Vihreiden Mikkonen: Politiikka on lopulta arvovalintoja – “Leikkaukset palveluista ja vähävaraisilta eivät ole välttämättömiä”
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen kertoi ryhmäpuheessaan eduskunnan täysistunnossa Vihreiden haluavan rakentaa Suomea, joka kantaa vastuuta ympäristöstä, ihmisistä ja taloudesta. Mikkosen mukaan julkisen talouden vahvistaminen on laajasti jaettu tavoite, mutta ratkaisevaa ovat keinot.

Vihreiden vaihtoehtobudjetissa julkista taloutta sopeutetaan saman verran kuin hallitus tekee, mutta oikeudenmukaisemmin.
– Peruisimme vahingolliset leikkaukset koulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan sekä kulttuuriin. Taloutta vahvistaisimme vihreällä verouudistuksella, jolla siirrämme verotuksen painopisteen työn ja yrittämisen verotuksesta haittojen verottamiseen ja keventäisimme verotusta hallitus enemmän pieni- ja keskitulosilta, Mikkonen listasi.
Mikkonen nosti puheessaan esiin huolen ilmastosta. Useiden arvioiden mukaan kuluva vuosi tulee olemaan mittaushistorian kuumin ja kriittinen 1,5 asteen raja on jo rikkoutumassa. Uutisia kuivuneista joista, sulavista jäätiköistä, hirmumyrskyistä, rankkasateista ja tulvista, jopa kriittisten merivirtojen kääntymisestä, saadaan lukea jatkuvasti.
– Tarvitsemme kiireellisesti lisää ilmastotekoja. Orpon hallitus on jäämässä historiaan sillä, että se on maamme ensimmäinen hallitus, joka tietoisesti omilla päätöksillään lisää päästöjä tässä hetkessä. Vihreät leikkaisi yritysten fossiilitukia ja peruisi fossiilisten tuontipolttoaineiden sekä suuripäästöisten autojen veroalet, Mikkonen totesi.
– Ilmastokriisin rinnalla luonnon monimuotoisuus hupenee uhkaavasti, ja silti nykyinen hallitus on toteuttanut historian suurimmat vähennykset luonnonsuojelun ja vesien suojelun rahoitukseen. Me Vihreät lisäisimme rahoitusta luonnon ja vesiensuojeluun kaikkiaan 210 miljoonalla eurolla. Lisäksi suojelisimme valtion vanhoja metsiä kymmenkertaisen määrän Orpon hallituksen esittämään verrattuna, Mikkonen jatkoi.
Mikkonen muistutti, että politiikka on lopulta arvovalintoja. Vihreiden valinta on taata hyvä arki jokaiselle ja varmistaa, että se on mahdollinen myös tuleville sukupolville
– Hyvä hallitus. Te väitätte, että nyt tehtävät leikkaukset ovat välttämättömiä. Eivät ne ole. Valtiontaloutta on mahdollista sopeuttaa monin eri keinoin. Vihreiden vaihtoehto osoittaa, että hallituksen kurjistavalle politiikalla on vaihtoehto. Vaihtoehto, joka luo toivoa. Vaihtoehto, joka lisää ihmisten ja luonnon hyvinvointia, Mikkonen päätti.
Koko Mikkosen ryhmäpuheen voi lukea täältä.
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme