Logomo isännöi jälleen The Voice of Finlandin livelähetyksiä
Suomen suurin ja suosituin laulukilpailu, The Voice of Finland, palaa Turkuun jälleen huhtikuussa, kun tv-ohjelman 14. tuotantokausi huipentuu Logomon suoriin livelähetyksiin.

The Voice of Finlandin uusi kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa perjantaina 24. tammikuuta. Keväällä 12 jäljellä olevaa kilpailijaa taistelevat voitosta Logomon suorissa livelähetyksissä. Lähetykset käynnistyvät perjantaina 4. huhtikuuta ja kilpailun voittaja kruunataan Logomossa perjantaina 25. huhtikuuta.
– Olemme iloisia siitä, että Logomo saa isännöidä The Voice of Finlandin livelähetykset myös tulevan kauden osalta. Neloselta finaaleja seuraa suorana miljoonayleisö, ja jo monena vuonna livelähetysten liput ovat myyneet loppuun. Liput kannattaakin hankkia ajoissa, jos mielii paikan päälle mukaan, vinkkaa Logomon toimitusjohtaja Katja Leppäkoski.
Uusia laulajalupauksia ja eturivin artisteja
The Voice of Finlandin uudella kaudella nähdään tutut tähtivalmentajat SANNI, Arttu Wiskari, Maija Vilkkumaa ja Elastinen. Ohjelman juontajina jatkavat Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen.
Kilpailijoita säestää jälleen huikea Lenni-Kalle Taipaleen johtama The Voice of Finland-bändi. Lisäksi jokaisessa lähetyksessä nähdään vierailevina artisteina Suomen eturivin tähtiä.
– Logomon finaalilähetykset ovat kokonaisvaltainen elämys, ja yleisön joukossa nähdäänkin joka vuosi paljon vakituisia kävijöitä. Keväällä Logomoon saapuminen on entistä helpompaa, sillä junayhteydet Tampereelta ja Helsingistä ajavat aivan Logomon eteen, Leppäkoski huomauttaa.
Liput Logomon livelähetyksiin ovat nyt myynnissä Lippu.fi:ssä.
The Voice of Finlandin kevään 2025 livelähetykset:
- 1. livelähetys pe 4.4.2025
- 2. livelähetys pe 11.4.2025
- Semifinaali pe 18.4.2025
- Finaali pe 25.4.2025
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari PirilämarkkinointipäällikköLogomo
Puh:044 750 3818mari.pirila@logomo.fiLogomo
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii vanhassa VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Konserttien lisäksi Logomossa järjestetään kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Vuonna 2023 Logomossa järjestettiin yli tuhat tilaisuutta ja talon kävijämäärä oli yhteensä yli 300 000 henkilöä. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä noin 90 yrityksessä. Logomolle on myönnetty Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-ympäristösertifikaatti vastuullisesta toiminnastaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
Logomosta uusi koti Turun messutapahtumille31.7.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Logomo Oy on ostanut Turun Messukeskus Oy:n messuliiketoiminnan. Kaupan myötä Turun Messukeskuksen itse tuottamat ja hallinnoimat messutapahtumat siirtyvät Logomon omistukseen 1. elokuuta 2025 alkaen.
Logomon Terassikesä käynnistyy ensi viikolla – edessä 16 unohtumatonta keikkailtaa21.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Logomon Terassikesä starttaa jälleen ensi viikolla.
Logomon Terassikesän uusia keikkailtoja julki – mukana mm. Michael Monroe, Gasellit ja Malarian Pelko -klassikkolevynsä esittävä Paperi T17.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä, jotka tuovat lavalle sekä rock-legendoja että tuoreita tähtiä.
Voice of Finlandin livelähetykset alkavat – kotiinpalaajille järjestetty lisäjunavuoro27.3.2025 15:45:48 EET | Tiedote
The Voice of Finlandin livelähetykset kuvataan jälleen huhtikuussa Logomossa. Ensimmäinen livelähetys on ensi viikon perjantaina 4.4. The Voice of Finlandin livelähetykset kuvataan Turussa jo 14. kerran.
Terassikesä palaa Logomon tuttuun ympäristöön – luvassa huippuartisteja ja kansainvälisiä tähtiä10.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Logomon Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle heinä-elokuussa 2025. Rakennustöiden vuoksi vuoden 2024 tauon jälkeen tapahtuma palaa tuttuun urbaaniin ympäristöönsä, tarjoten kesän kuumimmat keikat 30.7.–23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme