Lasten Päivän Säätiö jakoi jälleen merkittävän avustuksen lastensuojelutyölle
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitävä Lasten Päivän Säätiö lahjoitti perustehtävänsä mukaisesti 3,5 miljoonan euron avustuksen perustajajärjestöilleen torstaina 28.11.2024 järjestetyssä Linnanmäki Gaalassa.

Linnanmäen huvipuistotoiminnalla on vuosien saatossa kerätty lastensuojelutyölle yhteensä yli 130 miljoonaa euroa. Avustus mahdollistaa monipuolisen työn lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.
– Huvipuistomme asiakkaat ovat tärkeässä roolissa, sillä huvittelemalla Linnanmäellä he ovat mukana tekemässä hyvää. Olemme yhdessä heidän, kaikkien hupimestareidemme sekä kumppaniemme kanssa keränneet tänäkin vuonna tuntuvan avustuksen perustajajärjestöillemme, mikä tekee työstämme merkityksellistä, Linnanmäen toimitusjohtaja Satu Järvelä iloitsee.
Lasten Päivän Säätiön on perustanut kuusi suomalaista lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset.
– On hienoa nähdä, kuinka avustuksemme vaikuttavat perustajajärjestöjen toimintaan ja sitä kautta lasten ja nuorten elämään. Haluan kiittää tärkeitä sidosryhmiämme, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen työn lastensuojelun tukemiseksi, Lasten Päivän Säätiön hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kiittää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jessi VidbergViestintäpäällikkö
Puh:040 510 3847jessi.vidberg@linnanmaki.fiKiti FrimanMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:050 453 6588kiti.friman@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitää ja kehittää Lasten Päivän Säätiö, jonka on perustanut kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Pelastakaa Lapset, Parasta Lapsille ja Ensi- ja turvakotien liitto. Olemassaolonsa aikana Lasten Päivän Säätiö on jakanut nykyrahaksi muutettuna yli 130 miljoonaa euroa suoraan lastensuojelutyölle. Linnanmäellä huvittelemalla kaikki ovat mukana keräämässä varoja lastensuojelutyölle. Linnanmäen pääyhteistyökumppani vuonna 2024 on Oy Hartwall Ab, joka omalla panoksellaan tukee tärkeää lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Linnanmäen loisteliaat syksyn tapahtumat lähestyvät – uudistuneen iik!weekin ja keikkojentäyteisen Valokarnevaalin lipunmyynti on alkanut19.8.2025 16:38:54 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvikalenteri kääntyy kohti syksyn innostavia tapahtumia. Uudistunut kauhufestivaali iik!week muuttaa huvipuiston mustanpuhuvaksi syyskuussa. Säkenöivässä Valokarnevaalissa nähdään jokaisena päivänä keikkoja ohjelmalava Estradilla lokakuussa.
Keikutin avautuu Linnanmäellä 4.8. – kesän toinen laiteuutuus täydentää siirtolapuutarhateeman tunnelmaa1.8.2025 12:33:36 EEST | Tiedote
Linnanmäki saa uuden iloisen tulokkaan, kun huvilaite Keikutin avautuu maanantaina 4. elokuuta.
Stanley Cup -voittaja Anton Lundell tuo pokaalin Linnanmäelle 10.8.25.7.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja Anton Lundell saapuu Linnanmäelle sunnuntaina 10.8. klo 16. Florida Panthersin hyökkääjä tuo vierailullaan mukanaan huvipuistoon maailman arvostetuimman jääkiekkopokaalin, Stanley Cupin.
Linnanmäen puinen Vuoristorata saa historiallisen tunnustuksen17.7.2025 16:33:13 EEST | Tiedote
Legendaarinen Vuoristorata saa merkittävän kunnianosoituksen, kun 74-vuotiaalle suosikkilaitteelle myönnetään lauantaina 19.7. kansainvälinen ACE Roller Coaster Landmark -palkinto.
Koko perheen uutuuslaite Huristin avautuu Linnanmäellä torstaina9.7.2025 14:15:36 EEST | Tiedote
Toinen Linnanmäen kuluvan huvikauden uutuuslaitteista, Huristin, avautuu yleisölle torstaina 10.7. Huristin vie huvittelijat riemukkaalle toribussikyydille, kun laite viilettää vihannesten keskellä edestakaisin – sekä myötä- että vastapäivään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme