Kennelliitto palkitsee Vuoden virkakoirat 2024 – tässä ovat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu
29.11.2024 11:00:00 EET | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote
Kennelliitto palkitsee vuosittain Vuoden virkakoirat. Tänä vuonna palkinnon saavat vankilakoira Kira, poliisikoira Kuha, tullikoira Jope, rajakoira Manu ja sotakoira Savu. Palkittavat koirat ovat tahoillaan valinneet Rikosseuraamuslaitos, Poliisi, Tulli, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat.

Kaikki Vuoden virkakoirat ovat toimineet ansiokkaasti tehtävässään ihmisen apuna.
- Haluan onnitella kaikkia Vuoden virkakoiria 2024. Viranomaisten apuna toimivat koirat edustavat parhaimmillaan sitä, mihin koirat pystyvät. Virkakoiratoimintaa arvostetaan suuresti niin koiraharrastajien kuin suurenkin yleisön parissa, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen.
Vuoden virkakoirat 2024 vastaanottavat palkintonsa lauantaina 7.12.2024 kello 14:30 järjestettävässä tilaisuudessa Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden vankilakoira 2024
Vuoden vankilakoira 2024 on labradorinnoutaja Vesipedon Sade ”Kira”. 5-vuotias Kira työskentelee yhdessä ohjaajansa vartija Heidi Vänskän kanssa Turun vankilassa.
Kira ja Vänskä ovat tunnollinen ja työlleen omistautunut koirakko, joka tekee tasaista ja varmaa suoritusta olosuhteista riippumatta. He ovat aina valmiina auttamaan muita sekä osallistumaan yhteistoimintaan eri vankiloiden ja muiden viranomaisten kanssa. Vankilakoirilla on tärkeä rooli vankilassa tapahtuvan rikollisuuden paljastamisessa sekä vankiloiden päihdetyössä ja Kira ehkäiseekin omalla työllään päihteiden päätymistä vankilaan tukien samalla Rikosseuraamuslaitoksen tavoitetta tukea vankeja kohti päihteetöntä elämää.
Vuoden poliisikoira 2024
Vuoden poliisikoira 2024 on 8-vuotias belgianpaimenkoira malinois Kilo ”Kuha”. Kuha työskentelee partiokoirana Sisä-Suomen poliisilaitoksessa yhdessä ohjaajansa ylikonstaapeli Mikko Nivalan kanssa.
Kuha ja Nivala ovat työskennelleet pitkään luotettavasti poliisin monipuolisilla poliisikoiratehtävillä ja heillä on lukuisia onnistumisia erilaisissa tehtävissä. Erityisesti esiin nousee viime joulun tapaus, jossa pieni poika oli kadonnut. Myöhään yöllä kahden tunnin sitkeän etsinnän jälkeen Kuha kiinnostui tien päässä olevasta lumipenkasta, josta poika löytyi syvälle hankeen hautautuneena tajuttomana, mutta poika saatiin virkoamaan. Tapaus sai paljon huomiota mediassa ja toi hyvin esille poliisikoiratoiminnan laatua ja tärkeyttä.
Vuoden tullikoira 2024
Vuoden tullikoirana 2024 palkitaan labradorinnoutaja Kotakankaan Loiri ”Jope”. 7-vuotias Jope työskentelee yhdessä ohjaajansa tullitarkastaja Kimmo Pöntisen kanssa Savo-Karjalan liikkuvassa ryhmässä Niiralan rajanylityspaikalta käsin.
Savukkeiden etsintään koulutettu Jope on tuottanut hyviä tuloksia yhdessä Pöntisen kanssa koko heidän yhteisen taipaleensa ajan. Jope on tasaisen varma etsijä ja sen uralle on mahtunut savukekätkölöytöjä niin lentokentiltä kuin satamissakin. Kuluvan vuoden keväällä Jope ja Pöntinen olivat mukana paljastamassa huumausaineiden salakuljetustapausta muun tullivalvonnan kanssa. Koirakko ansaitsee myös erikoismaininnan valmiudestaan työskennellä laajalla alueella. Etenkin itärajan ollessa suljettuna Jopen ja Kimmon työ on painottunut sisärajavalvontaan eri puolilla Suomea.
Vuoden rajakoira 2024
Vuoden rajakoira 2024 on saksanpaimenkoira Tuntemattoman Immelmann ”Manu”. 6-vuotias Manu työskentelee Kaakkois-Suomen rajavartiostossa Kolmikannan rajavartioasemalla yhdessä ohjaajansa vanhemman rajavartija Kalle Kokkosen kanssa.
Manu ja Kokkonen ovat voittaneet vuonna 2022 Rajavartiolaitoksen koiramestaruuskilpailut. Lisäksi koirakko on osallistunut Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin koulutuksiin niin oppilaana kuin kouluttajanakin kiitettävin arvosanoin.
Vuoden sotakoira 2024
Vuoden sotakoirana 2024 palkitaan 4-vuotias labradorinnoutaja Tintenfass L`Ynks ”Savu”, joka työskentelee Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa Helsingissä yhdessä ohjaajansa ylivääpeli Vesa Eerolan kanssa.
Savu on aktiivinen, vietikäs ja periksiantamaton koira, joka on suorittanut yhdessä Eerolan kanssa vuosien aikana lukemattomia huumausaine- ja henkilöetsintöjä niin Puolustusvoimien turvatarkastuksissa kuin virka-avuissa muille viranomaisille. Savu on osoittanut korkeaa työmoraalia ja Savun työn jälki on ollut aina moitteetonta.
Vuoden virkakoirien 2024 esittelyvideot löytyvät täältä.
Vuoden virkakoirien 2024 kuvat löytyvät täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Kennelliiton viestintä
viestinta@kennelliitto.fiTuomas HanhikangasErityisasiantuntija, Rikosseuraamuslaitos
tuomas.hanhikangas@om.fiViestintäPoliisiammattikorkeakoulu
viestinta.polamk@poliisi.fiViestintäTulli
viestinta@tulli.fiLotta LaaksonenViestintäkoordinaattoriKaartin jääkärirykmentti
lotta.laaksonen@mil.fiViestintä, Kaakkois-Suomen rajavartiostoRajavartiolaitos
Puh:0295 422 060Kuvat





Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 136 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Koirien kiinnipitoaika päättyy torstaina 20.8. – huomioi nämä asiat19.8.2026 16:49:47 EEST | Tiedote
Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa torstaina 20. elokuuta. Kiinnipitoajan päättyminen koskee pääasiassa metsästyskoiria, sillä koiran vapaana pitämiseen tarvitaan metsästysoikeuden haltijan lupa. Muillekin kuin metsästyskoirille löytyy kuitenkin paljon paikkoja, joissa koiraa saa ulkoiluttaa, myös vapaana.
Kennelliiton hallitusohjelmatavoitteet 2027-2031: Vastuullisen koiranomistamisen ja koiratoiminnan tukeminen on yhteiskunnan etu10.6.2026 09:15:52 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa vuosille 2027–2031. Niissä painotetaan hyvinvoivien koirien roolia osana hyvinvoivaa ja vastuullista yhteiskuntaa.
Vietä turvallinen kesä koirasi kanssa näillä vinkeillä4.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Kesä on taas täällä. Kesällä on mukava ulkoilla ja puuhailla koiran kanssa, mutta kesän viettoon liittyy myös riskejä koiralle. Olemme koostaneet muistilistan, jonka avulla kesän vietto sujuu turvallisesti.
Oikea koira oikeaan kotiin – tässä Kennelliiton vinkit onnistuneeseen pennunhankintaan2.6.2026 09:13:03 EEST | Tiedote
Kevät ja kesä ovat pentuhuuman aikaa. Moni miettii, hankkisiko koiran, ja jos, niin millaisen koiran ja mistä. Kennelliiton verkkosivuille on koottu vinkit onnistuneeseen koiran hankintaan.
Kennelliiton Pirjo Onza: Eläintenpitokieltoja koskevan sääntelyn tiukentaminen on tarpeellinen uudistus19.5.2026 12:45:36 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto kannattaa oikeusministeriön valmistelemaa säädösesitystä, jonka mukaan eläintenpitokiellon rikkomista koskevia seuraamussäännöksiä tiukennetaan ja ne siirretään rikoslakiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme