Sote-sopimuksen mukaiset palkat maksuun perjantaina
28.11.2024 16:29:56 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Sote-sopimuksen mukaisen palkkausjärjestelmän uudistuksen ensimmäinen vaihe on Pirkanmaan hyvinvointialueella saatu valmiiksi. Uuden järjestelmän mukaisia palkkoja maksetaan perjantaina. Hyvinvointialue on varautunut korjaamaan nopeasti mahdollisia palkoissa ilmeneviä virheitä.
Uudistus koskee Pirkanmaalla yli 17 000 hyvinvointialueen työntekijää. Palkka nousi noin 4500 työntekijällä. Muilla palkka on jo ennalta ollut sama tai korkeampi kuin hinnoitteluliitteen uusi alarajapalkka. Uuden järjestelmän mukaiset palkat ovat maksussa perjantaina 29.11.2024.
Korotusten euromäärät vaihtelevat, sillä 23 kunnan ja sairaanhoitopiirin palkkausjärjestelmissä ovat palkat vaihdelleet merkittävästikin. Kenenkään palkka ei ole laskenut uudessa sijoittelussa, mutta palkkarakenne on saattanut muuttua.
Joillakin työntekijöillä maksuun menneissä palkoissa on havaittu korjaustarpeita ja korjaukset on jo aloitettu.
Tavoitteena on, että kaikki virheet korjataan mahdollisimman pian. Työntekijöille on julkaistu sisäisessä intranetissa tarkemmat ohjeet, joilla mahdolliset virheet saadaan oikaistuiksi.
Yhteyshenkilöt
Tuimala AijaHR-johtaja
Puh:040 8696494aija.tuimala@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Taysissa laaditaan laatuvaatimukset rakentamistöiden aikaisille kulkureiteille11.6.2026 08:45:24 EEST | Tiedote
Tays Keskussairaalan alueella on käynnissä useita rakennushankkeita, jotka muuttavat kulkureittejä ja vähentävät pysäköintipaikkoja rakentamisvaiheen ajaksi. Rakentamisen aikaisten kulkureittien laatuvaatimusten avulla varmistetaan, että kulkureitit toimivat kaikille sairaalassa asioiville myös muuttuvissa tilanteissa.
Aluevaltuusto käsittelee tilinpäätöstä ja arviointikertomusta sekä valitsee pelastusjohtajan – seuraa suoraa lähetystä verkossa 15.6.10.6.2026 14:44:08 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kevään viimeinen kokous pidetään 15.6. Tampereen yliopiston Kaupin kampuksella Arvo-rakennuksessa. Kyselytunti alkaa kello 16 ja varsinainen kokous kello 17, ja ne lähetetään suorana verkossa.
Tays Keskussairaalan Hoitajantien pysäköintihallin työmaalla aloitetaan räjäytystyöt10.6.2026 09:35:43 EEST | Tiedote
Arvo Ylpön kadun varrella, lähellä Tampereen yliopiston Arvo-rakennusta ja Kaupin ulkoilumaastoja sijaitsevan Hoitajantien pysäköintihallin maatyöt ovat edenneet louhintavaiheeseen. Louhintaa tehdään 15. kesäkuuta alkaen räjäytysten avulla.
Kehitysvammaisten Niittykodin asumisyksikön toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä8.6.2026 14:13:37 EEST | Tiedote
Parkanossa sijaitsevan kehitysvammaisten aikuisten asumisyksikön Niittykodin toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä. Syynä ovat yksikön pieni koko, vaikeudet saada uusia asukkaita ja heikko sijaisten saatavuus. Yksikön asukkaille järjestetään uudet asumispalvelupaikat.
Aluehallitus esittää investointisuunnitelman muutoksia aluevaltuustolle – päätti myös uusista kehitysvammaisten palveluasumisyksiköistä8.6.2026 11:22:46 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle muutoksia investointisuunnitelmaan. Hallitus esittää myös, että pelastusjohtajan vaali suoritetaan 15.6. aluevaltuuston kokouksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme