Oma Häme on seurannut kevään yt-neuvotteluiden vaikutuksia toimintaan ja talouteen
Henkilöstön tukitoimissa on onnistuttu.

Oma Häme käynnisti tiukan talouskuurin vuoksi maaliskuussa 2024 yhteistoimintaneuvottelut johto-, hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön kanssa. Neuvottelujen kohteena oli 1 379 henkilöä hallinto-, asiantuntija-, toimisto-, huolto- ja muissa tukipalvelutehtävissä. Neuvotteluiden ulkopuolelle jätettiin pääosa välitöntä asiakastyötä tekevistä ammattilaisista, esimerkiksi lääkärit, sosiaalityöntekijät, hoitajat, pelastajat.
Yt-neuvotteluiden toimenpiteiden ja kustannusten vaikutuksia ja toteutumista on seurattu säännöllisesti Oma Hämeessä. Aluehallitus käsittelee neuvottelujen tuloksia kokouksessaan 2. joulukuuta.
Aluehallituksen linjauksen mukaisesti neuvotteluissa pyrittiin ensisijaisesti löytämään ratkaisuja tarjoamalla toista tehtävää koulutuksen avulla, jättämällä tehtäviä täyttämättä eläköitymisten tai irtisanoutumisten seurauksena sekä muuttamalla tehtäviä ja toimenkuvia. Yhtenä keinona oli määräaikaisten palvelussuhteiden täyttämättä jättäminen. Neuvottelut johtivat kuitenkin myös irtisanomisiin.
Lisäksi prosessissa tarkasteltiin toimialojen organisaatio- ja johtamisrakenteita, joihin tehtiin muutoksia. Neuvotteluissa käsiteltiin myös henkilöstön palvelussuhde-ehtoja, paikallisia sopimuksia ja henkilöstöetuja.
Yhteistoimintamenettelyn toimenpiteiden toteutus ja tulokset
Neuvottelujen tulokset koskettivat 168 työntekijää. Toimenpiteisiin sisältyi muun muassa:
- 18 avoimen tehtävän täyttämättä jättäminen
- 20 henkilön eläköityminen (joista 12 siirtyy eläkkeelle vuoden 2024 aikana)
- 31 henkilön tehtäväjärjestelyt
- 16 henkilön korvaava työsopimus tai virkamääräys
- 30 määräaikaisen työsuhteen päättyminen (joista 3 on työllistynyt uudelleen toiseen yksikköön)
- 53 henkilön irtisanominen
Irtisanotuista henkilöistä 30 on työllistynyt uudelleen Oma Hämeen palvelukseen. Takaisinottoprosessissa on edelleen 33 henkilöä, ja kuuden henkilön osalta takaisinottoaika on päättynyt ilman työllistymistä.
Oma Hämeeseen on saapunut tähän mennessä yksi oikaisuvaatimusta yhteistoimintaneuvotteluiden tulokseen liittyen. Oikaisuvaatimus on käsitelty ja siihen on vastattu. Vaatimuksen osalta prosessissa ei ole toimittu virheellisesti.
Irtisanotuille tarjolla muutostukea
Irtisanottujen työntekijöiden työllistymistä edistetään muutosvalmennuksella, jonka toteuttaa Hiljainen Rekry Oy. Marraskuussa käynnistyneen valmennuksen sisältöön kuuluu sparrauskeskusteluja, ammatillista arviointia, verkkokursseja, työtaitojen valmennusta, työnhakuvalmennusta sekä omavalmentajan tuki.
Työterveyshuollon seurannan perusteella yhteistoimintaprosessin tukitoimien on koettu olleen riittäviä ja ne ovat onnistuneet. Tukitoimia oli tarjolla sekä työntekijöiden, että työyhteisöjen tukemiseksi. Työterveyshuollon palveluita on käytetty neuvotteluihin liittyen, joskaan ei merkittävästi normaalia enempää. Myöskään sairaspoissaoloissa ei ole havaittu kasvua.
Tukitoimissa olivat mukana työterveyshuolto, henkilöstöpalvelut, työsuojelu sekä henkilöstöjärjestöt. Yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen työterveyshuollon laatima yhteenveto käsiteltiin hyvinvointialueen yhteistyötoimikunnassa syyskuussa.
Neuvottelujen tavoitteena oli saavuttaa noin kuuden miljoonan euron kustannussäästöt. Suurin osa kustannusvaikutuksista tulee toimialakohtaisesti, isoimpana konserni- ja tukipalveluiden toimialan ennuste, noin 2,5 miljoonaa euroa. Toimialakohtaisten vaikutusten lisäksi kustannukset laskevat muun muassa ICT-laitteiden ja leasingkulujen myötä sekä palkanlaskennan ja henkilöstöetuuksien kautta.
Neuvotteluiden tuloksena sovittiin myös työterveyshuollon peruuttamattomien aikojen kustannusten siirtymisestä henkilöstölle, jonka myötä kustannusvaikutuksia ennustetaan olevan ensi vuonna 30 000 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Savolakonserni- ja tukipalveluiden toimialajohtaja
Puh:040 330 5512jussi.savola@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Turvanasi jouluna – lasten osastolla on joulun taikaa ja uuden odottelua25.12.2025 10:15:00 EET | Artikkeli
Jokainen pieni potilas ja perhe kohdataan joulunakin samalla turvallisuudella ja ammattitaidolla.
Turvanasi jouluna – joulussa on tänä vuonna uuden odottelua synnytys- ja naistentautien yksikössä24.12.2025 10:15:00 EET | Artikkeli
Kanta-Hämeen keskussairaalan synnytys- ja naistentautien yksikössä sekä vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuyksikössä joulupyhät kuluvat tärkeän työn äärellä.
Turvanasi jouluna – tonttupolku ja puurojuhla luovat taianomaisia hetkiä ikäihmisille23.12.2025 10:15:00 EET | Artikkeli
Monissa Oma Hämeen ikäihmisten asumisyksiköissä joulun valmistelu aloitettiin jo hyvissä ajoin ja joulutunnelmaa on luotu mitä moninaisimmilla tavoilla.
Pelastuslaitos on valmiudessa, kun muut juhlivat kotona22.12.2025 14:49:25 EET | Tiedote
Lue pelastuslaitoksen vinkit turvalliseen jouluun.
Päivystyksessä joulu tarkoittaa valmiutta ja kiireellistä hoitoa22.12.2025 14:15:54 EET | Tiedote
Päivystyksessä hoidetaan jouluna äkilliset ja välitöntä hoitoa vaativat tilanteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme