Finanssiala ry:n Huijarille luu kurkkuun -kampanja nappasi viestintäpalkinnon – keskisormi pystyyn huijareille
29.11.2024 15:10:41 EET | Finanssiala ry | Tiedote
- Finanssiala ry:n huijausten torjuntakampanja Huijarille luu kurkkuun on saanut viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n Oma media -kilpailun pääpalkinnon.
- Tuomariston mukaan kokonaisuus tavoittelee uutta kohderyhmää onnistuneesti ja tekee monikanavaista viestintää esimerkillisesti.
- Kansalaisille suunnatun kampanjan tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä huijauksista
- Kampanja on näkynyt keväällä ja syksyllä FA:n omien kanavien lisäksi muun muassa mediassa, bussipysäkeillä, television mainoskatkoilla ja Finnkinon elokuvateattereissa.

Finanssiala ry:n (FA) viestintäkampanja Huijarille luu kurkkuun on voittanut pääpalkinnon viestinnän ammattilaisten ProCom ry:n Oma media -kilpailussa. Kampanja oli ensimmäinen kerta, kun FA teki viestintää laajalla skaalalla suoraan kansalaisille.
”Kampanjan tyyli perustuu tarinallisuuteen, jossa retrot ja modernit elementit yhdistyvät kuvastamaan päähenkilön kohtaamia huijauksia elämänsä varrella. Tavoitteena on ollut tehdä aihe helposti ymmärrettäväksi ja lähestyttäväksi ja muistuttaa, että huijarit vaanivat kaikkia ja kaikkialla”, sanoo kampanjan ilmeestä vastannut FA:n visuaalisen viestinnän asiantuntija Jarkko Louhelainen.
Kampanja toteutettiin lähes kokonaan FA:n omin voimin. Kampanjan keulakuvana toimii muun muassa Salattujen elämien Ulla Taalasmaana tunnettu näyttelijä Maija-Liisa Peuhu. Mainoskuvissa ja -videossa Peuhu näyttää huijareille tylysti keskisormea. Kampanjan slogan on Huijarille luun kurkkuun – tunnista huijaukset ennen kuin ne tunnistavat sinut.
”Peuhun tähdittämän videon ja siitä johdettujen mainoskuvien lisäksi muun muassa julkistimme pankeilta selvitettyjä huijauslukuja, teetimme kyselytutkimuksia ja tarjosimme mediaan julkaistavaksi asiantuntijoidemme huijausaiheisia kirjoituksia, kertoo kampanjaa koordinoinut FA:n yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Emilia Peikola.
ProComin tuomariston perusteluiden mukaan monimediakokonaisuus erottui edukseen innovatiivisuudellaan ja rohkeudellaan. Kokonaisuus on yhteiskunnallisesti vaikuttava sekä ajoitukseltaan ja strategialtaan onnistunut. Kokonaisuus tavoittelee uutta kohderyhmää onnistuneesti ja tekee monikanavaista viestintää esimerkillisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko LouhelainenVisuaalisen viestinnän asiantuntija
Puh:+358 20 793 4280jarkko.louhelainen@finanssiala.fiEmilia PeikolaYhteiskuntasuhteiden asiantuntija
Puh:+358 20 793 4239emilia.peikola@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssiala lobbasi päättäjiä ahkerasti kansankapitalismin ja vastasyntyneiden säästöstartin puolesta vuoden 2026 alkupuoliskolla - 58 lobbausaihetta avoimuusrekisteriin29.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) ilmoitti avoimuusrekisteriin 58 eri aihetta, joista se lobbasi päättäjiä tammi-kesäkuussa 2026. Yleisimpiä aiheita olivat rahastolainsäädännön kehittäminen, kansankapitalismin edistäminen, yritysrahoituksen saatavuus, vastasyntyneiden säästöstartin ja rahoitusmarkkinasääntelyn kokonaisarvion tekeminen. FA on julkaissut jo ennen avoimuusrekisteriä vuodesta 2020 lähtien vapaaehtoisesti tiedot tapaamistaan vaikuttajista ja käsitellyistä aiheista omilla verkkosivuillaan. Vuoden 2024 alussa voimaan tullut avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikki lobbausta harjoittavat organisaatiot ilmoittamaan kaksi kertaa vuodessa lobbauksestaan. Avoimuusrekisterin verkkopalvelusta kuka tahansa voi tarkistaa, mistä aiheista ja keitä poliittisia päättäjiä eri organisaatiot ovat lobanneet. Nyt tarkasteltava raportointijakso on 1.1.–30.6.2026.
Vastasyntyneiden ensisijoitus on toteutettava tulevalla hallituskaudella – vaurastumisen polulle jo vauvana19.8.2026 10:53:49 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden ensisijoituksen toteuttaminen on otettava seuraavan hallituksen ohjelmaan. Toteutusta varten on perustettava työryhmä, johon sidosryhmät kutsutaan mukaan. Ensisijoitukseen on pystyttävä sisällyttämään erilaisia sijoituskohteita ja -tuotteita, kuten sijoitus- ja vaihtoehtorahastot, listatut arvopaperit sekä sijoitusvakuutukset.
Tekoälyhuuma osoitti heinäkuussa rauhoittumisen merkkejä – osakerahastot vetivät silti uusia sijoituksia11.8.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.
Hallituksen YEL-esitys monimutkaistaa järjestelmää ja heikentää julkista taloutta6.8.2026 11:09:23 EEST | Tiedote
Luonnos hallituksen ehdotukseksi YELin uudistamiseksi on Finanssiala ry:n (FA) mielestä tavoitteiltaan oikeansuuntainen mutta heikentää julkista taloutta. Yrittäjän todellisten ansiotulojen käyttö työtulon laskennassa on askel oikeaan suuntaan, mutta ehdotus monimutkaistaa järjestelmää. On tärkeä muistaa, että YEL ei liity pelkkään vanhuuseläkkeeseen vaan se turvaa yrittäjän toimeentuloa eri elämäntilanteissa.
Finanssialan Ahosniemi: EU-komissiokin tunnistaa vahvojen ja vakavaraisten pankkien roolin talouskasvun tukijana sekä tarpeen järkevöittää sääntelyä17.7.2026 17:22:36 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) pitää hyvänä, että EU-komissio tunnistaa pankit oleellisena osana talouskasvun vauhdittamista. EU-komissio on julkaissut 17.7.2026 pankkien kilpailukykyraportin, joka kuvaa pankkisektorin kilpailukyvyn haasteita ja niiden taustatekijöitä. Tarkoitus on luoda kokonaiskuva pankkisektorin kilpailukyvystä ja sääntelyn muutostarpeista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme