Asema-aukion taksiaseman kilpailutus on käynnistynyt
28.11.2024 16:13:58 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki on pormestari Juhana Vartiaisen toimeksiannosta aloittanut Asema-aukion taksiaseman kilpailutuksen. Jatkossa vain kilpailutuksen voittaneet yritykset saavat toimia Asema-aukiolla. Samalla haetaan ohjausoperaattoria, joka varmistaa, että asemaa käyttävät vain voittaneiden yritysten taksit.

Helsingin kaupunki etsii kilpailulla kahta taksiliikennöitsijää, jotka vastaavat jatkossa kaikesta Asema-aukion taksiaseman liikenteestä. Kilpailussa voi jättää tarjouksia 8.tammikuuta asti.
Tarjousten arvioinnissa painottuvat toiminnan laatutekijät.
– Asema-aukio sijaitsee vilkkaalla paikalla Helsingin päärautatieaseman edessä, ja taksiaseman pitää pystyä tarjoamaan laadukasta palvelua kaikille asiakasryhmille. Nyt haetaan parasta ratkaisua tämän varmistamiseksi, pormestari Juhana Vartiainen sanoo.
Kalustossa tulee ottaa huomioon muun muassa näkövammaisten ja liikuntaesteisten asiakkaiden tarpeet. Kilpailussa saa pisteitä myös päästöttömien autojen korkeasta osuudesta. Taksimatkojen hinnoittelun on oltava selkeää.
Kilpailutuksen tavoitteena on parantaa aukion taksiliikennöinnin koettua laatua, luotettavuutta ja turvallisuutta niin kaupunkilaisten, matkailijoiden kuin palvelutuottajienkin näkökulmasta. Haittoja aiheutuu tällä hetkellä muun muassa taksiautojen suuren lukumäärän, koetun laadunvaihtelun sekä ajoittaisten järjestyshäiriöiden ja jonoutumisen vuoksi.
Kaupunki on käynyt vuoden mittaan markkinavuoropuhelua taksialan toimijoiden kanssa. Kilpailutuksen jälkeen toteutettavia liikennejärjestelyjä ja toimintamallia on kehitetty vuoropuhelussa käydyn keskustelun perusteella.
Tarjouskilpailun järjestäminen perustuu päätökseen, jonka kaupunkiympäristölautakunta teki asiasta viime kesänä. Kilpailutuksen jälkeen taksioperaattoreiden valinnasta päättää kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto. Asia esitellään jaostolle näillä näkymin helmikuussa. Kaupungin tavoitteena on, että uudet järjestelyt saadaan käyttöön kesäksi 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Palomäki
yksikön päällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
liikenne- ja katusuunnittelu
puh. 09 310 37658
heikki.palomaki@hel.fi
Linkit
- Hel.fi: Helsinki valmistelee Asema-aukion taksiaseman kilpailutusta (31.5.2024)
- Kaupunkiympäristölautakunnan päätös 11.6.2024: Asema-aukion taksiaseman kilpailutuksen periaatteet
- Hankintailmoitus: Helsingin päärautatieaseman Asema-aukion taksiliikennöitsijät
- Hankintailmoitus: Helsingin päärautatieaseman Asema-aukion ohjausoperaattori
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 9.4.20269.4.2026 19:05:38 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 9.4.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 23.4.2026
Sillalla tavataan lauantaina 18. huhtikuuta – oma kruunu päähän!8.4.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Helsingin Laajasalon ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön lauantaina 18.4.2026. Jalankulkijat pääsevät sillalle klo 14 ja pyöräilijät klo 17. Samalla aukeaa merkittävä uusi väylä kantakaupungin ja Laajasalon välille.
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa2.4.2026 10:22:38 EEST | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme