Valon juhlaa Kaupunkitiloissa! Tässäkö tämän joulun instagrammatuimmat rakennukset?
Moni on hieraissut silmiään viime päivinä kulkiessaan Hakaniemen kauppahallin ohi. Halli näyttää seisovan keskellä kaunista lumisadetta, satoi sitten lunta tai ei. Kyse on valotaiteesta, jota löytyy joulun aikaan Kaupunkitilojen muidenkin kulttuurihistoriallisten rakennusten julkisivuista Helsingissä.

Hakaniemen kauppahallin lisäksi myös Vanha kauppahalli, Hietalahden kauppahalli ja Torikorttelit ovat saaneet seinilleen valotaidetta.
– Haluamme tuoda kaupunkilaisille iloa ja valoa vuoden pimeimpään aikaan. On myös kaupunkikuvallisesti kiinnostavaa tutkia, miten valotaide sytyttää helsinkiläisille rakkaat rakennukset uuteen loistoon, sanoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n markkinointijohtaja Petra Majander.
Jokaisessa kohteessa on omanlaisensa teokset.
Vanhan kauppahallin sisäänkäynneillä Ghost Projectin valoanimaatio Three Doors korostaa valkoisen valon voimaa ja antaa mahdollisuuden ajatella kauppahallin sisäänkäyntejä enemmän kuin pelkkinä ovina.
Hietalahden kauppahallin julkisivun ja piha-alueen on puolestaan valloittanut värikäs kausivalaistus, josta ei puutu iloa tai leikkimielisyyttä.
Torikortteleissa ilottelee Muksut mäppää -taideprojekti, jossa helsinkiläislasten tekemiä piirroksia heijastetaan Kaupunginmuseon sisäpihan seinille. Mukana teoksessa on kuusi helsinkiläistä koulua, yhteensä 558 oppilasta.
Niin ikään Torikortteleissa Goviniuksen sisäpihaa elävöittää Janne Aholan valotaideteos Counterparts, joka alleviivaa nopeasti haihtuvaa rajaa fyysisen ja virtuaalisen maailman välillä.
Valotaiteesta voi nauttia kauppahalleilla ja Torikortteleissa aina pimeän laskeuduttua 6.1.2025 saakka. Visualisoinneista vastaa Sun Effects -kollektiivi.
Teurastamo saa oman juhlavalaisunsa hieman myöhemmin, kun alueen joulupiha avautuu 18.-22.12.2024. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa satumainen joulukuusimetsä ja näyttävä taivasvalototeutus.
Lisätiedot:
Helsingin Kaupunkitilat Oy, markkinointijohtaja Petra Majander, petra.majander@kaupunkitilat.fi, +358 50 5289 736
Avainsanat
Kuvat







Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria, sekä tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Helsingin syntymäpäivää juhlistetaan uusilla terassiavauksilla – katso vinkit kuplivalle terassikierrokselle9.6.2025 08:39:23 EEST | Tiedote
Helsinki-päivää vietetään torstaina 12.6. Mikä olisikaan ihanampi tapa juhlistaa rakkaan pääkaupunkimme syntymäpäivää kuin lähteä kuplivalle terassikierrokselle. Juhlan kunniaksi ydinkeskustaan avautuu 2 kokonaan uutta terassikonseptia, joissa laadukkaan ruoan ja juoman lisäksi on tarjolla myös tunnelmaa nostattavaa kulttuuriohjelmaa.
Tuoretta torikulttuuria Hakiksen sydämeen – Alkuviini avaa kesäkioskin Hakaniementorille27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Hakaniementorin kioski saa uuden elämän, kun käsin valittuja viinejä sekä tuoreita leipomuksia ja pienpaahtimoiden kahvia tarjoava Alkuviini avaa kesäkioskinsa helatorstaina 29. toukokuuta.
Teurastamon uudistunut kesäpiha kutsuu grillaamaan ja chillaamaan20.5.2025 14:26:43 EEST | Tiedote
Teurastamosta on kasvanut kaupunkilaisten yhteinen kesäkeidas, jossa on lupa grillata, syödä, tanssia ja viihtyä. Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. jolloin ohjelmassa on mm. fillarikirppistä, skeittikoulua ja esiintymislavalle nousee SENYA. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Helsingin terassivalikoima laajenee: Kaksi uutta terassikonseptia ydinkeskustaan13.5.2025 12:48:03 EEST | Tiedote
Helsinkiin putkahtelee tänä kesänä lisää kuplivia kohtaamispaikkoja, kun Helsingin Kaupunkitilat Oy jatkaa terassikokeilujen sarjaa yhdessä keskustan huippuravintoloiden kanssa.
Harjun vanha ruumishuone heräilee henkiin – Kaupunkitilat avaa rakennuksen kokeelliseen käyttöön7.5.2025 11:15:18 EEST | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat Oy aikoo avata viisi vuotta tyhjillään olleen Harjun ruumishuoneen uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona. Tilaan etsitään nyt toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme