Global Fest tuo yhteisöllisyyttä ja musiikin monimuotoisuutta Musiikkitalolle 11.–13.12.2024
5.12.2024 07:05:00 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Vuosittain järjestettävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Global Fest juhlistaa kulttuurista monimuotoisuutta ja yhteenkuuluvuutta, jota tarvitaan erityisesti näin vuoden pimeimpään aikaan. Maksuton ja kaikille avoin festivaali järjestetään Musiikkitalossa 11.–13.12.2024.

Sibelius-Akatemian Global Music -koulutus on Suomessa ainoa laatuaan. ”Global Fest juhlii esiintyjien ainutlaatuisia taiteellisia identiteettejä, jotka ovat usein moniarvoisia eivätkä rajoitu stereotyyppisiin kulttuurikäsityksiin”, Global Music -koulutusohjelman johtaja ja professori Nathan Riki Thomson kertoo. Tänäkin vuonna festivaalilla esiintyy artisteja eri puolilta maailmaa, yhteensä 32 eri maasta.
Tänä vuonna ohjelmassa on muun muassa ilmainen yhteislaulukonsertti Big Sing. Global Choir -kuoronjohtokurssin opiskelijat yhdessä Merzi Rajalan kanssa kutsuvat kaikki mukaan laulamaan ja täyttämään Musiikkitalon Sonore-salin äänellä ja ilolla. Aiempaa laulukokemusta ei tarvita. Konsertti järjestetään torstaina 12.12.
Perjantaina 13.12. Pan-African Ensemble -yhtyeen konsertissa tarkastellaan Afrikan mantereen eri alueiden nykymusiikkityylejä. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu valikoima yleisafrikkalaisia teoksia, kuten afrobeat-, zouk- ja soukous-musiikkia sekä itäafrikkalaista rumbaa. Yhtye luo uutta musiikkia ja liikettä yleisafrikkalaisten kulttuuriyhteyksiensä inspiroimana. Pan-African Ensemblea johtaa tansanialainen muusikko, tanssija ja säveltäjä Kasheshi Makena. Yhtyeeseen kuuluu opiskelijoita monista erilaisista kulttuuri- ja musiikkitaustoista.
Global Musicin opiskelijat valmistautuvat festivaaliin osana opintojaan. Festivaali on vuosi vuodelta lisännyt näkyvyyttä ja keskustelua kulttuurisen monimuotoisuuden merkityksestä ja erilaisuuden arvosta yhteiskunnassamme. ”Festivaalille on vuosien varrella kehittynyt kasvava ydinyleisö ja se on houkutellut mukaan ihmisiä, jotka eivät tavallisesti käy Musiikkitalossa”, Thomson sanoo.
Global Fest
Musiikkitalossa 11.–13.12.2024
Vapaa pääsy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nathan ThomsonProfessorSibelius Academy, Global music
Puh:050 475 8758nathan.thomson@uniarts.fiMirella LampelaMarkkinointisuunnittelijaTaideyliopiston Sibelius-Akatemia
Puh:050 448 5290mirella.lampela@uniarts.fiLinkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Tutkimus näyttelijäntaiteen pääsykokeista analysoi, mitä raadit odottavat hakijalta22.4.2026 09:14:00 EEST | Tiedote
Vain noin prosentti hakijoista valitaan vuosittain Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun näyttelijäopintoihin. Se tekee juuri nyt meneillään olevasta hakuprosessista poikkeuksellisen paineisen sekä hakijoille että valitsijoille. Prosessin kehittämiseksi käynnistettiin tutkimus, jossa seurattiin valintaraatien työskentelyä ja haastateltiin niiden jäseniä. Tutkimus piirtää kuvaa siitä, millaista on 2020-luvun ihanteellinen näyttelijyys.
Helsingin kaupungin ja Taideyliopiston uusi yhteistyösopimus vahvistaa elinvoimaa, taidetta ja kulttuuria21.4.2026 14:22:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja Taideyliopisto ovat solmineet uuden, vuoden 2029 loppuun asti voimassa olevan kumppanuussopimuksen. Kaupunki ja Taideyliopisto vahvistavat yhdessä Helsingin elinvoimaa, kulttuuritarjontaa ja houkuttelevuutta sekä luovat pohjaa luovan talouden innovaatioille ja kasvulle.
Kuvan Kevät 2026 avautuu 15. toukokuuta Taideyliopiston Sörnäisten kampuksella15.4.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Valmistuvien kuvataiteilijoiden laaja ryhmänäyttely esittelee uuden taiteilijasukupolven taiteellista työskentelyä ja ajattelua.
Muusikoksi opiskeluun kuuluu myös poliittisuus – Taideyliopiston festivaalilla opiskelijat esittelevät yhteiskunnallista ajatteluaan7.4.2026 13:09:03 EEST | Tiedote
Akatemiatutkija Tuulikki Laes toivoo, että poliittisuus olisi osa taideopiskelijoiden opintoja – eikä vain Taideyliopistossa tai sen Sibelius-Akatemiassa, jossa hän tutkii ja opettaa – vaan laajemminkin.
Taideyliopisto: Lakiesitys voi heikentää Suomen vetovoimaa kansainvälisille opiskelijoille27.3.2026 09:08:10 EET | Tiedote
Taideyliopisto suhtautuu kriittisesti hallituksen esitykseen, joka koskee kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupia opiskelun perusteella. Yliopisto jätti lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle helmikuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme