Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen: uudelta ministeriltä tarvitaan ilmasto- ja luontoratkaisujen ryhtiliikettä
30.11.2024 10:53:00 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen evästi tänään valittavaa ympäristö- ja ilmastoministeriä Vihreiden valtuustossa Helsingissä. Hän esitti uudelle ministerille viisi vinkkiä ilmasto- ja luontoratkaisuiksi.

Selvä enemmistö suomalaisista katsoo, että hallitus on onnistunut tehtävässään joko huonosti tai vähintään melko huonosti. Kuitenkin suunnilleen yhtä huonot arvosanat kansa antaa myös oppositiolle. Vihreiden puoluevaltuuston kokouksessa eduskunnassa puhunut Tynkkynen kertoi ymmärtävänsä tulosta.
”Oppositiosta jää helposti päällimmäiseksi mieleen lähinnä hallituksen haukkuminen ja vastustaminen. Sen sijaan oppositiopuolueiden omat ratkaisut saattavat jäädä aika epäselviksi ja etäisiksi”, Tynkkynen kuvasi.
Tällä viikolla eduskunta käsitteli oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja. Tynkkynen muistutti, että Suomen ensimmäisen vaihtoehtobudjetin esittivät aikoinaan vihreät jo vuonna 1987.
Vaihtoehtobudjetissa vihreät osoittavat, että talouden tasapainottamista ei ole pakko maksattaa yhteiskunnan heikoimmilla. Vihreässä vaihtoehdossa taloutta tasapainotettaisiin yhtä paljon kuin hallitus, mutta reilulla ja kestävällä tavalla.
”Emme leikkaisi suomalaisten peruspalveluista ja -turvasta, vaan yritystuista. Emme kiristäisi joukkoliikenteen, kulttuurin ja lääkkeiden verotusta, vaan ympäristö- ja terveyshaittojen verotusta”, Tynkkynen kiteytti.
”Satsaisimme luonnonsuojeluun neljännesmiljardin hallitusta enemmän. Koulutukseen sijoittaisimme lisää miljoona euroa päivässä. Kirjojen arvonlisäveron laskisimme nollaan”, Tynkkynen jatkoi.
Tänään valittavalta kokoomuksen ympäristö- ja ilmastoministeriltä Tynkkynen peräänkuulutti ryhtiliikettä ilmasto- ja luontoratkaisuihin. Hän tarjosi uudelle ministerille viisi vinkkiä ilmasto- ja luontoratkaisuiksi.
”Pelasta valtion vanhat metsät korjaamalla vanhojen metsien suojelukriteerit vahvoiksi. Päivitä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma ja laadi hiilinielujen pelastuspaketti. Sisällytä purot suojelulakeihin ja kirjaa riittävät suojavyöhykkeet lakiin. Tee esitykset riittävistä ohjauskeinoista teknisten hiilinielujen vauhdittamiseksi. Käynnistä toden teolla ennallistamisasetuksen toteutus”, Tynkkynen luetteli.
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenKansanedustaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Hallitus nakertaa pala palalta koulutuksen maksuttomuutta20.3.2026 13:01:31 EET | Tiedote
Hallituksen esitys avoimen korkeakoulun maksullisesta tutkinnonmyöntöoikeudesta on ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteiden, koulutuksen laadun sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomian kanssa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen vaativat hallitusta pysäyttämään valmistelun tutkinnonmyöntöoikeudesta ja tukemaan jatkuvaa oppimista muilla keinoin.
Vihreiden Tiina Elo vastustaa porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamista – “häpeällinen esitys”19.3.2026 14:21:38 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) kritisoi kovin sanoin hallituksen esitystä porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiseksi. Elo vaatii päinvastoin porsaiden kirurgisen kastraation kiellon siirtymäajan lyhentämistä.
Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea18.3.2026 12:00:40 EET | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme