Ylen Pentuliven toimittaja Pirjo Koskinen sai Kennelliiton Vuoden tassunjälki -palkinnon
Suomen Kennelliitto palkitsi tänään Ylen Pentuliven toimittajan Pirjo Koskisen Vuoden tassunjälki -palkinnolla positiivisen tassunjäljen jättämisestä koiramaailmaan. Palkinto jaettiin Koiramessuilla Helsingissä.

- Haluamme Kennelliitossa kiittää toimittaja Pirjo Koskista ja koko Pentuliven tekijätiimiä Vuoden tassunjälki -palkinnolla. Pentulivessä tuodaan aktiivisesti ja kiinnostavalla tavalla esille koiriin ja koirankasvatukseen liittyvää työtä korostaen voimakkaasti koirien hyvinvointiin liittyviä asioita. Pentulivessä näkyy, että sitä on tehty suurella sydämellä, rakkaudesta koiriin, kehuu Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onza.
- Koira tuo paljon iloa ja merkitystä ihmisten elämään, mutta se on täysin meistä riippuvainen. On kohtuullista, että meillä on halu ymmärtää koiraa ja tehdä hyvä myös sen elämästä, painottaa Pirjo Koskinen.
Vuonna 2021 käynnistynyt Pentulive on saavuttanut valtavan suosion Ylen eri foorumeilla. Pentuliven tekijätiimi on myös tuottanut Ylelle Ymmärrä koiraasi -sarjan, jossa tutustutaan koirien kiehtoviin persooniin tieteen avulla.
Huippusuosittu Pentulive edistää koirien hyvinvointia monin eri tavoin
Pentulivessä seurataan suorassa lähetyksessä nyt jo neljännen kerran tapahtumia koirankasvattajan pentulaatikolla aina pentujen syntymästä luovutusikään. Tämän lisäksi Pentuliven seuraajat voivat osallistua keskusteluun chatissa, jossa eri koira-alan asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Pentuliven sisältöihin liittyviä asioita tuodaan mielenkiintoisilla tavoilla esille myös Instagramissa ja Tik Tokissa sekä leikkimielisten pelien kautta.
- Kaikki rakastavat koiranpentuja. Koiran hankintaan liittyy kuitenkin valtava vastuu, onhan nelijalkainen kaveri omistajansa kumppanina parhaimmillaan yli 15 vuotta. Ihmisen tehtävänä on pitää huoli siitä, että pentu saa elää hyvää koiranelämää, joka sisältää koiran perustarpeiden täyttämisen lisäksi riittävästi virikkeitä sekä lajin- ja rodunomaista toimintaa, painottaa Pirjo Onza.
Taloustutkimuksen vuoden 2023 alussa Kennelliitolle laatiman arvion mukaan Suomessa on yli 800 000 koiraa. Koiria on joka viidennessä taloudessa. Tietämys siitä, millainen eläin koira on, ja mitä koirapito vaatii, on keskeistä kaikille koiranomistajille.
Ylen kanavat tavoittavat päivittäin laajan joukon suomalaisia. On hienoa, että koiriin liittyvät asiat ovat monipuolisesti esillä Ylen kanavilla erilaisissa valtakunnallisissa ja alueellisissa uutis- ja ajankohtaissisällöissä käytännössä lähes päivittäin ympäri vuoden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa SuoninenSuomen Kennelliiton viestintäpäällikkö
Puh:050 320 3897liisa.suoninen@kennelliitto.fiKuvat

Linkit
Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 136 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Näin teet turvallisen kesän koiralle17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä on hyvää aikaa ulkoilla, uida ja nauttia yhdessäolosta koiran kanssa. Kesä tuo kuitenkin mukanaan monenlaisia riskejä koiralle, lämpöhalvauksesta sinilevään ja punkkeihin. Suomen Kennelliitto on koonnut eläinlääkärinsä Liisa Lilja-Maulan kanssa muistilistan turvalliseen kesän viettoon koiran kanssa.
Kennelliitto käsittelee kahdeksan henkilön tuomioihin johtaneen koirien salakuljetus- ja pentutehtailutapauksen omissa toimielimissään28.5.2025 13:02:12 EEST | Tiedote
Suomen Kennelliitto tulee käsittelemään omissa toimielimissään kahdeksan henkilön koirien salakuljetus- ja pentutehtailutapaukseen liittyvät toimet.
Hyödynnä Kennelliiton vinkit onnistuneeseen koiran hankintaan27.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koiran hankinta on suuri päätös, joka vaikuttaa perheen elämään jopa yli viisitoista vuotta. Tarjoamme koiranostajille Kennelliiton vinkit, joiden avulla koiran hankinta sujuu onnistuneesti ja harkiten.
Finska Kennelklubben påminner: Ansvaret för hunden ligger alltid hos ägaren eller innehavaren20.5.2025 08:51:38 EEST | Tiedote
Hundattacker har återigen hamnat på löpsedlarna under den senaste tiden. Finska Kennelklubben vill påminna om vikten av ansvarsfull hundhållning.
Suomen Kennelliitto muistuttaa: Vastuu koirasta on aina koiran omistajalla tai haltijalla20.5.2025 08:36:44 EEST | Tiedote
Koirahyökkäykset ovat nousseet jälleen viime aikoina otsikoihin. Suomen Kennelliitto haluaa muistuttaa vastuullisen koiranpidon merkityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme