Uudistunut Sale Hollola on raikas ja moderni lähikauppa
Uudistuneen Sale Hollolan avajaisia juhlitaan tiistaina 3.12. Uudistuksen yhteydessä kaikki myymälän kylmälaitteet uusittiin ja myymälään lisättiin pikakassa sujuvoittamaan asiointia. Myös myymälän valikoimaa uudistettiin asiakasdataan perustuen.

Uudistunut Sale Hollola on raikas ja moderni lähikauppa, joka turvaa Hollolan kirkonkylän palvelut sekä tarjoaa laadukkaan ja miellyttävän asiointiympäristön asiakkailleen. Kaikki myymälän kylmälaitteet uusittiin energiatehokkain ja nykyaikaisin mallein, mikä toi nykyaikaisuutta niin kaupan ulkoasuun kuin tekniikkaankin. Miljööuudistus lisäsi myös henkilökunnan työhyvinvointia mahdollistamalla mielekkäämmän työympäristön.
- Uudistus on raikas tuulahdus myymälään. Haluamme kiittää asiakkaitamme positiivisesta ja ymmärtäväisestä asenteesta uudistustöiden aikana. Odotamme innolla, että saamme remontin jälkeen mahdollistettua sujuvan ja miellyttävän asioinnin asiakkaillemme! hehkuttaa myymäläpäällikkö Maija Karelius-Hieto.
- Myymälän uudistuneen ilmeen ohella kylmälaiteuudistus oli todella odotettu niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin näkökulmasta. Pystymme tarjoamaan nyt nykyaikaiset ja energiatehokkaat kylmälaitteet sekä miellyttävämmän asiointiympäristön asiakkaillemme, sanoo Hämeenmaan Sale- ja S-market-ryhmäpäällikkö Essi Laine.
Uudistuksen yhteydessä myymälään lisättiin myös pikakassa helpottamaan ja nopeuttamaan asiointia. Myös myymälän valikoimaa uudistettiin asiakasdataan perustuen.
- Uudistuksen myötä juomaosastolle tuli paljon uutuuksia. Myös tuoreiden lihatuotteiden ja terveystuotteiden valikoima kasvoi, listaa Karelius-Hieto.
Henkilökunnan huomioiminen on ehdottoman tärkeä osa jokaisen Hämeenmaan toimipaikan uudistusprojektia. Hollolan Salessa henkilöstön työhyvinvointia ja viihtyvyyttä lisättiin taukotilaa uudistamalla ja kassatyöskentelyä sujuvoittamalla.
- Taukotilaa freesattiin ja päivitettiin mieleisemmäksi. Sen lisäksi kassan taakse saatiin työpiste mahdollistamaan sujuvaa arkea, kertoo Laine.
Uudistuneen Sale Hollolan avajaisia vietetään tiistaina 3.12. Koko Hollolan Salen henkilökunta toivottaa kaikki tervetulleiksi juhlistamaan uudistunutta lähikauppaa!
Yhteyshenkilöt
Essi LaineRyhmäpäällikköOsuuskauppa Hämeenmaa
Puh:050 590 6942essi.laine@sok.fiMaija Karelius-HietoMyymäläpäällikköOsuuskauppa Hämeenmaa
maija.karelius-hieto@sok.fiTietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 173 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 173 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Nelipyörä laajentaa toimintaansa Seinäjoelle18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy ostaa Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan, Eepeen, autokaupan liiketoiminnan. Nelipyörän tavoitteena on jatkaa kasvua hallitusti koko Suomen alueella.
Prisman tulo Heinolaan etenee – rakentamisvaihe työllistää yli 200 henkilöä5.6.2025 16:01:19 EEST | Tiedote
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on hylännyt Heinolan Prisman kaavasta tehdyn valituksen. Hallinto-oikeuden tekemän päätöksen mukaan kaavaa valmisteltaessa ei ole menetelty lainvastaisesti eikä virheellisesti.
Hämeenmaa lahjoittaa 100 000 euroa LUT-yliopistolle4.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Lahden-Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT laajentaa kauppatieteellisen alan koulutustarjontaa Lahdessa. Yliopisto on suunnitellut aloittavansa kandidaatin tutkintoon johtavan Bachelor in Digital Business -koulutusohjelmansa syksyllä 2026.
S-market Sokos uudistuu – myymälä suljettu kesä-heinäkuun ajan2.6.2025 12:43:35 EEST | Tiedote
S-market Sokos on suljettuna mittavien uudistustöiden ajan 5.6.–31.7. Täysin uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 1. elokuuta.
Foodora-toimitukset alkavat Sale Metsäpellosta ja Sale Karavaanista23.5.2025 11:05:00 EEST | Tiedote
Sale Metsäpelto Lahdessa ja Sale Karavaani Riihimäellä aloittavat Foodora-toimitukset tiistaina 27. toukokuuta. Foodora-yhteistyön laajentamisella haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme