Aluehallintovirastot kannattavat perusopetuksen valvontaa
Aluehallintovirastot kannattavat tulevaa lakiesitystä perusopetuksen valvonnasta. Esitysluonnoksen mukaan aluehallintovirastot voisivat jatkossa oma-aloitteisesti tutkia, onko opetuksen järjestäjä noudattanut lakia. Enää ei edellytettäisi nykyisen lain tapaan, että huoltaja tekee asiasta kantelun, vaan aluehallintovirastot voisivat käynnistää asian selvittämisen esimerkiksi mediassa olleiden tietojen pohjalta tai asiakasyhteydenoton perusteella. Valvonnan kautta pystyttäisiin näin ketterämmin ja tehokkaammin puuttumaan epäkohtiin, ja valvonta voisi myös ennaltaehkäistä ongelmia.
Valvonta liittyy yleensä oppilaiden oikeuksien toteutumiseen, kuten opetuksen järjestäjän velvollisuuteen tarjota riittävästi oppimisen ja koulunkäynnin tukea tai huolehtia turvallisesta opiskeluympäristöstä. Vaikka valvontaan voi kuulua myös tarkastuskäyntejä, esille tulleita epäkohtia tutkittaisiin edelleen pääosin kirjallisesti. Valvonnassa ei ole kysymys siitä, että aluehallintovirastot tulisivat kouluihin tarkastamaan säännöllisesti opettajien toimintaa.
Aluehallintovirastot katsovat kuitenkin, että lakiesityksessä tulisi täsmentää valvontaviranomaisen toimivaltaa ja valvonnassa käytettäviä keinoja siten, että sääntely vastaisi varhaiskasvatuslain säännöksiä. Aluehallintovirastot pitävät tärkeänä, että osana valvontaa opetuksen järjestäjille annetaan myös ennakollista ohjausta, jotta valvontaviranomainen ja opetuksen järjestäjä voivat yhteistyössä edistää oppilaan oikeuksien toteutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Anu Liljeström, p. 0295 016 224
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Lea Karjomaa, p. 0295 018 077
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Esa Kaunisto, p. 0295 018 150
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ruotsinkielinen opetustoimi
Marianne West-Ståhl, p. 0295 018 623
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Veijo Kosola, p. 0295 017 570
Lapin aluehallintovirasto
Kaisa Post, p. 0295 017 355
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Marja-Liisa Keski-Rauska, p. 0295 018 815
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme