Selvitys: Euroopan kaupungeissa voitaisiin lisätä luontoalueita jopa 42 prosentilla luontoa uudistavan suunnittelun avulla – Tampere ja Helsinki vertailun kärjessä

Kaupunkien rooli luontokadon torjunnassa voisi olla merkittävämpi kuin aiemmin on luultu. Tällä hetkellä 75 prosenttia EU:n väestöstä asuu kaupunkialueilla. Regeneratiivinen suunnittelu tavoittelee pelkän heikkenemisen pysäyttämisen lisäksi luonnon monimuotoisuutta vahvistavaa toimintaa. Ajatuksena on, että kaupunkien siniviheralueiden määrä olisi mahdollisimman suuri, alueet olisivat luonteeltaan mahdollisimman luonnontilaisia ja niiden ylläpitäminen ei vaatisi intensiivisiä hoito- ja ylläpitotoimia. Lisäksi siniviheralueet voivat suojata rakennuksia tulvilta ja asukkaita lämpöaalloilta. 

“Yksi ratkaisu Euroopan kaupunkien biodiversiteettihaasteisiin on regeneratiivisen suunnitteluperiaatteiden soveltaminen. Siniviheralueita lisäämällä kaupungit voivat minimoida ympäristöhaittoja ja vaikuttaa myönteisesti ekosysteemeihin sekä lisätä luonnon monimuotoisuutta alueillaan. Ongelman ratkaisemiseen on saatavilla myös EU:n rahoitusta, sillä EU:n vuosien 2021–2027 talousarviosta osoitetaan vähintään 20 miljardia euroa vuodessa luonnon monimuotoisuutta koskeviin menoihin,” ennallistamisen ja kaupunkiekologian asiantuntija ja selvityksen kirjoittaja Tobias Nauwelaers kertoo.  

Tampereella suhteellisesti eniten mahdollisuuksia viheralueiden lisäämiseen  

Selvityksen perusteella Tampereella on mahdollista lisätä siniviheralueiden määrää 42 prosentista 64 prosenttiin. Tämä on suurin potentiaali verrattuna muihin selvityksessä tarkasteltuihin Euroopan kaupunkeihin. Yleisesti ottaen merkittävä mahdollisuus kasvattaa sinivihreän määrää on harvaan asutuilla kaupunkialueilla, esimerkiksi teiden ympäristössä, teollisilla, kaupallisilla,yksityisillä ja julkisilla alueilla, kuten urheiluun ja vapaa-aikaan käytettävillä alueilla. 

“Tampereella esimerkiksi Kalevan, Tammelan ja Pyynikin alueilla on jo nyt runsaasti siniviheralueita. Jos haluamme kasvattaa kaupunkien siniviherverkostojen määrää ja toisaalta laatua, kannattaa suunnittelussa kiinnittää ehdottomasti huomio niihin alueisiin, joissa on merkittävää kasvupotentiaalia. Näille alueille on mahdollista lisätä monilajista- ja kerroksellista kotoperäistä kasvillisuutta, joka vuorostaan tukee muita eliöryhmiä. Vahvistamalla luonnon monimuotoisuutta parannamme kaupunkien sopeutumiskykyä ilmastonmuutokseen ja edistämme samalla ihmisten terveyttä”, Swecon luontoasiantuntija Kristiina Tolvanen sanoo. 

Helsingissä kaupunginosien välillä on merkittäviä eroja 

Swecon selvityksessä Tampereen lisäksi Suomesta tarkasteltiin Helsinkiä. Helsingin kaupunkialueilla on viheralueita 29 %, ja viheralueita olisi mahdollista kasvattaa 43 prosenttiin. Analyysissä ei käsitelty niitä maankäyttöluokkia, jotka ovat läpäiseviä avoimia alueita, kuten puistoja, maatalousalueita, vesistöjä ja luonnontilaisia alueita. 
 
Kaupunkiluonnon yhteydessä käytetään usein mittarina 3-30-300 –periaatteetta, jossa ajatuksena on, että jokaisen tulisi nähdä kodistaan vähintään 3 suurta puuta, asuinalueella tulisi olla 30 % latvuspeittävyys ja enintään 300 metriä matkaa kodista lähiluontoalueelle. 
 
“Meidän pitäisi muuttaa tapaamme ajatella suunnittelua: teknisen suunnittelijan ja biologien täytyy työskennellä alusta asti samoissa suunnittelupöydissä. Meidän täytyy sovittaa olemassa olevaa luontoa enemmän kaupunki-infrastruktuuriin. Suunnittelemme kaupunkiympäristöä edelleen kovin teknispainotteisesti, kun taas ekologinen toimivuus jää kovin ohueksi ja usein näennäiseksi. Laadukas kaupunkisuunnittelu ottaa huomioon luonnon, vaikka se vaatii panostusta ja monialaista suunnittelua. 3-30-300 –periaate antaa tähän konkreettisia työkaluja”, Swecon arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun kestävän kehityksen johtaja Juha Vihma sanoo.