Poronvasan ensimmäisestä vuodesta kertova lastenkirja Me Poroset / Have You Met the Reindeer Family tuo esiin pohjoisen luonnon hehkun kaikkina vuodenaikoina
Kansainvälisesti palkittu luontokuvaaja, tietokirjailija Hannu Laakso otti "porotilan renkinä" yli 58 000 valokuvaa poroista. Kuvista syntyi lastenkirja Me Poroset, englanniksi Have You Met the Reindeer Family. Englanninkielinen versio on nyt myynnissä mm. Helsinki-Vantaan ja Ivalon lentoasemilla sekä useissa Lapin matkailuyrityksissä.

Upein luontokuvin kuvitettu tarinallinen tietokirja tutustuttaa porojen elämään ja elinpiiriin ja jättää vaikuttavan muistijäljen erityisesti kansainvälisiin lukijoihin esitellen pohjoisen luonnon ainutlaatuista kauneutta kaikkina vuodenaikoina.
Hannu Laakso haluaa kirjojensa avulla innostaa lapsia lukemaan ja vahvistaa heidän luontosuhdettaan. Hän jätti menestyksekkään markkinointijohtajan uransa keskittyäkseen luontokuvaukseen ja kirjoittamiseen.
– Minulla on kaksi kutsumusta. Pyrin siihen, että lapsilla olisi mahdollisimman matala kynnys tarttua kirjaan. Yritän kirjoillani myös syventää lasten luontosuhdetta, Laakso sanoo.
Me Poroset / Have You Met the Reindeer Family on kuvattu Sodankylässä Sattasvaaran kauniissa maisemissa, jotka ovat Hannu Laaksolle tuttuja jo lapsuudesta.
Kirjasarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022) ja Me Lintuset (2023). Helmikuussa 2025 ilmestyy sarjan uusin osa Me Siiliset. Hannu Laakso sai sarjasta Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2023. Hän on voittanut myös yli 120 kansainvälistä valokuvapalkintoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kevään 2025 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Innon kesä on täynnä laadukasta jännitystä – Risto Isomäeltä ja Arne Dahlilta tulossa uudet kirjat elokuussa17.6.2025 10:26:04 EEST | Tiedote
Into Kustannuksen kesäkuun kirjoissa muun muassa tutustutaan viehättävään sosiopaattiin ja ratkotaan mysteeriä Itä-Lapin maisemissa. Elokuussa julkaistaan Risto Isomäen Teneriffalle sijoittuva jännitysromaani Krakenin saari sekä Jonas Moströmin ja Arne Dahlin uuden sarjan avaava Arkkitehti.
Koskettavan viihdesarjan kolmas osa tarjoaa viisasta huumoria ja elämän yllättäviä käänteitä17.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Laura Suomelan odotettu feelgood-romaani Ruusuja ja risteyskohtia jatkaa Tampereelle sijoittuvaa Blooming You -sarjaa. Luvassa on roppakaupalla kukkien ja tunteiden sinfoniaa. Helena elää keskellä ihanaa kukkakaupan loistoa, mutta myös avioliittoa ravisuttavaa turbulenssia.
Riina Tanskasen Tympeät tytöt -näyttely avautuu Tampereella12.6.2025 11:28:01 EEST | Tiedote
Sarjakuvantekijä ja yhteiskuntakriitikko Riina Tanskasen näyttelyssä Tympeät tytöt – Luokkakipuja Työväenmuseo Werstaalla Tampereella on esillä uutuuskirjan originaalipiirroksia tyttöyden ja talouden keskinäisistä suhteista. Tympeiden tyttöjen suloisen särmikkääseen pinkkiyteen voi uppoutua museossa 13.6.2025–11.1.2026.
Palkitun tv-käsikirjoittajan esikoistrilleri hurmasi kustannusalan konkarit11.6.2025 10:35:14 EEST | Tiedote
Tatiana Elfin Huijari avaa henkeäsalpaavan trillerisarjan, jonka päähenkilö on stereotypioita rikkova, täysin häpeämätön mutta viehättävä sosiopaatti Rebekka Nummi. Älykäs, omaperäinen teos yllättää käänteillään paatuneimmankin jännityskirjallisuuden lukijan. Kirja on jo ennen ilmestymistään kerännyt poikkeuksellista kiitosta ja sitä ollaan kovaa vauhtia viemässä maailmalle kirjallisuusagentti Elina Ahlbäckin toimesta.
Uusi Lappiin sijoittuva dekkarisarja alkaa10.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Kuollut karkuteillä yhdistää pohjoista mystiikkaa, letkeää huumoria ja cozy crime -kirjallisuuden parhaita elementtejä. Kati Routa on lappilaislähtöisen kirjailija, käsikirjoittaja Katariina Romppaisen alter ego.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme