Lääkekorvausten alkuomavastuuseen tulee muutoksia, jotka vaikuttavat monien lääkekustannuksiin
5.12.2024 10:15:45 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Eduskunta on päättänyt lääkekorvausten alkuomavastuun muutoksista. Tammikuussa 2025 lääkekorvausten alkuomavastuu korotetaan nykyisestä 50 eurosta 70 euroon. Lisäksi alkuomavastuu sidotaan kansaneläkeindeksiin, jolloin alkuomavastuu tarkistetaan jatkossa vuosittain.
Eduskunta on hyväksynyt muutokset, joita hallitus on esittänyt lääkekorvausten alkuomavastuuseen. Hallituksen tavoitteena on säästää lääkekorvausmenoista yhteensä 90 miljoonaa euroa.
Lääkekorvausten alkuomavastuu korotetaan 1.1.2025 nykyisestä 50 eurosta 70 euroon. Lisäksi lääkekorvausten alkuomavastuu sidotaan kansaneläkeindeksiin, jolloin alkuomavastuu tarkistetaan jatkossa indeksin mukaan vuosittain.
– Kansaneläkeindeksi on suhdeluku, joka kertoo yleisen hintatason kehityksestä. Jos elämisen yleinen hintataso nousee, myös kansaneläkeindeksi kasvaa ja alkuomavastuu suurenee, juristi Vilja Juvonen kertoo.
Kela korvaa lääkevalmisteiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden kustannuksia, kun ne on määrätty reseptillä sairauden hoitoa varten. Kustannuksia aletaan korvata vuosittaisen alkuomavastuun jälkeen. Alkuomavastuuta sovelletaan sen vuoden alusta, jona henkilö täyttää 19 vuotta.
Korvauksen määrä riippuu lääkkeestä ja myönnetyistä korvausoikeuksista. Lääkekorvausta voi saada kolmen eri korvausluokan mukaan, joita ovat peruskorvaus, alempi erityiskorvaus ja ylempi erityiskorvaus.
Alkuomavastuun korotus pienentää korvausta saavien määrää
Vuonna 2023 lääkekorvauksia sai yhteensä noin 55 % suomalaisista, eli hieman yli 3 miljoonaa henkilöä. Lääkekorvauksia maksettiin yhteensä 1 779 miljoonaa euroa, joista suurin osa oli ylemmän erityiskorvausluokan korvauksia. Eniten korvauksia maksettiin yli 65-vuotiaille.
– Alkuomavastuun korotus kohdistuu eniten heihin, jotka tarvitsevat ylemmän erityiskorvausluokan lääkkeitä. Näitä lääkkeitä tarvitsevat ovat usein monisairaita, pienituloisia ja keskimäärin muita lääkkeiden ostajia iäkkäämpiä, Juvonen sanoo.
Korvauksia saaneiden määrä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2023 korvauksia saaneiden määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna 1,7 % eli hieman yli 51 000 henkilöllä. Vuonna 2022 korvauksia saaneiden henkilöiden määrä kasvoi 84 000 henkilöllä.
– Arviomme mukaan alkuomavastuun korotus pienentää korvausta saavien määrää ensi vuonna noin 226 000 henkilöllä. Eniten alle alkuomavastuun jääviä henkilöitä on jatkossakin alle 45-vuotiaiden ikäryhmissä, Juvonen kertoo.
Lääkekorvausten alkuomavastuun muutokset tulevat voimaan automaattisesti. Lääkekorvausta haetaan muutoksen voimaantulon jälkeen kuten ennenkin.
Yleensä lääkkeestä saa korvauksen heti apteekissa. Jos asiakkaalle kuuluvaa korvausta ei ole saanut apteekissa tai jos lääkettä on joutunut ostamaan ennen kuin Kela on ehtinyt myöntää korvausoikeuden, korvaus pitää hakea jälkikäteen Kelasta.
Asiakkaan ei tarvitse muutoksen vuoksi tehdä mitään eikä olla yhteydessä Kelaan.
Lue lisää
Hallitus esittää 90 miljoonan euron säästöjä lääkekustannuksiin (stm.fi)
Yhteyshenkilöt
Vilja JuvonenJuristiKela
Puh:050 476 4144etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Folkpensionsindexet medför en höjning på 2,3 procent för en del av FPA:s förmåner – många förmåner förblir på samma nivå som under 202614.10.2026 13:26:11 EEST | Pressmeddelande
FPA har fastställt poängtalet för folkpensionsindex från och med 1.1.2027. Indexjusteringen på 2,3 procent som görs vid årsskiftet gäller endast en del av förmånerna.
Kansaneläkeindeksi tuo 2,3 prosentin korotuksen osaan Kelan etuuksista – moni etuus pysyy vuoden 2026 tasolla14.10.2026 13:26:11 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela on vahvistanut kansaneläkeindeksin pisteluvun 1.1.2027 alkaen. 2,3 prosentin suuruinen indeksitarkistus tehdään vuodenvaihteessa vain osaan etuuksista.
Upcoming index adjustment of 2.3 per cent only applies to some Kela benefits – many benefits will stay at the 2026 level14.10.2026 13:26:11 EEST | Press release
Kela has confirmed the value of the National Pensions Index as of 1 January 2027. An index adjustment of 2.3 per cent will be made as of the beginning of 2026, but only to some benefits.
Utdelningen av moderskapsförpackningen börjar – nu ingår fler produkter än tidigare14.10.2026 08:04:08 EEST | Pressmeddelande
Den senaste moderskapsförpackningen innehåller fler produkter än tidigare, eftersom värdet på moderskapsunderstödet höjdes i år. FPA har börjat dela ut moderskapsförpackningen till kunderna.
Äitiyspakkauksen jakelu alkaa – mukana aiempaa enemmän tuotteita14.10.2026 08:04:08 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Nyt julkaistu äitiyspakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita, sillä äitiysavustuksen arvo suureni tänä vuonna. Kela on alkanut jaella pakkausta asiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme