttömien osuus työvoimasta vaihteli kunnittain 6,3–15,4 %:iin. Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt myös Lapissa. Avoimissa työpaikoissa näkyy tulevan matkailusesongin työvoimatarpeet.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:05:52 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Lapin teitä uusittiin 210 kilometriä8.10.2025 12:18:17 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 päällystysurakat on saatu Lapissa valmiiksi. Teitä päällystettiin ja rakenteita vahvistettiin 210 kilometrin verran. Tänä vuonna Lapin ELY-keskukselle myönnettiin 29,1 miljoonaa teiden ylläpitoon.
Uudet maanteiden hoitourakat käynnistyvät 1.10.202524.9.2025 13:01:54 EEST | Tiedote
Pohjoisella hankinta-alueella on kilpailutettu maanteiden hoidon alueurakoitsijat Sodankylän, Kemijärvi-Posion ja Puolangan hoitourakoihin. Kemijärvi-Posio urakassa urakoitsijana aloittaa Pimara Väyläpalvelut Oy, Sodankylässä ja Puolangalla jatkaa Destia Oy.
Työllisyystilanne jatkui Lapissa parempana kuin koko maassa23.9.2025 08:39:46 EEST | Tiedote
Kausiluontoiseen tapaan työttömien määrä väheni Lapissa elokuun aikana. Elokuun lopussa Lapissa oli noin 7 710 työtöntä työnhakijaa. Työttömyyden kehitys verrattuna vuodentakaiseen jatkui Lapissa myönteisempänä kuin koko maassa. Seutukuntien ja kuntien väliset erot työttömyydessä ja sen kehityksessä jatkuivat huomattavina. Työttömyydet ovat pitkittyneet myös Lapissa ja pitkäaikaistyöttömiä on viimevuotista enemmän. Työmarkkinatorille ilmoitettiin Lapissa lähes 2 970 avointa työpaikkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme