Lapin hyvinvointialueen matkapalvelukeskustoiminta siirtyy Tervia Logistiikka Oy:lle
Tervia Logistiikka Oy vastaa 1.12.2024 alkaen Lapin hyvinvointialueen sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten lakisääteisten kuljetuspalveluiden tilaus- ja välitystoiminnasta eli matkakeskuspalveluista. Asiakkaille muutos ei aiheuta toimenpiteitä.

Tervia Logistiikka Oy on osa pohjoisten hyvinvointialueiden omistamaa Tervia-konsernia, jonka tehtävänä on vahvistaa Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä. Työssä on edetty siten, että alueiden sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulakien mukaisten kuljetuspalveluiden tilaus- ja välitystoiminnat yhdistyvät vuoden 2025 alussa Tervia Logistiikka Oy:n toiminnaksi. Lapin osalta liikkeenluovutus tapahtuu 1.12.2024.
Tervia Logistiikka vastaanottaa asiakkaan tilauksen ja välittää hänelle sopivan kuljetuspalvelun. Toimitusjohtaja Erja Jaatisen mukaan muutos ei vaadi asiakkailta tässä vaiheessa toimenpiteitä. "Asiakaspalvelijamme vastaavat samoihin puhelinnumeroihin kuin ennenkin ja varsinaisen kuljetuspalvelun hoitavat samat Lapin yrittäjät kuin tähänkin saakka", Jaatinen kertoo.
Kuljetuspalvelut hankitaan Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Keski-Pohjanmaalle jatkossakin ostopalveluna kuljetuspalveluyrittäjiltä. Ensimmäisenä kilpailutetaan Kainuun kuljetuspalvelut. Kilpailutusta valmistellaan parhaillaan ja siitä vastaa Tervia Logistiikka Oy.
Toiminta siirtyy vaiheittain
Ensimmäiset liikkeenluovutukset tapahtuivat 1.10.2024, kun Kainuun ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueiden matkakeskuspalvelut siirtyvät osaksi Tervia Logistiikka Oy:tä. Lapin hyvinvointialueen osalta liikkeenluovutus tapahtuu 1.12.2024 ja Pohjois-Pohjanmaan osalta 1.1.2025. Lapin hyvinvointialueelta Tervia Logistiikkaan siirtyy yhteensä 12 työntekijää.
"Koska olemme keskellä siirtymävaihetta, toimintaan ei tule tässä vaiheessa vielä muutoksia. Vasta kun kaikki liikkeenluovutukset on tehty, otetaan käyttöön yhteinen tietojärjestelmä ja yhteiset toimintamallit. Uudet toimintamallit suunnitellaan yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa”, kertoo projektipäällikkö Tanja Witick.
Tavoitteena pohjoisen Suomen palvelujen varmistaminen
Tervia Logistiikan tavoitteena on tuottaa palveluja laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Toiminnassa keskeistä on turvata palvelut myös harvaan asutuilla alueilla, sillä yhtiö palvelee koko Pohjois-Suomen alueella aina Ylä-Lapista Keski-Pohjanmaalle Perhoon saakka.
"Etsimme tehokkuutta toimintamallien yhtenäistämisellä ja päällekkäisten toimintojen karsimisella", kertoo Jaatinen.
Päätöksen oikeudesta kuljetuspalveluun tekee jatkossakin hyvinvointialueen viranhaltija. Lakisääteisten sosiaali- ja vammaispalvelujen kuljetuksia toteutuu pohjoisilla hyvinvointialueilla yhteensä noin 700.000 matkaa vuosittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja Witick, Tervia Logistiikka Oy, projektipäällikkö. p. 044 4920 179, e-mail: tanja.witick@tervia.fi
Erja Jaatinen, Tervia Logistiikka Oy, toimitusjohtaja. e-mail erja.jaatinen@pohde.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tervia Logistiikka Oy on osa Tervia-konsernia (tervia.fi), jonka omistavat Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Tervia Logistiikka Oy tuottaa sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten matkapalveluiden tilaus- ja välitystoimintaa koko Pohjois-Suomen alueella 1.1.2025 alkaen. Tervian keskeisenä tavoitteena on vahvistaa pohjoisten hyvinvointialueiden yhteistyötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Reittis – Kohti hyvinvointia -verkkosivusto on julkaistu6.3.2025 11:27:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan digitaalinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelutarjotin, Reittis – Kohti hyvinvointia -verkkosivusto on julkaistu Pohteen verkkosivustolle. Löydät Reittiksen osoitteesta pohde.fi/reittis. Verkkosivusto kokoaa hyvinvointia tukevat palvelut asukkaille ja ammattilaisille yhteen paikkaan helposti löydettäviksi.
Pohde valmentaa omaishoitajia6.3.2025 08:23:34 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää omaishoitajien valmennuksia keskiviikkona 12.3. etäyhteydellä. Valmennusta voi seurata myös Ylivieskassa, Haapavedellä, Pyhäjärvellä, Raahessa, Kuusamossa ja Oulussa paikan päällä Omaishoitajat ry:n tiloissa.
Kainuun ja Pohteen matkapalvelukeskusten toiminnassa viiveitä 6.-8.3.2025 lakon vuoksi4.3.2025 09:34:41 EET | Tiedote
Tervia Logistiikka Oy vastaa Pohjois-Suomen alueella sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten matkakeskuspalveluiden tilaus- ja välitystoiminnasta. PAMin palvelu- ja telemarkkinointialalle asettaman mahdollisen lakon vuoksi Tervia Logistiikan toiminnassa on viiveitä 6.-8.3.2025 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla.
Pohde julkaisee OmaPohde-mobiilisovelluksen – ammattilaisen tavoittaa aiempaa helpommin27.2.2025 15:50:54 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on julkaissut OmaPohde-mobiilisovelluksen. Sen kautta asukkaat voivat hoitaa sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä asioitaan sujuvammin milloin ja missä vain. Sovellus mahdollistaa esimerkiksi Digitaalisen sote-keskuksen ammattilaisten kanssa asioinnin entistä helpommin. Sovellus on ladattavissa omassa sovelluskaupassa (IOS ja Android).
Aluehallitus päätti: uudisrakennus kehitysvammaisille asiakkaille toteutetaan Oulun Peltolaan26.2.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 25.2.2025 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti vaativan asumisen uudisrakennushankkeesta ja käsitteli lausuntoja sekä sisäisen valvonnan raporttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme