Kennelliitto palkitsee Vuoden virkakoirat 2024 – tässä ovat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Rikosseuraamuslaitos, Poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat.

Kaikki Vuoden virkakoirat ovat toimineet ansiokkaasti tehtävässään ihmisen apuna.
- Haluan onnitella kaikkia Vuoden virkakoiria 2024. Viranomaisten apuna toimivat koirat edustavat parhaimmillaan sitä, mihin koirat pystyvät. Virkakoiratoimintaa arvostetaan suuresti niin koiraharrastajien kuin suurenkin yleisön parissa, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.
Vuoden virkakoirat 2024 vastaanottavat palkintonsa lauantaina 7.12.2024 kello 14:30 järjestettävässä tilaisuudessa Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden vankilakoira 2024
Vuoden vankilakoira 2024 on labradorinnoutaja Vesipedon Sade ”Kira”. 5-vuotias Kira työskentelee yhdessä ohjaajansa vartija Heidi Vänskän kanssa Turun vankilassa.
Kira ja Vänskä ovat tunnollinen ja työlleen omistautunut koirakko, joka tekee tasaista ja varmaa suoritusta olosuhteista riippumatta. He ovat aina valmiina auttamaan muita sekä osallistumaan yhteistoimintaan eri vankiloiden ja muiden viranomaisten kanssa. Vankilakoirilla on tärkeä rooli vankilassa tapahtuvan rikollisuuden paljastamisessa sekä vankiloiden päihdetyössä ja Kira ehkäiseekin omalla työllään päihteiden päätymistä vankilaan tukien samalla Rikosseuraamuslaitoksen tavoitetta tukea vankeja kohti päihteetöntä elämää.
Vuoden poliisikoira 2024
Vuoden poliisikoira 2024 on 8-vuotias belgianpaimenkoira malinois Kilo ”Kuha”. Kuha työskentelee partiokoirana Sisä-Suomen poliisilaitoksessa yhdessä ohjaajansa ylikonstaapeli Mikko Nivalan kanssa.
Kuha ja Nivala ovat työskennelleet pitkään luotettavasti poliisin monipuolisilla poliisikoiratehtävillä ja heillä on lukuisia onnistumisia erilaisissa tehtävissä. Erityisesti esiin nousee viime joulun tapaus, jossa pieni poika oli kadonnut. Myöhään yöllä kahden tunnin sitkeän etsinnän jälkeen Kuha kiinnostui tien päässä olevasta lumipenkasta, josta poika löytyi syvälle hankeen hautautuneena tajuttomana, mutta poika saatiin virkoamaan. Tapaus sai paljon huomiota mediassa ja toi hyvin esille poliisikoiratoiminnan laatua ja tärkeyttä.
Vuoden tullikoira 2024
Vuoden tullikoirana 2024 palkitaan labradorinnoutaja Kotakankaan Loiri ”Jope”. 7-vuotias Jope työskentelee yhdessä ohjaajansa tullitarkastaja Kimmo Pöntisen kanssa Savo-Karjalan liikkuvassa ryhmässä Niiralan rajanylityspaikalta käsin.
Savukkeiden etsintään koulutettu Jope on tuottanut hyviä tuloksia yhdessä Pöntisen kanssa koko heidän yhteisen taipaleensa ajan. Jope on tasaisen varma etsijä ja sen uralle on mahtunut savukekätkölöytöjä niin lentokentiltä kuin satamissakin. Kuluvan vuoden keväällä Jope ja Pöntinen olivat mukana paljastamassa huumausaineiden salakuljetustapausta muun tullivalvonnan kanssa. Koirakko ansaitsee myös erikoismaininnan valmiudestaan työskennellä laajalla alueella. Etenkin itärajan ollessa suljettuna Jopen ja Kimmon työ on painottunut sisärajavalvontaan eri puolilla Suomea.
Vuoden rajakoira 2024
Vuoden rajakoira 2024 on saksanpaimenkoira Tuntemattoman Immelmann ”Manu”. 6-vuotias Manu työskentelee Kaakkois-Suomen rajavartiostossa Kolmikannan rajavartioasemalla yhdessä ohjaajansa vanhemman rajavartija Kalle Kokkosen kanssa.
Manu ja Kokkonen ovat voittaneet vuonna 2022 Rajavartiolaitoksen koiramestaruuskilpailut. Lisäksi koirakko on osallistunut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin koulutuksiin niin oppilaana kuin kouluttajanakin kiitettävin arvosanoin.
Vuoden sotakoira 2024
Vuoden sotakoirana 2024 palkitaan 4-vuotias labradorinnoutaja Tintenfass L`Ynks ”Savu”, joka työskentelee Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa Helsingissä yhdessä ohjaajansa ylivääpeli Vesa Eerolan kanssa.
Savu on aktiivinen, vietikäs ja periksiantamaton koira, joka on suorittanut yhdessä Eerolan kanssa vuosien aikana lukemattomia huumausaine- ja henkilöetsintöjä niin Puolustusvoimien turvatarkastuksissa kuin virka-avuissa muille viranomaisille. Savu on osoittanut korkeaa työmoraalia ja Savun työn jälki on ollut aina moitteetonta.
Vuoden virkakoirien 2024 esittelyvideot löytyvät täältä.
Vuoden virkakoirien 2024 kuvat löytyvät täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fiTuomas HanhikangasErityisasiantuntija, Rikosseuraamuslaitos
tuomas.hanhikangas@om.fiViestintäPoliisiammattikorkeakoulu
viestinta.polamk@poliisi.fiViestintäTulli
viestinta@tulli.fiLotta LaaksonenViestintäkoordinaattoriKaartin jääkärirykmentti
lotta.laaksonen@mil.fiViestintä, Kaakkois-Suomen rajavartiostoRajavartiolaitos
Puh:0295 422 060Kuvat





Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 136 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Skyldigheten enligt jaktlagen att hålla hundar kopplade börjar lördagen den 1 mars27.2.2025 15:05:00 EET | Tiedote
Den jaktlagsenliga skyldigheten att hålla hundar kopplade börjar i hela landet lördagen den 1 mars. Enligt jaktlagen måste hundar hållas kopplade från början av mars till den 19 augusti. Skyldigheten att hålla hundar kopplade gäller i områden utanför tätorter. I tätortsområden ska hundar alltid hållas kopplade enligt ordningslagen.
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa lauantaina 1.3.27.2.2025 15:05:00 EET | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa lauantaina 1. maaliskuuta. Metsästyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat aina kytkettyinä.
Agilityn ja noseworkin suosio kasvaa edelleen6.2.2025 08:28:50 EET | Tiedote
Kennelliiton alaisessa harrastustoiminnassa suosituimpia harrastuslajeja olivat viime vuonna koiranäyttelyt, agility, rally-toko ja nosework. Etenkin agilityn ja noseworkin suosio kasvoi edelleen.
Kalsiumkloridin käytöstä luovuttava kevyen liikenteen väylien talvikunnossapidossa21.1.2025 08:10:00 EET | Tiedote
HESY ry ja Suomen Kennelliitto vaativat kaupunkeja luopumaan kalsiumkloridin käytöstä kevyen liikenteen väylien talvikunnossapidossa. Kalsiumkloridi voi aiheuttaa koirille kemiallisia palovammoja ja jopa kouristuskohtauksia. Lisäksi se vahingoittaa kasveja ja vesistöjä sekä ruostuttaa niin autojen metalliosia kuin väylien infrastruktuuria.
Kaikkien koirien hyvinvoinnin takaaminen edellyttää riittävästi valvontaresursseja ja toimivia työkaluja10.1.2025 13:31:53 EET | Tiedote
Rekikoirabisneksessä esille nousseet ongelmat sekä Nurmeksessa paljastunut tapaus, jossa pakettiautossa kuljetettiin yli sataa huonokuntoista koiraa, nostavat jälleen esille tarpeen tehokkaampaan eläinsuojeluvalvontaan ja yhteistyöhön eri toimijoiden kesken, painottaa Suomen Kennelliitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme