Suunnittelukaudella 2025–2027 HSY toteuttaa kestävää kasvua ja suuria investointeja
29.11.2024 11:18:24 EET | HSY | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous hyväksyi 29.11.2024 HSY:n toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2025–2027. Tavoitteet ja resurssointi perustuvat HSY:n strategiaan 2030, jonka painopisteet ovat ympäristövastuu, työn murros, kestävä talous ja asukaskokemus.

Pääkaupunkiseudun kasvu tukee vesihuollon ja jätehuollon kehitystä
Pääkaupunkiseudun talousnäkymät ovat parantuneet, ja seudun kasvun ennustetaan jatkuvan, mikä tukee myös HSY:n asiakasmäärän ja toiminnan kasvua. Vesijohtoverkostoon pumpatun veden määrän arvioidaan kasvavan hitaasti. Ensi vuonna puhtaan veden tuotannoksi arvioidaan noin 95 miljoonaa m³ vettä ja jätevettä käsitellään arviolta 152 miljoonaa m³.
Jäteastioita tyhjennetään arviolta 9,3 miljoonaa kertaa ja näistä kerätään jätettä noin 380 000 tonnia. Kerätystä jätemäärästä noin puolet kierrätetään materiaalina ja loput hyödynnetään energiana jätevoimalassa. Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa käsitellään lisäksi 221 000 tonnia jätettä.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa tehdään tietoyhteistyötä esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja ilmansuojelun tarpeisiin. Tulevien vuosien tiedontuotannon keskiössä ovat muun muassa ilmastonmuutoksen hillintä ja sopeutuminen sekä uuden ilmanlaatudirektiivin myötä tiukentuvat ilmansuojeluvaatimukset.
HSY:n toimintatuotot kertyvät asiakasmaksuista
Vuonna 2025 HSY:n toimintatuottojen arvioidaan olevan 489 miljoonaa euroa, joka on 7,7 % enemmän vuoden 2024 ennusteeseen verrattuna.
Laskutetun veden määrä on pienentynyt usean vuoden ajan, mutta sen arvioidaan kääntyvän kasvuun jo tänä vuonna. Lähivuosille ennustetaan veden käytön maltillista lisääntymistä, jos alueen asukasmäärän kasvu toteutuu ennustetun kaltaisena. Vesihuollon käyttömaksuihin esitetään ensi vuodelle 8 prosentin korotusta, ja suunnitelmavuosille vastaavasti 5 prosentin vuosittaista korotusta. Lisäksi vesihuollon perusmaksujen korotukseksi ehdotetaan ensi vuodelle 13 prosenttia. Myös liittymismaksuja nostetaan, jotta ne vastaisivat paremmin aiheutuvia kustannuksia.
HSY:n toimitusjohtaja Tommi Fredin mukaan vesihuollon maksujen painotuksia on tarkistettu strategiatavoitteiden mukaisesti, jotta ne vastaisivat paremmin aiheuttamisperiaatetta. Muutokset toteutetaan vaiheittain.
- Maksujen korotusten taustalla ovat erityisesti kohonneet rahoituskulut ja mittavat investoinnit vesihuoltoverkostoon. Investointien rahoitus pyritään kattamaan asteittain täysimääräisesti asiakasmaksuilla, Fred selventää.
Kiinteistöltä kerätyn jätteen kokonaismäärä on noussut tämän vuoden alusta ja kasvun arvioidaan jatkuvan lähivuodet. Hyödynnettävistä jätteistä eniten lisääntyvät biojäte sekä muovi- ja kartonkipakkaukset. Jätehuollon hintoihin esitetään ensi vuodelle keskimäärin noin 6 prosentin korotusta, myös jätemäärän kasvu lisää tuottoja. Sortti-asemien asiakasmäärän arvioidaan myös kasvavan hieman.
Seutu- ja ympäristötiedon toiminta perustuu jäsenkuntien tarpeisiin ja toiveisiin palveluista ilmasto- ja kiertotaloustyössä, ilmansuojelutyössä ja tietoyhteistyössä. Ne seutu- ja ympäristötiedon palvelut, joita ei rahoiteta palvelutuotannon myynnillä ja hankerahoituksilla, katetaan kuntaosuuksilla. Jäsenkunnilta perittävät kuntaosuudet ovat noin prosentti HSY:n toimintatuotoista.
Toimintamenoista yli puolet palveluiden ostoon
HSY:n ensi vuoden toimintamenot ovat 212,4 miljoonaa euroa, mikä on 0,5 % vähemmän kuin tämän vuoden ennusteessa. Menojen suurin osuus, noin 57 %, koostuu palveluiden ostoista, kuten jätteen kuljetuspalveluista, IT-kustannuksista, asiantuntijapalveluista sekä rakentamis- ja kunnossapitopalveluista. Henkilöstökulut ovat noin 27 prosenttia, materiaalihankinnat 15 prosenttia ja muut kulut yhden prosentin. Henkilöstömäärän arvioidaan olevan ensi vuonna keskimäärin 833 henkilötyövuotta.
Toimintatuottojen ja -kulujen erotuksena syntyvä toimintakate vuonna 2025 on 57 prosenttia, ja sen ennustetaan paranevan maltillisesti hintamuutosten myötä tulevina vuosina. Nettorahoituskulut ovat 93,1 miljoonaa euroa, joista 57,1 miljoonaa euroa muodostuu jäsenkunnille perustamislainoista maksettavista koroista. Suunnitelmakauden loppua kohti nettorahoituskulujen arvioidaan kääntyvän laskuun.
- Vaikka poistojen jälkeen tulos on ylijäämäinen, lisävelkaantumisemme jatkuu. Suunnitelmakauden aikana joudumme nostamaan ulkopuolista lainaa yhteensä noin 391 miljoonaa euroa, Fred toteaa.
Vesihuollon ja jätehuollon investoinnit perustuvat pitkän aikavälin, 20 vuoden investointiohjelmaan. Vuonna 2025 investoinnit ovat yhteensä 206,2 miljoonaa euroa, josta 183,5 miljoonaa kohdistuu vesihuoltoon ja 20,6 miljoonaa jätehuoltoon.
Vesihuollon isoimmat investoinnit kaupunkien suuriin infrahankkeisiin
Vesihuollon investointien taso säilyy suunnitelmakaudella korkeana. Tämä johtuu suurelta osin jäsenkaupunkien monista suurista infrastruktuurihankkeista. Näitä ovat esimerkiksi Vantaan ratikka ja Länsi-Helsingin raitiotiet. Käynnissä ovat edelleen Kruunusillat ja Espoon kaupunkirata (ESKA) -hanke.
HSY:n omista investoinneista tehdään eniten verkostosaneerauksia ja muita hankkeita, jotka turvaavat tulevaisuuden juomaveden saannin ja kehittävät viemäriverkoston hallintaa ja kapasiteettia. Tavoitteena on määrätietoisesti nostaa saneerausinvestointien määrää vuositasolla.
- Verkostohankkeista merkittävimmät investoinnit kohdistuvat esimerkiksi Esplanadin viemäritunneliin, Otaniemen painepiirin vedenjakelun varmistamiseen, Blominmäen itäisen valuma-alueen viemäröinnin kehittämiseen sekä Järvenperän pääviemärin uudelleen rakentamiseen ja saneeraamiseen, Fred kertoo.
Uusi Sortti-asema parantaa palveluja
Jätehuollon investoinnit tähtäävät vastuullisiin ja kehittyviin palveluihin ja niiden parantamiseen sekä kiertotalouden edistämiseen. Uuden Sortti-aseman suunnittelu käynnistetään ja uusi asema valmistuu arviolta vuosien 2027–2028 aikana.
Ensi vuonna toteutetaan Ämmässuon kaasuvoimalan kaasukellon rakennustyöt. Lisäksi valmistuu laitos, joka jalostaa biokaasulaitoksen mädätettä maatalouskäyttöön.
Myös muut kokouksen asiat päätettiin esityslistan mukaisesti. Esityslista/pöytäkirja löytyy täältä: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fred TommiToimitusjohtaja
Puh:050 348 4841tommi.fred@hsy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Näin biojätteen lajittelu sujuu helposti myös kesähelteillä6.7.2026 08:47:00 EEST | Tiedote
Kesällä biojäte kannattaa pitää mahdollisimman kuivana. Reiällinen biojäteastia, huolellinen pakkaaminen ja riittävän tiheä astian tyhjennys auttavat pitämään biojätteen siistinä myös helteillä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vinkkaa helpot niksit biojätteen sujuvaan lajitteluun, joiden avulla hajut ja kutsumattomat kesävieraat pysyvät loitolla.
Kesäkeittiö kuntoon – näin lajittelet grillikauden jätteet29.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesä on grillauksen ja ulkona ruokailun sesonkia. Tiedätkö, mihin kuuluvat grilliruokien pakkaukset, alumiinifoliot ja kertakäyttögrillit? Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY kokosi vinkit kesäkeittiön yleisimpiin lajittelutilanteisiin.
Sortti-keräysautojen suosio kasvoi – erityisesti vaarallista jätettä tuotiin aikaisempaa enemmän23.6.2026 08:46:00 EEST | Tiedote
Asukkaat toivat maalis–kesäkuussa 2026 kiertäneisiin HSY:n Sortti-keräysautoihin yhteensä 161 000 kiloa metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua sekä kodin vaarallista jätettä. Sortti-keräysautot pysähtyivät kevään aikana lähes 300 pysähdyspaikalla ympäri pääkaupunkiseutua ja Kirkkonummea. Sortti-keräysautoilla kävi jätteiden tuojia noin kymmenen prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Pääkaupunkiseudulla tonttivarantoa yli 70 000 uuteen kerrostaloasuntoon17.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun asuntorakentamista mahdollistava tonttivaranto kasvoi selvästi viime vuonna, kertoo HSY:n tonttivarantokatsaus. Käyttämätöntä rakennusoikeutta on jäljellä jopa 70 000–80 000 uuden kerrostaloasunnon rakentamista varten. Pientalovarantoon ei juurikaan tullut muutoksia.
// KORJATTU TIEDOTE // Korjattu Kauniaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentymisprosentti tiedotteen loppuun // Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt laskivat 22 prosenttia16.6.2026 12:10:35 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna noin 22 prosenttia edellisvuodesta, kertoo HSY:n julkaisema päästöseuranta. Kaukolämmön päästöt lähes puolittuivat, koska fossiilisten polttoaineiden käyttö vähentyi huomattavasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


