Soita aina ensin hoidon tarpeen arviointiin myös akuuteissa asioissa
Älä tule turhaan terveyskeskukseen jonottamaan, vaan soita aina ensin hoidon tarpeen arviointiin myös akuuteissa asioissa. Hoidon tarpeen arvioinnissa arvioidaan, millaista apua tarvitset ja kuinka pian.
Tällä hetkellä monet asiakkaat tulevat jonottamaan terveyskeskuksiin turhaan, vaikka heidän kiireettömät asiansa olisi voitu hoitaa puhelimitse tai chatissa. Esimerkiksi reseptin uusiminen tai pitkään jatkunut polvikipu ovat kiireettömiä asioita.
– Vaikka meillä on välillä ruuhkaa hoidon tarpeen arvioinnin puhelinpalvelussa, silti asiakas saa todennäköisemmin nopeammin palvelua puhelimitse kuin odottamalla terveyskeskuksessa. Pahimmillaan asiakas on odottanut vuoroaan terveyskeskuksessa kolme tuntia, kuvailee osastonhoitaja Marlene Vägar.
Terveyskeskus toimii ajanvarausperiaatteella. Ilman ajanvarausta voit palauttaa tai hakea lomakkeita tai käydä allekirjoittamassa pyydettyjä lomakkeita. Kaikki muut yhteydenotot tulee hoitaa puhelimen, chatin tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
– Soita aina ensin tai laita viestiä chatin kautta, jotta ammattilaisemme voi arvioida tilanteesi. Tilannettasi selvitetään tarkentavilla kysymyksillä. Saat joko itsehoitohoito-ohjeita tai sinulle varataan aika ammattilaiselle, joka auttaa tilanteessasi, kertoo osastonhoitaja Erja Lahti.
Chattiin pääset klikkaamalla verkkosivujen oikeasta alareunasta chatbot-kuvaketta. Chatin kautta voi keskustella hoitajan kanssa Vaasassa, Laihialla, Mustasaaressa, Pietarsaaressa, Pedersöressä ja Luodossa.
Vaasassa, Vähässäkyrössä, Laihialla, Pietarsaaressa, Pedersöressä, Luodossa ja Uudessakaarlepyyssä voit varata digitaalisesti puhelinajan hoidon tarpeen arviointiin.
– Hoitaja soittaa sinulle varattuna aikana ja riippuen tilanteestasi, sinulle voidaan varata vastaanottoaika, hoitaja voi konsultoida lääkäriä tai tehdä vaikka laboratoriolähetteen, kertoo Vägar.
Näin otat yhteyttä hoidon tarpeen arviointiin
Hoidon tarpeen arviointi 06 218 9000, Kristiinankaupungissa 06 218 6019.
Avoinna ma–to klo 8–15 ja pe 8–14. Jonotusaika puhelimessa vaihtelee päivittäin. Voit jättää myös takaisinsoittopyynnön ma–to klo 13 ja pe klo 12 mennessä.
Hoidon tarpeen arvioinnin puhelinajan varaaminen digitaalisesti (Vaasa, Vähäkyrö, Laihia, Pietarsaari, Pedersöre, Luoto ja Uusikaarlepyy): https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/digitaalinen-ajanvaraus/
Iltaisin ja viikonloppuisin soita 116 117, kun harkitset lähtöä päivystykseen tai tarvitset kiireellistä terveydenhuollon neuvontaa. Hätätilanteessa soita aina 112.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marlene VägarOsastonhoitaja
Puh:040 358 2480marlene.vagar@ovph.fiErja LahtiOsastonhoitaja
Puh:040 161 6589erja.lahti@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Chattjänsterna utökas – sex chattar öppna både i ÖVPH-appen och på webbplatsen5.12.2025 11:06:00 EET | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde tar i bruk två nya chattjänster den 8 december. Preventivrådgivningens chatt och mentalvårds- och beroendechatten betjänar alla invånare i hela välfärdsområdet.
Chat-palvelut laajenevat – kuusi chattia palvelee sekä ÖVPH-sovelluksessa että verkkosivuilla5.12.2025 11:01:00 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella avataan kaksi uutta chat-palvelua 8. joulukuuta. Ehkäisyneuvolan chat sekä mielenterveys- ja riippuvuuschat palvelevat koko alueen asukkaita.
Tillfälligt problem i bokningen av färdtjänst3.12.2025 13:05:00 EET | Pressmeddelande
En del av de klienter som använder färdtjänst kunde inte boka skjuts på måndag och tisdag. Orsaken är att Vaasan Ulataksi Oy bytt system. En del klienters uppgifter överfördes inte till det nya systemet. När problemet upptäcktes togs det gamla systemet i bruk vid sidan av det nya.
Kuljetuspalveluiden varaamisessa tilapäinen ongelma3.12.2025 13:05:00 EET | Tiedote
Osa kuljetuspalveluita käyttävistä asiakkaista ei voinut varata kyytiä maanantaina ja tiistaina. Syynä on Vaasan Ulataksin järjestelmän vaihtaminen. Osan asiakkaista tiedot ei siirtynyt uuteen järjestelmään. Kun ongelma havaittiin, otettiin rinnalle käyttöön vanha järjestelmä.
Utredningarna på sjätte våningen i H-huset i Vasa fortsätter3.12.2025 12:05:00 EET | Pressmeddelande
Man har ännu inte hittat någon förklaring till problemen med inomhusluften i H-huset. Avdelningen för cancer- och blodsjukdomar är fortfarande i tillfälliga utrymmen i S-huset. I utredningarna har man inte konstaterat att det skulle vara skadligt för hälsan att vistas i H-husets lokaler eller att verksamheten borde flyttas till andra lokaler.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme