Itsevarmoista tyypeistä tulee johtajia – temperamentti ja taloudelliset arvostukset ohjaavat ammatinvalintaa
10.12.2024 06:35:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Ihmiset näyttävät tutkimuksen mukaan valitsevan ammatteja, jotka sopivat heidän temperamenttiinsa ja taloudellisiin arvostuksiinsa.

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan johtajiksi päätyvien temperamenttipiirteitä ovat uteliaisuus, impulsiivisuus, energisyys ja itsevarmuus. Yrittäjillä korostuvat taloudelliset arvostukset, kuten korkea riskinottohalu.
KTM Mikko Vaaramo väittelee ammatinvalintaan vaikuttavista tekijöistä 13. joulukuuta.
Tutkimus keskittyy johtajiin ja yrittäjiin, mutta tarkastelee persoonallisuuden piirteitä laajemminkin eri ammattiryhmissä ja paljastaa eroja ammattiryhmien välillä. Esimerkiksi miehillä matala riskinottohalu liittyy rakennus-, korjaus- ja kuljetusalan töihin. Naisilla matala sinnikkyys kytkeytyy toimisto- ja asiakaspalvelutyöhön, kun taas korkea sinnikkyys ennustaa hakeutumista rakennus- ja valmistustöihin.
Väitöskirja avaa uusia näkökulmia siihen, miksi ihmiset päätyvät tiettyihin ammatteihin. Tulokset osoittavat, että temperamentti ja taloudelliset arvostukset ovat tärkeä osa ammatinvalinnan kokonaisuutta inhimillisen pääoman, kuten taitojen ja koulutuksen, rinnalla.
Taloustieteen tutkimuksissa on painotettu inhimillisen pääoman eli taitojen, koulutuksen ja kokemuksen merkitystä ammatinvalinnassa. Vaikka persoonallisuuden ja taloudellisten arvostusten roolia on tutkittu aiemminkin, tarkastelu on usein rajautunut viiteen suureen persoonallisuuspiirteeseen eli ulospäinsuuntautuneisuuteen, neuroottisuuteen, tunnollisuuteen, avoimuuteen uusia kokemuksia kohtaan ja ystävällisyyteen. Persoonallisuutta ja arvostuksia on tutkittu erikseen. Tieto kokonaisuudesta ja käytetyn mittariston ulkopuolisista piirteistä on siten vähäistä.
Tutkimus täydentää aiempaa tietoa nostamalla esiin temperamentin eli persoonallisuuden pysyvän ja perinnöllisen ytimen sekä taloudellisten arvostusten, kuten riskinottohalukkuuden ja kärsivällisyyden merkityksen. Se korostaa persoonallisuuden syvemmän kerroksen merkitystä uravalinnoissa ja tarjoaa arvokasta tietoa esimerkiksi ammatinvalinnan ohjaukseen ja johtajuuskehitykseen.
Tutkimus hyödyntää Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966 -aineistoa. Aineistoon on yhdistetty rekisteritietoja ihmisten ammateista, sosioekonomisesta asemasta, avioliitoista, koulumenestyksestä ja tuloista.
Kauppatieteiden maisteri Mikko Vaaramo väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 13.12.2024. Taloustieteen alaan kuuluvan väitöksen otsikko on Tutkimuksia ammatinvalinnasta, temperamentista ja taloudellisista preferensseistä (Studies on occupational choice, temperament traits, and economic preferences). Vastaväittäjänä toimii professori Jaakko Pehkonen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta ja kustoksena dosentti Marko Korhonen. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistossa Linnanmaalla salissa TA105 klo 12 ja sitä voi seurata etäyhteydellä https://oulu.zoom.us/j/63576331338
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KTM Mikko Vaaramo, p. 040 7774418, mikko.vaaramo@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto, p. 040 7650015, anna-maria.hietapelto@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Parkinsonin tautia sairastavien suolistobakteerit voivat viestiä eri tavoin26.8.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tuore tutkimus viittaa siihen, että suolistobakteerien elimistölle välittämät biologiset viestit voivat olla erilaisia Parkinsonin tautia sairastavilla ihmisillä.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu ja GOS Group Oyj kehittävät tekoälymallia yritysten talousennusteisiin19.8.2026 12:39:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu ja oululainen asiantuntijayritys GOS Group Oyj kehittävät ja testaavat tekoälypohjaisia ennustemalleja yritysten taloudellisen kehityksen ennustamiseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää työkalu, joka tuo korkeatasoisen talousennustamisen yritysten ja analyytikoiden käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme