Vuoden 2024 Alvar Renqvist -palkinto Mikael Ahlströmille
28.11.2024 10:35:43 EET | WSOY | Uutinen
Alvar Renqvist -palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama huomionosoitus ansioituneelle kustannustoimittajalle.
Palkinto myönnettiin Mikael Ahlströmille Finlandia-palkintotilaisuuden yhteydessä 27.11.2024.
Palkintoperusteissa todetaan:
"Filosofian maisteri Mikael Ahlström on työskennellyt WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden osastolla vuodesta 2000. Hänen erikoisalaansa ovat suomennettu fantasia ja sarjakuvat. Erityisesti Tolkien-asiantuntijana Mikael Ahlström on Suomessa vailla vertaa.
Mikael Ahlström on tehnyt myös vakuuttavaa työtä sarjakuvatoimittajana luoden WSOY:n sarjakuvakustantamisen osastosta maineikkaan ja korkeatasoisesta valikoimastaan tunnetun yksikön."
Alvar Renqvist -palkinnon tavoitteena on nostaa esille kustannustoimittajan keskeistä roolia kirjan tekoprosessissa. Suomen Kirjasäätiö perusti palkinnon vuonna 1998. Palkinnon suuruus on 3000 euroa, ja se rahoitetaan Suomen Kirjasäätiöön nimikkorahastona kuuluvasta Alvar Renqvistin rahastosta.
Vuoden 2024 palkintolautakuntaan kuuluivat Antti Kasper (Otava), Leena Balme (WSOY) ja Mika Perttola (Sanoma Pro)
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir yhteistyöhön – Reykjavikin murhat -kirjasarja starttaa helmikuussa 202727.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Islannissa asuvat kirjailijat Satu Rämö ja Lilja Sigurdardóttir toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa ja ryhtyvät kirjoittamaan yhdessä Reykjavikin ytimeen sijoittuvaa dekkarisarjaa. Reykjavikin murhat on nopeatempoinen rikossasarja, joka vie lukijansa Islannin pääkaupungin kiiltokuvapinnan alle väärintekijöiden ja petosten maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa Villi kortti ilmestyy helmikuussa 2027 WSOY:n julkaisemana. Kirjasarjan kirjat julkaistaan myös Islannissa.
Ulla Raskin Kylmä meri -sarja valloittaa maailmaa – sarjan käännösoikeudet myyty jo kuuteen maahan24.2.2026 08:14:13 EET | Tiedote
Ulla Raskin Kylmä meri -sarja herättää kansainvälisesti suurta kiinnostusta. Sarjan käännösoikeudet on myyty ensimmäisen romaanin myötä jo Saksaan, Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Puolaan ja Alankomaihin. Sarjan toinen osa Seitsemän tornin varjoissa ilmestyy 26. helmikuuta.
Kirjailija Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle – uusi romaani käsittelee yhtä historian oudoimmista tiedehuijauksista9.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Esikoisromaanillaan Elolliset itsensä kirjallisuuden maailmankartalle kirjoittanut Iida Turpeinen siirtyy WSOY:lle. Turpeinen voitti Elolliset-teoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla muun muassa Finlandia- ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi. Elolliset on ollut ehdolla Ranskassa parhaalle käännöskirjalle jaettavan Le prix du Meilleur Livre étranger-palkinnon saajaksi sekä Italiassa Premio Strega Europeo-palkinnon saajaksi. Romaanin käännösoikeudet on myyty 28 kielialueelle.
Palkittu kirjailija Heikki Kännö siirtyy WSOY:lle – uusi romaani ilmestyy syksyllä 20263.12.2025 08:50:00 EET | Tiedote
WSOY julkaisee kirjailija Heikki Kännön uuden romaanin syksyllä 2026. WSOY toimii jatkossa Heikki Kännön uutuusromaanin lisäksi jo julkaistujen romaanien kustantajana sekä painettujen että digitaalisten kirjojen osalta.
Kansainvälisesti menestynyt jännityskirjailija Antti Tuomainen siirtyy WSOY:lle25.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran tehneen Antti Tuomaisen teoksia on käännetty jo liki 30 kielelle. Tuomainen tunnetaan poikkeuksellisesta taidostaan yhdistää samoihin kansiin rikosromaani ja musta komedia. Brittiläinen sanomalehti The Times on nostanut Tuomaisen arviossaan Euroopan hauskimmaksi kirjailijaksi. WSOY julkaisee Tuomaisen seuraavan teoksen vuonna 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme