Ilmiömäinen hyvinvointitapahtuma I love me teki uuden kävijäennätyksen – lähes 61 000 juhlisti kaamosta Helsingin Messukeskuksessa
Ilmiöksi kohonnut I love me -messut toi viikonloppuna ennätykselliset lähes 61 000 kävijää Helsingin Messukeskukseen. Pohjois-Euroopan suurimmassa hyvinvointitapahtumassa tutustuttiin kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin tuoreimpiin ilmiöihin ja trendeihin, juhlistettiin kaamosta, tehtiin ostoksia ja iloittiin kohtaamisista.

I love me 2024 esitteli viikonloppuna hyvinvoinnin, kauneuden ja muodin kasvavat ilmiöt ja kiinnostavat brändit sekä innosti löytämään uusia näkökulmia hyvinvointiin. Pohjois-Euroopan suurin ja energisin hyvinvointitapahtuma toi kolmen päivän aikana yhteen 60 668 (+8 %) kävijää, yli 400 näytteilleasettajaa ja 200 esiintyjää. Kävijämäärä ylitti samalla tapahtuman edellisen ennätyksen vuodelta 2019 runsaalla 1000:lla kävijällä.
”I love me on kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin toimijoille merkittävin paikka näkyä. Kaikki kiinnostavimmat brändit ja nousevat ilmiöt löytyvät tapahtumasta. On huikeaa, että vuosi toisensa jälkeen voimme tarjota yhdessä yritysten kanssa näin ainutlaatuisen kohtaamispaikan − tällaista ei ole muualla Pohjois-Euroopassa”, Helsingin Messukeskuksen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen iloitsee.
I love me:ssä kasvatetaan brändin tunnettuutta ja tehdään kauppaa
I love me:stä on tullut paikka, jossa kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin suunnannäyttäjäbrändit tekevät lanseerauksia, kasvattavat tunnettuutta ja löytävät uusia asiakkaita. Muodin alueella nähtiin tänä vuonna muun muassa Minna Parikan uusi kenkämerkki.
”Uudelle merkilleni MINNA MINNAlle oli todella tärkeää olla mukana messuilla, jossa massat ovat liikkeellä, ja saada suuri määrä ihmisiä kokeilemaan kenkiä livenä. On hienoa nähdä, että messuympäristössä on mahdollista myydä hintavia tuotteita ja luoda haippia uuden merkin ympärille. Asiakkaat olivat todella iloisella ja uteliaalla tuulella, joka loi messuista ihanan kokemukseen meille kaikille”, Minna Parikka kertoo.
Brändin tunnettuuden kasvattaminen lukeutui myös uusien suomalaisten kauneusbrändien luojana tunnetun Nordic Beauty Inc.:in tavoitteisiin.
“I love me on ollut meille tosi positiivinen kokemus, ja kaikki ovat olleet tosi iloisella mielellä. Myynnit ovat olleet loistavat koko viikonlopun ajan. Meille oli tärkeää, että suomalaiset brändimme Nobe ja Scandy tulevat suomalsille tutuiksi ja saamme kasvatettua brändien tietoisuutta. Olemme saaneet tämän viestin hienosti perille. On ollut myös hienoa tavata täällä vaikuttajia, mikä tukee brändien tunnettuutta. Uskon että I love me:ssä mukanaolo tulee vaikuttamaan positiivisesti myös tulevaisuuden myynteihimme", Nordic Beauty Inc.:in toimitusjohtaja ja perustaja Johanna Rönkkö sanoo.
I love me:n pääyhteistyökumppanin MIELI ry:n asiantuntijat puhuivat tapahtumassa muun muassa mielen voimavarojen treenaamisesta, arjen jaksamisesta ja siitä, miten suuri vaikutus ystävyydellä on hyvinvointiin. Keväällä 2025 julkistettavan Mielinauhan 2025 suunnittelee I love me:n muodin kilpailuihin lukeutuvan Vuoden nuori suunnittelija 2024 -kilpailun voittaja Arttu Åfeldt. Valtakunnallisen kampanjan tuotoilla tuetaan kotimaista mielenterveystyötä ja kriisityötä.
Lisätiedot:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Ensimmäiset tapahtumakuvat ovat ladattavissa täältä. Kuvaaja: Eeva Suutari.
I love me 2025 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 17.–19.10.2025. Pohjois-Euroopan suurin ja energisin hyvinvointitapahtuma tuo yhteen kauneuden, hyvinvoinnin ja muodin kiinnostavimmat brändit ja tuoreimmat ilmiöt. iloveme.fi I @iloveme_official I #iloveme2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 559 9155, pia.sievinen@messukeskus.com
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Suosikkikirjailijat keskustelevat lukijoiden kanssa Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 23.9.2025, mutta jo nyt saadaan maistiaisia tarjonnasta. Kirjamessuilla järjestetään kymmenen lukupiiriä, joissa lukijat pääsevät keskustelemaan uutuuskirjasta kirjailijan kanssa. Kirjasome järjestää myös tilaisuuden, jossa annetaan käytännön vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Kirjamessut kannustaa ihmisiä lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote
Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.
KUTSU VAIKUTTAJILLE I Habitare 10.–14.9.202512.6.2025 07:30:00 EEST | Kutsu
Habitaren vaikuttajapassin haku on avautunut. Passia voivat hakea tapahtuman aihepiireistä aktiivisesti sisältöjä tekevät somevaikuttajat 27.8.2025 mennessä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote
Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme