Anna-Leena Härkösen Kenraaliharjoitus-kirjasta elokuva – Iina Kuustonen, Laura Malmivaara ja Riku Nieminen rakkauskiemuroiden keskellä
Maaliskuussa elokuvateattereihin saadaan kotimainen draamakomedia Kenraaliharjoitus. Anna-Leena Härkösen romaaniin pohjautuvassa elokuvassa pureudutaan rakkauden kiemuroihin ja rakastamisen vaikeuteen.

Jane (Iina Kuustonen) ja Mikki (Riku Nieminen) ovat seurustelleet kymmenen vuoden ajan. Yllättäen Mikki kertoo haluavansa avata parin suhteen. Jane ja Mikki päättävät osallistua seksipositiivisiin bileisiin, mutta heillä on tiukka sääntö: kyse on pelkästä seksistä, ei rakkaudesta. Juhlissa Jane tapaa Valman (Laura Malmivaara), joka sysää hänen elämänsä muutokseen ja saa hänet kyseenalaistamaan aiemmat uskomuksensa rakkaudesta. Voiko ihminen rakastaa useampaa kumppania samaan aikaan? Voiko kerran avattua suhdetta enää sulkea?
Kenraaliharjoitus pohjautuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin. Elokuvan päärooleissa nähdään Iina Kuustonen, Laura Malmivaara ja Riku Nieminen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Minka Kuustonen, Marc Gassot, Jasir Osman ja Anna-Leena Härkönen. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Paula Korva. Tuottajana toimii Marko Talli, ja tuotantoyhtiönä on Yellow Film & TV. Nelonen Media levittää elokuvan.
– Kenraaliharjoitus on elokuva modernin rakkauden kiemuroista ja rakastamisen vaikeudesta. Halusin tässä elokuvassa tutkia uudenlaisia suhdemuotoja ja sitä, millaista on olla parisuhteessa tänä päivänä. Jane ja Mikki ovat varsin tavallinen pariskunta, joka yrittää pysyä mukana skenessä ja piristää parisuhdettaan avaamalla sen. Matkaan tulee kuitenkin totisesti mutkia jos muutamia. Elokuva katsoo aihettaan lempeydellä, ja tilannekomiikka on vahvasti läsnä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Paula Korva kuvailee.
Neljönen Median johtaja Ville Toivonen odottaa alkukevään elokuvajulkaisua innoissaan.
– Kenraaliharjoitus on vahva draamakomedia, joka naurattaa ja saa pohtimaan elämän ja ihmissuhteiden suuria kysymyksiä. Elokuva on täynnä maamme parhaimpia ja valovoimaisimpia näyttelijöitä, ja se on loistava lisäys Nelonen Median hittielokuvien joukkoon, Toivonen iloitsee.
Kenraaliharjoitus saa ensi-iltansa 7.3.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat













Linkit
Nelonen Media aloitti kotimaisten elokuvien levittämisen Suomessa loppuvuodesta 2019. Nelonen Medialla on jo pitkä historia kotimaisten elokuvien rahoittajana, esittäjänä sekä markkinoijana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Uusi superkokoonpano on syntynyt – Radio Rock Band coveroi debyyttijulkaisullaan ysäriklassikkoa27.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Olli Hermanin, Joel Hokan, Sami Kurosen, Jussi 69:n ja Taneli Rantasen single Rock-musiikkia julkaistaan perjantaina 27. kesäkuuta.
JULKISTUS: Jättimenestys Queen of Fucking Everything saa jatkoa Ruudussa ja valkokankailla!25.6.2025 09:59:23 EEST | Tiedote
Lähes 10 miljoonaa starttia Yle Areenassa kerännyt menestyssarja Queen of Fucking Everything saa ansaitsemaansa jatkoa Ruudussa. Lisäksi sarjan hahmoihin perustuva elokuva tullaan näkemään valkokankailla ympäri maan.
Remu Aaltonen, Pepe Willberg ja Marion Rung Vain elämää -ohjelman kunniavieraiksi23.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vain elämää -ohjelmassa nähdään tälläkin kaudella kunniavieraita, kun kolme legendaarista artistia saapuu vierailulle Satulinnaan.
Jenni Vartiaisesta The Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja: ”Edessä on ihana seikkailu”19.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finland saa uuden tähtivalmentajan tammikuussa käynnistyvälle 15. tuotantokaudelle. Punaiselle tuolille istahtaa yksi maamme menestyneimmistä artisteista, Jenni Vartiainen. Muina valmentajina jatkavat viime kaudelta tutut SANNI, Elastinen ja Arttu Wiskari. The Voice of Finlandin tuottaa ITV Studios Finland Oy.
Duudsoneilta uusi elokuva – hurjapäiset kuvaukset alkavat legendaarisella Duudsoneiden ranchilla kesällä!18.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Duudsonit eli HP Parviainen (vas.), Jarno Leppälä, Jukka Hildén ja Jarno Laasala tekevät näyttävän paluun valkokankaalle. Duudsonit palaa kotiin -elokuvan kuvaukset alkavat pian Seinäjoella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme