Voivatko kestävyys ja kansainvälinen kasvu kulkea käsi kädessä?
5.12.2024 09:27:30 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Kansainvälinen kestävä yrittäjyys osoittaa, että liiketoiminnalla voi saada aikaan paljon hyvää. Kansainvälistyminen saattaa kuitenkin haastaa yrityksen alkuperäisen mission. S M Feroj Mahmood tarkastelee Vaasan yliopistoon tekemässään kansainvälisen markkinoinnin väitöskirjassa, miten yhteiskunnalliset yritykset mukauttavat liiketoimintamallejaan kansainvälisen kasvun saavuttamiseksi.

Yhteiskunnalliset yritykset asettavat liiketoiminnassaan yhteiskunnalliset ja ympäristölliset tavoitteet etusijalle voiton maksimoinnin sijaan. S M Feroj Mahmood tutkii väitöskirjassaan, miten tämänkaltaiset yritykset voivat muokata liiketoimintamallejaan kansainvälisen laajentumisen mahdollistamiseksi menettämättä sitoutumistaan kestävyyteen.
– Kasvaakseen kansainvälisesti yhteiskunnallisten yritysten täytyy ymmärtää syvällisesti paikallisia markkinoita, mukauttaa jakelutapojaan ja luoda vahvoja kumppanuuksia. Kulttuuriset erot ja geopoliittiset jännitteet tekevät kansainvälistymisestä monimutkaista, kertoo Vaasan yliopistossa 11. joulukuuta väittelevä Mahmood.
Tutkimus tarjoaa käytännön ohjeita päätöksentekijöille, sijoittajille ja alan toimijoille kestävän kansainvälisen liiketoiminnan edistämiseksi. Näkökulmia on kerätty haastattelemalla johtajia neljästä kansainvälisesti toimivasta suomalaisesta yhteiskunnallisesta yrityksestä.
– Yksi yrityksistä tekee yhteistyötä naisartesaanien kanssa Kenian, Ghanan ja Tansanian maaseudulla. Yhteistyön tuloksena syntyy käsintehtyjä koreja, laukkuja ja sisustusesineitä. Näitä tuotteita viedään Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin, Sveitsiin, Saksaan, Australiaan, Japaniin ja moniin muihin maihin ympäri maailmaa. Hanke tukee paikallisia yhteisöjä tarjoamalla vakautta työllisyyteen ja tuloihin sekä edistäen naisten voimaannuttamista ja hyvinvointia, Mahmood kertoo.
Tasapaino kestävyyden ja kannattavuuden välillä
Vaikka yhteiskunnallisten yritysten päätavoitteena on hyödyttää yhteiskuntaa, niiden täytyy myös tuottaa riittävästi voittoa toimintansa ylläpitämiseksi. Mukauttamalla liiketoimintamalliaan kansainvälistymistä varten yhteiskunnalliset yritykset voivatkin kasvattaa yhteiskunnallista vaikutustaan silti säilyttäen taloudelliset edellytyksensä.
– Ennen tutkimuksen aloittamista pohdin yhteiskunnallisten yritysten luonnetta ja kyseenalaistin oletuksen, että ne toimisivat voittoa tuottamatta. Huomasin, että vaikka niiden ensisijainen painopiste on yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, kannattavuus on välttämätöntä liiketoiminnan ylläpitämiseksi. Kansainvälisten yhteiskunnallisten yritysten menestys piilee niiden kyvyssä sopeutua menettämättä ydinarvojaan, Mahmood sanoo.
Väitöskirja yhdistää systemaattisen kirjallisuuskatsauksen 134 tieteellisestä artikkelista ja bibliometrisen analyysin 60 426 viittauksesta Web of Science -tietokannasta (WOS). Lisäksi Mahmood toteutti 14 syvähaastattelua, joihin osallistui perustajia, toimitusjohtajia ja talousjohtajia neljästä suomalaisesta yhteiskunnallisesta yrityksestä. Haastattelut tarjosivat empiiristä näyttöä siitä, miten liiketoimintamallit kehittyvät kansainvälistymisen aikana.
Väitöstilaisuus
MBA S M Feroj Mahmoodin väitöstutkimus “Essays on Extant Knowledge in International Sustainable Entrepreneurship and Internationalization of Social Ventures” tarkastetaan keskiviikkona 11.12.2024 klo 12 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta:
https://uwasa.zoom.us/j/66959303009?pwd=Xc1yXEI6qKU5adKL5WWgl8DyMSMI8a.1
(salasana: 340134)
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Antonella Zucchella (University of Pavia) ja kustoksena professori Peter Gabrielsson.
Väitöskirja
S M Feroj Mahmood (2024) Essays on Extant Knowledge in International Sustainable Entrepreneurship and Internationalization of Social Ventures. Doctoral dissertation. University of Vaasa.
Lisätiedot
S M Feroj Mahmood, +358 44 230 2147, s.mahmood@uwasa.fi
S M Feroj Mahmood on syntynyt vuonna 1986 Dhakassa Bangladeshissa. Hän on suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon Dhakan yliopistossa vuonna 2010 ja työskentelee tällä hetkellä tohtorikoulutettavana Vaasan yliopistossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
S M Feroj Mahmood, +358 44 230 2147, s.mahmood@uwasa.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Sote-uudistus teki pirstaleisen järjestelmän yhteistyön tarpeen näkyväksi – systeeminen yhteistyö vaatii vielä rakentamista17.9.2026 11:40:52 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sote-sektorista ja sen kehittämisestä. Marina Kinnusen sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirja tarkastelee sote-järjestelmän eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä.
Ulkomaisista tytäryhtiöistä luopuminen voi lisätä monikansallisten yritysten riskejä – riskien arvioinnit ratkaisevan tärkeitä14.9.2026 09:53:10 EEST | Tiedote
Ulkomaiset divestoinnit voivat tulla kalliiksi, varoittaa tohtoriopiskelija Arshed Iqbal Vaasan yliopistosta. Kun ympäröivä maailma muuttuu yhä haastavammaksi, myös riskien arvioinnit ovat tärkeämpiä kuin koskaan.
Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta”7.9.2026 16:44:24 EEST | Tiedote
Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta, painotti Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen yliopiston lukuvuoden avajaisissa 7. syyskuuta. Hänen mukaansa korkealaatuinen tutkimus ja koulutus synnyttävät uutta tietoa ja innovaatioita, parantavat tuottavuutta sekä vahvistavat yritysten ja yhteiskunnan kykyä uudistua.
Avoimuus ei takaa tiedon tasapuolisuutta tulosjulkistustilaisuuksissa4.9.2026 09:57:49 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöiden tulosjulkistustilaisuuksien Q&A-osiot voivat olla tavallisille sijoittajille vaikeita seurattavia – analyytikoiden ja yritysjohdon käyttämä kieli ei avaudu muille helposti. Vaasan yliopistossa tarkastettava Kaisa Penttisen laskentatoimen väitöskirja osoittaa, että Q&A-osiot tarjoavat kuitenkin lisätietoa pelkkiin kirjallisiin raportteihin verrattuna.
Jukka Sihvonen laskentatoimen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Tekoäly muuttaa työtä, mutta osaaminen ratkaisee"3.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Jukka Sihvonen on aloittanut Vaasan yliopiston laskentatoimen professorina syyskuussa. Professuurin erityisalana on data-analytiikka liiketoiminnassa. Sihvonen on erikoistunut laskentatoimen ja rahoituksen digitaaliseen muutokseen sekä erityisesti datan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

