Kreate Skanskan kumppaniksi rakentamaan Koskelan varikkoa – toteutusvaiheen sopimuksen arvo lähes 58 miljoonaa euroa
10.12.2024 14:37:26 EET | Kreate Group Oyj | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Skanskan kanssa toteutusvaiheen sopimuksen Koskelan uuden varikon rakentamisesta. Sopimuksen mukaisesti Kreate toteuttaa hankkeen rata- ja sähköratatyöt, vaihteiden ohjausjärjestelmän sekä kiertotalouden ratkaisut. Koskelan varikko on Kreaten ensimmäinen raitiotiehanke, mikä vahvistaa yhtiön tavoitetta kasvattaa raideympäristössä tehtävän liiketoiminnan osuutta kokonaisliikevaihdosta.

Kilpailutus- ja kehitysvaiheessa hyvin sujunut yhteistyö saa jatkoa, kun Kreate allekirjoitti Koskelan varikkohankkeen päätoteuttaja Skanskan kanssa 58 miljoonan euron arvoisen toteutusvaiheen sopimuksen. Kumppanuus rata- ja sähköratarakentamisen sekä kiertotalouden osalta jatkuu suunnitellusti.
– Rakennamme reippaat 5 300 raidemetriä ja 50 vaihdetta rakennekerroksineen paalulaatasta ylöspäin. Lisäksi hankimme varikolle tarvittavat laitteet, kuten pyöräsorvin, pyörien mittalaitteen sekä upotettavat vaununostimet raitiovaunujen huoltoa varten. Urakkaan kuuluu myös tietoliikenneverkon laitteiden hankintaa ja asentamista. Meidän osaava ja innostunut porukkamme odottaa jo sormet syyhyten rakentamisvaiheen käynnistymistä, kertoo Kreaten urakkaosuuden työpäällikkö Veli-Matti Aaltonen.
Kreaten osuus Koskelan varikkohankkeen sähköradan rakentamisesta on merkittävä. Se pitää sisällään ajolankajärjestelmän rakentamisen koko varikon alueella, tasasähkökojeiston toteuttamisen varikon ja linjan sähkönsyöttöön, ratasähkön syöttö- ja paluuvirtakaapeloinnit sekä ratajohdonohjausjärjestelmän toteuttamisen.
– Koskelan varikkohanke nousee sähköratarakentamisen ykköskohteeksemme, sillä se on ensimmäinen näin laaja ja kokonaisvaltainen sähkörataurakka Kreaten historiassa. Valintamme laajentua sähkörata- ja turvalaitepuolelle sekä vahvistaa tätä osaamista määrätietoisesti on osoittautunut oikeaksi, linjaa Kreaten toimitusjohtaja Timo Vikström.
Rakentaminen käynnistyy purkutöillä – materiaalit hyötykäyttöön
Hankkeelle on asetettu kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, joiden saavuttamista myös Kreate omalta osaltaan edesauttaa. Allianssiurakassa on asetettu ympäristötavoitteet Kreaten urakkaan kuuluvan kiertotalouden lisäksi hiilipäästöille, energiaratkaisuille ja ympäristösertifioinnille. Yksi kestävää kehitystä edistävä osa-alue on kierrätysmateriaalien ja purkujätteen hyötykäyttö. Kreaten kiertotalouskokonaisuus sisältää myös vanhan Koskelan varikon purkutyöt, joten vaikutusmahdollisuudet ovat korkealla.
– Aloitamme purkutyöt heti tammikuussa, ja tavoitteenamme on hyödyntää purkumateriaalit mahdollisimman laajasti hankkeella. Murskaamme esimerkiksi betonin paikan päällä ja käytämme sen rakennekerroksissa sekä toimitamme teräkset uusiokäyttöön, Aaltonen luettelee.
Purku- ja rakennustyöt alkavat tehokkaasti ja töitä tehdään kokonaisaikataulun mukaisesti lohkoittain.
– Meillä on paljon tekemistä, mutta meillä on omat selkeät raot, joissa teemme työt, ja ne etenevät lohkoittain rungon rakentamisen kanssa. Ei aikaakaan, kun pääsemme täyttö- ja putkitustöihin sekä rakentamaan rataa päälle, Aaltonen tuumaa.
Koskelan uuden varikon suunniteltu käyttöönotto on vuonna 2029.
Raideosaaminen avaa ovia muulle liiketoiminnalle
Kreate linjasi keväällä uudessa strategiassaan yhdeksi kasvusuunnakseen raideympäristössä tehtävät työt, jotka sisältävät ratarakentamisen lisäksi muun muassa pohjarakentamista, siltoja, väyliä sekä asemainfraa.
– Rata- ja raideliiketoimintamme strateginen kasvattaminen ja henkilöstömme kehittäminen ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Vahva osaaminen mahdollistaa myös laajemman raideympäristöliiketoiminnan kasvattamisen. Vihreän siirtymän myötä rata- ja raiderakentamisen tulevaisuus näyttää valoisalta. Olemme ehdottomasti oikealla raiteella, kuvailee ratarakentamisen johtaja Timo Leppänen Kreatelta.
Koskelan varikon allianssiurakka kehitysvaiheineen on Kreatelle merkittävä kokonaisuus, joka kasvattaa yhtiön kilpailukykyä myös tulevaisuuden rata- ja raitiotiehankkeissa. Kulman takana odottaa myös toinen merkittävä raitiotiehanke, Vantaan ratikka, jonka itäosan toteuttajaksi valittiin Kreaten ja GRK Suomen ryhmittymä. Vantaan ratikan itäosan hankkeessa on parhaillaan käynnissä kehitysvaihe, ja toteutusvaiheen arvioidaan alkavan keväällä 2025.
Kreate kirjaa Koskelan varikkohankkeen urakan vuoden 2024 viimeisen neljänneksen tilauskantaansa.
Koskelan varikko pähkinänkuoressa:
- Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy solmi elokuussa 2023 sopimuksen Koskelan varikkohankkeen kehitysvaiheesta Akseli-ryhmittymän kanssa. Toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin maanantaina 2.12.2024.
- Akseli-allianssiryhmittymään kuuluvat Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne, päätoteuttaja Skanska sekä suunnitteluosapuolet Sweco, Sipti Infra, Rejlers ja Arkkitehtityöhuone APRT.
- Kreate jatkaa kehitysvaiheesta toteutusvaiheeseen ratarakentamisen ja kiertotalouden osalta päätoteuttaja Skanskan yhteistyökumppanina.
- Hankkeelle tavoitellaan korkeinta BREEAM Outstanding -sertifiointia, mikä tukee hankkeen kestävän kehityksen tavoitteita.
- Allianssisopimuksen mukainen tavoitekustannus on 282,4 miljoonaa euroa. Kreaten sopimuksen arvo on 58 miljoonaa euroa.
- Koskelan varikon rakentaminen alkaa tammikuussa 2025 vanhan varikkorakennuksen purkamisella. Uuden varikon suunniteltu käyttöönotto on vuonna 2029.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Timo LeppänenYksikönjohtaja, ratarakentaminenKreate Oy
Puh:+358 40 821 0143timo.leppanen@kreate.fiVeli-Matti AaltonenTyöpäällikköKreate Oy
Puh:+358 400 497 284veli-matti.aaltonen@kreate.fiTietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate ja GRK allekirjoittivat Vantaan ratikan itäosan toisen osatilauksen – Kreaten osuus noin 79 miljoonaa euroa7.5.2026 18:30:00 EEST | Tiedote
Kreaten ja GRK:n muodostama ryhmittymä on allekirjoittanut sopimuksen Vantaan ratikan itäosan toisesta toteutusvaiheesta 5.5.2026. Vantaan ratikan tarkistettu kokonaiskustannusarvio on noin 750 miljoonaa euroa, josta itäosan allianssin rakentamisen kustannusarvio on 250 miljoonaa euroa. Rakentamisen kustannukset jakautuvat tasaosuuksiin ryhmittymän osapuolten kesken ja Kreate kirjaa toisesta toteutusvaiheesta noin 79 miljoonaa euroa tilauskantaansa.
Kreate käynnistää maanalaisen suurhankkeen rakentamisen Tampereella – kehitysvaiheen tulokset ylittivät odotukset6.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kreate käynnistää välittömästi Viinikankadun maanalaisen ajoyhteyden rakentamisen allekirjoitettuaan toteutusvaiheen sopimuksen Tampereen kaupungin ja Tampereen Veden kanssa. Kyseessä on vaativa kaupunkirakentamishanke, jonka kehitysvaiheen ratkaisut luovat vahvan pohjan turvalliselle, kustannustehokkaalle ja kestävälle toteutukselle. Kreate kirjaa reilun 28 miljoonan euron urakkahinnan toisen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kreate käynnisti Koskelan uuden varikon ratarakentamisen – raiteet rakennetaan edistyksellisinä kiintoraidelaattoina16.4.2026 13:23:08 EEST | Tiedote
Kreate rakentaa Koskelan varikkohankkeessa radan ja sähköradan sekä tekniset järjestelmät. Hallien sisällä edetään maanrakennuksesta ratapohjiin ja kiintoraiteeseen, minkä jälkeen vuorossa ovat lattiatyöt. Ensimmäisten halliosuuksien arvioidaan valmistuvan kesällä 2026.
Kreate rakentaa Jyväskylän uuden maamerkin – Taulumäen vesitornin toteuttaminen käynnistyy keväällä15.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän Taulumäelle nousee uusi näyttävä vesitorni, jonka rakentamisesta vastaa vaativaan infrarakentamiseen erikoistunut Kreate. Alva-yhtiöt Oy ja Kreate Oy solmivat yli 26 miljoonan euron sopimuksen Taulumäen vesitornin urakan kokonaistoteutuksesta. Kreaten vahva kokemus mittavista hankkeista ja erittäin vaativista betonirakenteista luo vankan pohjan onnistuneelle toteutukselle. Kreate kirjaa urakan toisen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kreate lähtee rakentamaan tunneleita Norjaan – Gullberg-tunnelin sisäverhousurakasta sopimus27.3.2026 12:15:34 EET | Tiedote
Kreate Sverige AB on allekirjoittanut Skanska Norge AS:n kanssa sopimuksen Lofooteilla sijaitsevasta Gullberg‑tunnelin sisäverhousurakasta, joka on osa mittavaa OPS E10 Hålogalandsvegen -hanketta. Sopimuksen arvo on 38 miljoonaa Norjan kruunua eli 3,5 miljoonaa euroa, ja se sisältää 2,7 miljoonan euron option. Voitettu sopimus toimii strategisena avauksena Norjan markkinoille ja tarjoaa mahdollisuuden skaalata kilpailukykyä rinnasteiseen markkinaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme