Tampereen Kirjafestarit teki kävijäennätyksen
5.12.2024 15:00:00 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote
Tampereen Kirjafestarit houkutteli tänä vuonna ennätykselliset 7 000 kävijää. Pirkanmaan suurin kirjallisuustapahtuma järjestettiin Tampere-talossa viikonloppuna 30.11.– 1.12.2024. Yhteensä Tampere-talon tapahtumissa vieraili viikonlopun aikana noin 9 500 asiakasta. Monipuolinen festivaaliohjelma käsitteli kirjallisuuden ja kulttuurin ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä.

Tampereen Kirjafestarit on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen merkittävimmistä kirjallisuustapahtumista. Pirkanmaan suurin kirjallisuustapahtuma järjestettiin nykymuodossaan neljättä kertaa Tampere-talossa viikonloppuna 30.11.–1.12.2024.
Tänä vuonna tapahtumakävijöitä oli maksullisella festarialueella ja kaikille avoimella Aulaklubilla ennätykselliset 7 000. Kulttuurintäyteinen viikonloppu Tampere-talossa sisälsi myös kaksi Lumiukko-elokuvakonserttia, iskelmälegenda Markku Aron keikan sekä Queen-yhtyeen musiikkiin pohjautuvan Show Must Go On -musikaaliesityksen. Yhteensä Tampere-talon tapahtumissa ja tiloissa vieraili viikonlopun aikana noin 9 500 asiakasta.
Kirjafestarit kokosi yhteen kirjallisuuden ystäviä eri puolilta Suomea ja tarjosi monipuolisen ohjelman, joka käsitteli kirjallisuuden ja kulttuurin ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä. Tapahtumatarjontaa kuvailtiin useissa kävijäpalautteissa mielenkiintoiseksi ja tunnelmaa viihtyisäksi. Festivaalin järjestäjät ovat iloisia kävijämäärän kasvusta ja tapahtuman saamasta positiivisesta palautteesta.
"Tampereen Kirjafestarit onnistuivat tänä vuonna erityisen hyvin tavoittamaan laajan yleisön aina perheistä dekkarifaneihin ja sarjakuvaharrastajiin. On ilo nähdä, miten kirjallisuus ja sen ympärille rakentuva yhteisö kehittyy vuosi vuodelta", Talo Events Oy:n liiketoimintajohtaja Tanja Järvensivu kertoo.
Ohjelma tarttui ajankohtaisiin teemoihin
Tapahtuma tarjosi yli 200 ohjelmanumeroa Tampere-talon kahdeksassa eri salissa, mukaan lukien kirjailijahaastatteluja, paneelikeskusteluja ja työpajoja. Mukana oli kirjallisen ohjelman lisäksi noin 100 näytteilleasettajaa kustantamoista erilaisiin järjestöihin ja muihin toimijoihin.
Kaunokirjallisuuden puolelta festivaaliohjelmassa kohdattiin iso joukko kotimaisia suosikkikirjailijoita, kuten Satu Rämö, Anni Kytömäki, Päivi Alasalmi, Siiri Enoranta, Merja Mäki, Helmi Kekkonen, Markus Nummi ja Matti Rönkä. Erityisiä vetonauloja olivat dekkarilauantai sekä lasten toiminnallinen festarialue. Kotimaisista rikos-, jännitys- ja true crime -kirjailijoista mukana olivat muiden muassa JP Koskinen, Anneli Kanto ja Outi Pakkanen ja lasten- ja nuortenkirjailijoista Siri Kolu ja Salla Simukka.
Sunnuntain tietokirjallisuuden pääohjelmassa filosofi Esa Saarinen, Kolmas Nainen -yhtyeen Pauli Hanhiniemi, näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius sekä Sanna Marinista kirjoittanut toimittaja ja kirjailija Lauri Nurmi vetivät Maestro-saliin jättiyleisöt. Myös hyvinvointi, self help ja omaelämäkerrat kiinnostivat festivaalikävijöitä.
Festivaalin yksi kohokohta oli Kirsi Kunnaksen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty ohjelmakokonaisuus, joka kunnioitti taiteilijan elämäntyötä. Tampere Kuplii -kollektiivin kuratoimat sarjakuvatapahtumat ja Aulaklubin maksuttomat esitykset keräsivät myös kiitosta. Helena Immosen sotatrilleri Operaatio Tulikettu voitti Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon. Kahdennentoista kerran jaetun vientipalkinnon voittaja julkistettiin Kirjafestareilla sunnuntaina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja JärvensivuLiiketoimintajohtajaTalo Events Oy
Puh:050 536 8133tanja.jarvensivu@taloevents.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Mediakutsu: Näin Tampere juhlistaa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta – Valoviikkojen avajaisfestivaaleilla koettavissa oopperaa, taidereitti ja Jumppatytöt14.9.2026 11:50:00 EEST | Kutsu
Tampereen kaupunki ja Tampereen Ooppera järjestävät median aamiaistilaisuuden Tampereen Raatihuoneella torstaina 24. syyskuuta klo 9. Tilaisuudessa kuulet, mitä kaikkea Valoviikkojen ohjelmassa on tänä vuonna luvassa ja pääset tapaamaan tekijöitä. Ilmoittaudu mukaan torstaihin 17. syyskuuta mennessä.
Tampereen Kirjafestareille ensimmäinen koululaispäivä – mukaan mahtuu lähes tuhat tamperelaista koululaista10.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Kirjafestareilla järjestetään perjantaina 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa erillinen koululaispäivä. Tampereen Kirjafestareiden Lukeva Tampere -päivä toteutetaan yhteistyössä Lukeva Tampere -projektin kanssa. Kouluille maksuttomaan päivään kutsutaan Tampereen peruskoulujen 3.–6.-luokkalaisia, ja kahteen tilaisuuteen mahtuu yhteensä lähes tuhat oppilasta.
Ancient and futuristic China meet in the twisted fairy-tale world of Turandot25.8.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccini’s final opera, Turandot, will be performed by Tampere Opera for the first time. Set and costume designer Tinde Lappalainen brings echoes of ancient and futuristic China together on stage. The principal cast includes Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen, and Tuomas Miettola. The opera premieres at Tampere Hall on Saturday 27 February 2027.
Muinainen ja tuleva Kiina kohtaavat Turandot-oopperan vinksahtaneessa satumaailmassa25.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Giacomo Puccinin viimeiseksi oopperaksi jäänyt Turandot esitetään ensimmäistä kertaa Tampereen Oopperassa. Lavastus- ja pukusuunnittelija Tinde Lappalainen yhdistää näyttämöllä muinaisen ja tulevan Kiinan kaikuja. Solistitehtävissä laulavat mm. Oksana Kramareva, Arsen Soghomonyan, Tuuli Takala, Timo Riihonen, Ville Rusanen ja Tuomas Miettola. Ooppera saa ensi-iltansa Tampere-talossa lauantaina 27. helmikuuta 2027.
Kulttuuri ja liike-elämä etsivät yhteistä kasvua Tampereella23.6.2026 08:29:18 EEST | Tiedote
Bisnes & Kulttuuri -seminaari kokoaa 19. lokakuuta 2026 Tampere-taloon kulttuurialan toimijat, yritykset ja elinkeinoelämän vaikuttajat. Tämän vuoden teema on kasvu. Seminaari kysyy, mitä kulttuuri ja liike-elämä voivat rakentaa yhdessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme