Suomalainen Tiedeakatemia ry

Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto matematiikan professori Eveliina Peltolalle

9.12.2024 18:30:00 EET | Suomalainen Tiedeakatemia ry | Tiedote

Jaa

Professori Eveliina Peltolan tutkimus pyrkii ymmärtämään matematiikkaa fysiikan teorioiden takana. Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto myönnetään vuosittain nuorelle, jo ansioituneelle matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkijalle. Palkinto on arvoltaan 15 000 euroa ja jaetaan nyt 25. kerran.

Eveliina Peltola hymyilee kameralle, kuvassa harmaalla pohjalla valkoinen teksti Väisälän palkinto

Eveliina Peltola työskentelee professorina Aalto-yliopistossa sekä Bonnin yliopistossa Saksassa. Peltolan tutkimus keskittyy matemaattiseen fysiikkaan ja pyrkii ymmärtämään matematiikkaa fysiikan teorioiden takana. Erityisesti huomion kohteena ovat kaksiulotteiset hilamallit, jotka kuvaavat esimerkiksi aineen rakennetta, sekä kaksiulotteinen kenttäteoria, jota tarvitaan myös universumin rakenteen kuvaamiseen.

”Olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä. Yliopisto-opintojeni aikana minulle valkeni, että lähinnä sydäntäni on matematiikka. Maailman rakenne hahmottui sen kautta minulle parhaiten”, Peltola kertoo.

”Totesin myös, että matematiikka miellyttää minua esteettisesti eniten: näin siinä kauneutta ja rakennetta, jotain suurempaa kuin muissa aineissa. Sisäinen kauneus ja intuitio tavallaan ohjaavat konkreettisesti muutoin abstraktia matematiikan tutkimusta.”

Peltola valmistui filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2016. Tie Bonnin yliopistoon kulki Geneven kautta, jossa Peltola työskenteli tutkijatohtorina kolmen vuoden ajan.

Tällä hetkellä Peltola johtaa Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamaa 1,4 miljoonan euron ERC Starting Grant -hanketta. Hankkeen tavoitteena on luoda uudenlaisia työkaluja satunnaisgeometrian ja matemaattisen fysiikan mallien tutkimukseen sekä yhteyksiä matematiikan eri osa-alueiden välille. Lisäksi Peltola on mukana vastuullisena tutkijana Suomen Akatemian Satunnaisuuden ja rakenteiden huippuyksikössä ja hänellä on Akatemian rahoitus tutkimushankkeelleen Satunnaisgeometrian konformi-invarianssi.

Aktiivista toimintaa ja ahaa-elämyksiä

Peltola on julkaissut useita tutkimusartikkeleita alansa huippulehdissä ja luennoinut lukuisissa kansainvälisissä konferensseissa ja yliopistoissa. Hän toimii aktiivisesti tiedeyhteisössä ja on ollut pääjärjestäjänä merkittävissä konferensseissa. Peltola on myös Nuorten Tiedeakatemian jäsen 2020–2024 ja Julkaisufoorumin matematiikka ja tilastotiede -paneelin jäsen 2025–2028.

Parasta tutkijan työssä ovat hetket, jolloin pitkään askarruttanut kysymys löytää vastauksensa.

”Toisinaan, kun jotain ongelmaa on miettinyt kauan, tulee ahaa-elämys – näinhän se saattaisikin mennä! Nämä ovat suurempia kohokohtia kuin uraan liittyvät asiat.”

”Minulla ei ole varsinaista suosikkiongelmaa, jonka ratkaisusta haaveilisin, mutta toki tiettyjen kysymysten ratkaiseminen ja syvällisempi ymmärtäminen on tavoitteenani. Haluan myös kehittää suomalaista matematiikkaa ja erityisesti matemaattista fysiikkaa Suomessa ja kansainvälisestikin. Lisäksi toivon olevani sopiva esikuva siitä, että kuka tahansa voi olla matemaatikko, eikä sitä varten tarvitse sopia mihinkään tiettyyn muottiin”, Peltola summaa.

*****

Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinto jaetaan maanantaina 9.12. klo 17.15–19.00 Ritarihuoneella Helsingissä järjestettävässä Ilta tieteelle -tilaisuudessa. Tilaisuudessa kuullaan myös Eveliina Peltolan esitelmästä omasta tutkimuksestaan.

Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Tilaisuuden ohjelma Suomalaisen Tiedeakatemian verkkosivuilla:
https://acadsci.fi/ajankohtaista/tapahtumat/ilta-tieteelle-9-12-2024/

*****

EVELIINA PELTOLA

  • Professorina Aalto-yliopistossa ja Bonnin yliopistossa Saksassa
  • Pyrkii ratkaisemaan matemaattiseen fysiikkaan liittyviä ongelmia. Yhdistelee tutkimustyössään monia matematiikan aloja.
  • Johtaa Euroopan tutkimusneuvoston 1,4 miljoonalla eurolla rahoittamaa ERC Starting Grant -hanketta Interplay of Structures in Conformal and Universal Random Geometry (2022–2027).

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN PALKINTO

  • Myönnetään vuosittain nuorelle, jo ansioituneelle matemaattis-luonnontieteellisen alan tutkijalle.
  • Arvoltaan 15 000 euroa.
  • Jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2000.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomalainen Tiedeakatemia
Pääsihteeri Pekka Aula
pekka.aula@acadsci.fi, 040 703 0952

Palkinnonsaaja
Professori Eveliina Peltola
eveliina.peltola@aalto.fi

Kuvat

Professori Eveliina Peltola
Professori Eveliina Peltola
Kuva: Archives of the Mathematisches Forschungsinstitut Oberwolfach
Lataa

Linkit

Suomalainen Tiedeakatemia

Suomalainen Tiedeakatemia on vuonna 1908 perustettu yleistieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja toimia tutkijoiden yhdyssiteenä. Järjestämme tapahtumia, edistämme tutkittuun tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa, kustannamme tieteellisiä julkaisuja ja annamme lausuntoja tiedettä ja tieteenharjoittajia koskevissa kysymyksissä. Jaamme vuosittain yli 2,5 miljoonaa euroa apurahoina ja palkintoina suomalaiselle tieteelle. Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita tieteenharjoittajia Suomesta ja ulkomailta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomalainen Tiedeakatemia ry

Tutkijat: Ilman oppivia aikuisia ei ole toimivaa demokratiaa, opistojen toimintaedellytykset säilytettävä28.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote

Suomessa ollaan huolissaan koko väestön koulutustasosta ja korkeakoulutettujen osuuden paikallaan junnaamisesta. Vähemmälle keskusteluissa on jäänyt elinikäisen oppimisen merkitys ja aikuisväestölle suunnattu opistojen koulutustarjonta. Tiedeakatemian uusi tiedekooste kokoaa tutkimukseen ja alan tutkijoiden näkemykseen perustuvan tilannekuvan vapaan sivistystyön merkityksestä yhteiskunnassa.

Tiedekoosteen julkistamistilaisuus: Oppivat ja aktiiviset kansalaiset – vapaa sivistystyö muuttuvassa yhteiskunnassa21.10.2026 10:42:21 EEST | Kutsu

Suomessa ollaan huolissaan koko väestön koulutustasosta. Vähemmälle keskusteluissa on jäänyt elinikäisen oppimisen merkitys ja aikuisväestölle suunnattu opistojen koulutustarjonta. Millainen on tämän koulutusmuodon rooli Suomessa nyt ja tulevaisuudessa? Tervetuloa tiedekoosteen julkistamistilaisuuteen kuulemaan tutkijoiden pääviestit aiheesta.

MEDIAKUTSU: Ilta tieteelle 12.10. Säätytalolla: Paluu menneisyyteen? Nationalismi muuttuvassa maailmassa7.10.2026 11:53:05 EEST | Kutsu

Nationalismi on noussut takaisin politiikan ytimeen ja se näkyy vahvasti vaaleissa eri puolilla Eurooppaa. Mitä nationalismin nousu merkitsee Euroopalle? Onko olemassa myös avointa ja demokraattista nationalismia, vai johtaako kansallisen suvereniteetin korostaminen väistämättä vastakkainasetteluun? Millaisia kansallisia ihanteita nationalismi rakentaa, ja mikä merkitys historian narratiiveilla on viimeaikaisissa kehityskuluissa?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye