Kysely: suomalaisilta vahva tuki puhtaalle energiasiirtymälle
Suomalaiset tukevat puhdasta energiasiirtymää, kertovat Suomen ympäristökeskuksen kyselytutkimukset. Tuuli- ja aurinkoenergiaan suhtaudutaan myönteisesti ja enemmistö vastanneista kannattaa myös ydinvoiman lisäämistä. Vesivoima ja puunkäyttö energiantuotannossa jakavat mielipiteitä. Hiili- ja turvevoiman perään kansalaiset eivät juurikaan haikaile.

Suomen ympäristökeskus on selvittänyt kansalaisten mielipiteitä Suomen energiajärjestelmän kehitykseen. Kaksi satunnaisotantaan perustuvaa kyselyä toteutettiin loppuvuodesta 2023. Toinen kyselyistä lähetettiin rivi- ja kerrostaloasujille (N=618) ja toinen sähkö- ja lämpöpumppulämmitteisille omakotitaloasujille (N=1078).
Tuloksissa korostuu vahva kannatus Suomen puhtaalle energiasiirtymälle.
”Tuulivoiman lisäämistä puoltaa jopa kolme neljäsosaa vastaajista. Tuulivoiman kohdalla vastaajat ovat myös kaikkein varmimpia. Aurinkosähkön kasvattamista kannattaa lähes yhtä moni, noin 70 prosenttia, niin pientuotannossa kotitalouksien katoilla kuin aurinkovoimapuistoissa”, tutkija Enni Ruokamo Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Myös ydinvoiman kannatus on vakaata. Tukensa ydinvoiman lisäämiselle osoittaa lähes 60 prosenttia, kun vastustajia on vain joka viides vastaaja.
Fossiilisista energialähteistä halutaan eroon
Vastaavasti fossiilisista energianlähteistä halutaan eroon.
“Varsinkin kivihiilestä luopumiselle on selkeä tuki. Kolme viidestä tutkimuksen vastaajista tukee kivihiilen käytön lopettamista, kun kannattajia on harvempi kuin joka viides”, tutkija Jani Lukkarinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Turpeen osalta tilanne on mutkikkaampi. Turpeenpolton lopettamista tukee reilu 40 prosenttia vastaajista, kun jatkamista kannattaa noin 35 prosenttia. Turpeenpolton tukemisen taustalla voivat vaikuttaa energiaomavaraisuus- ja työllisyysnäkökulmat, koska turve on saanut näkyvyyttä esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyen.
Vesivoima ja puunpoltto jakavat mielipiteitä
Lähes puolet vastaajista suhtautuu myönteisesti vesivoiman lisäämiseen tulevaisuudessa. Puunpolton lisäämistä kannattaa puolestaan 40 prosenttia vastaajista, mutta samalla noin 30 prosenttia ei kannata sitä, ja lisäksi sama osuus on joko neutraali tai epävarma kannassaan.
”Molempiin teknologioihin liittyy merkittäviä luontovaikutuksia, jotka voivat heikentää niiden hyväksyttävyyttä. Toisaalta puunpolton hyväksyttävyyttä voi edistää puun käytön rooli kotien lisälämmönlähteenä ja vesivoiman kohdalla teknologian vähäpäästöisyys ja joustavuus”, tutkija Jouni Räihä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Noin puolet vastaajista toivoo, että Suomessa panostettaisiin kotitalouksien kulutusjoustoon, jossa sähkönkäyttöä vähennetään tai lisätään sähkön tuotantotilanteen mukaan. Vain 15 prosentille vastaajista tämä ei ole toivottu suunta.
Eniten epätietoisuutta kansalaisilla on kansainvälisten siirtoyhteyksien lisäämiseen ja suuren mittakaavan varastointiteknologioihin. Noin 40 prosenttia vastasi kannattavansa panostuksia suuren mittakaavan akkuihin. Toisaalta neutraalien ja ”en osaa sanoa” -vastausten yhteenlaskettu osuus oli yhtä suuri.
Myös Suomen rajat ylittävien sähkönsiirtoyhteyksien lisääminen on vaikea aihe arvioitavaksi, mutta kaikkiaan noin kolmannes vastaajista kannattaa näitä panostuksia.
”Kaikkiaan suomalaiset tarjoavat tukensa puhtaalle energiasiirtymälle, mikä voi auttaa tekemään energiapolitiikan valintoja. Puhdasta energiasiirtymää voidaan vauhdittaa monipuolisilla ratkaisuilla, jotka myös parantavat Suomen kriisinsietokykyä”, Lukkarinen sanoo.
Graafit
- Suomen energiajärjestelmään liittyvät asenteet
Blogit
Lisätietoja
Johtava tutkija Jani Lukkarinen, Suomen ympäristökeskus (Syke), puh. 029 525 1893, etunimi.sukunimi@syke.fi
Erikoistutkija Enni Ruokamo, Suomen ympäristökeskus (Syke), puh. 029 525 2092, etunimi.sukunimi@syke.fi
Tutkija Jouni Räihä, Suomen ympäristökeskus (Syke), puh. 029 525 2243, etunimi.sukunimi@syke.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Stadsmiljöerna bör planeras bättre än i nuläget för äldre personer7.7.2025 09:02:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands miljöcentral och MBT-nätverket informerar: I de finländska stadsregionerna och kommunerna ökar andelen äldre invånare snabbt. Man kan i betydande omfattning påverka äldre personers välbefinnande och smidigheten i vardagen med hjälp av långsiktig planering och gott underhåll av den byggda miljön. Finlands miljöcentral (Syke) och MBT, det rikstäckande sparring- och utvecklingsnätverket för kommunerna, har undersökt stadsmiljön ur de äldre invånarnas perspektiv och tagit fram ny information, rekommendationer och verktyg för att förbättra den. Dessa har sammanställts i publikationen ”Hållbart åldersvänlig stad”, som nyligen blivit klar, och i separata verksamhetsrekommendationer.
Kaupunkiympäristöjä suunniteltava nykyistä paremmin ikääntyneille7.7.2025 09:01:00 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskus ja MAL-verkosto tiedottavat: Ikääntyneiden asukkaiden osuus kasvaa nopeasti suomalaisilla kaupunkiseuduilla ja kunnissa. Rakennetun ympäristön pitkäjänteisellä suunnittelulla ja hyvällä ylläpidolla voidaan vaikuttaa merkittävästi ikääntyneiden ihmisten hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Suomen ympäristökeskus (Syke) ja valtakunnallinen kuntien sparraus- ja kehittäjäverkosto MAL ovat tutkineet kaupunkiympäristöä ikääntyneiden näkökulmasta ja tuottaneet sen parantamiseksi uutta tietoa, suosituksia ja apukeinoja. Ne ovat koottuina juuri valmistuneeseen ”Kestävästi ikäystävällinen kaupunki” -julkaisuun sekä erillisiin toimintasuosituksiksiin.
Selvitys: Merituulivoima ohjattava herkimpien lintualueiden ulkopuolelle4.7.2025 08:57:54 EEST | Tiedote
Merituulivoimalat tulisi rakentaa lintujen suojelemiseksi kokonaan riskialtteimpien alueiden ulkopuolelle, suosittaa Suomen ympäristökeskuksen julkaisema selvitys. Laajan asiantuntijajoukon valmistelema raportti kokoaa yhteen Suomen merialueen herkät lintualueet ja esittää suosituksia merituulivoiman suunnittelun tueksi.
Antalet observationer av cyanobakterier har ökat något i insjöar, längs kusten och i öppna havsområden i Finska viken3.7.2025 13:07:32 EEST | Pressmeddelande
Situationen med cyanobakterier i insjöar utvecklas på ett sätt som är typiskt för högsommaren, medan det vid kustområden har observerats något färre alger än vanligt. I östra Finska viken har cyanobakterier dock observerats både vid kusten och på öppet hav. De kraftiga vindarna i slutet av veckan blandar om vattnet och gör det svårare att observera algerna.
The number of blue-green algae observations has slightly increased in inland waters, along the coast, and in the open sea areas of the Gulf of Finland3.7.2025 13:06:05 EEST | Press release
The blue-green algae situation in inland waters is progressing in a manner typical for midsummer, while slightly less algae than usual have been observed in coastal areas. However, in the eastern Gulf of Finland, blue-green algae have been detected both along the coast and in open sea areas. Strong winds later in the week will mix the water, making it more difficult to observe the algae.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme