SDP:n työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan edustajat: Synkkä päivä tasa-arvolle
Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut päätökseen palkkakuoppalain käsittelyn. Se tulee rajoittamaan merkittävästi valtakunnansovittelijan toimivaltaa sekä heikentämään sovittelujärjestelmän riippumattomuutta. Lisäksi se tulee ajamaan naisvaltaiset alat pysyvään palkkakuoppaan. Kansanedustajat Lauri Lyly (sd.), Piritta Rantanen (sd.), Niina Malm (sd.) ja Timo Suhonen (sd.), esittävät vastalauseessaan lakiesityksen hylkäämistä.

- Esitys on kaukana tavoitellusta pohjoismaisesta mallista. Sillä pyritään jäädyttämään sopimusalojen väliset palkkaerot suhteessa vientialoihin, mikä tuomitsee naisvaltaiset ja matalapalkka-alat pysyvästi palkkakuoppaan. Tämä on vastoin työmarkkinoiden pitkäaikaista tavoitetta palkkatasa-arvon edistämisestä, sanoo kansanedustaja Malm painokkaasti ja jatkaa:
- Tämä koskee valtavaa osaa suomalaisista palkansaajista. Opettajat, hoitajat, poliisit linja-autonkuljettajat ja myyjät – heidän palkkakehityksensä uhataan sementoida paikoilleen.
Tässä ollaan muuttamassa hyvin toimivaa lainsäädäntöä. Sovittelutoimi on toiminut Suomessa hyvin ja sillä on nykyään itsenäinen ja arvostettu asema. Poikkeuksia yleisestä linjasta on vain tehty vain kaksi kertaa historiassa – vuonna 2007 ja 2022 –naisvaltaisten alojen hyväksi.
-. Palkkatasa-arvon edistäminen vain sopimusalojen sisällä on riittämätöntä, koska sukupuolten väliset palkkaerot johtuvat ennen kaikkea eri sopimusalojen välisistä palkkaeroista. Palkkojen korjaaminen jälkikäteen tulisi olemaan jatkossa entistä vaikeampaa, jatkaa kansanedustaja Rantanen.
Sovittelijan työkalupakki kuihtuu olemattomaksi
- Esitys sitoo valtakunnan sovittelijan kädet lailla. Tätä emme missään nimessä kannata. Sovittelijan olisi jatkossa toimittava kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi, mutta hallituksen esitys ei määrittele tätä vaatimusta selkeästi. Tämä voi johtaa ylivarovaisuuteen ja rajoittaa sovittelutoiminnan vaihtoehtoja enemmän kuin mitä lain normaalin tulkinnan nojalla olisi perusteltua, kertoo kansanedustaja Suhonen.
- Sen sijaan, että hallitus rajoittaa lainsäädännöllä sovittelijan työtä, sen tulisi kehittää sovittelutoimintaa parempaan suuntaan. Valtakunnansovittelijan toimiston roolia ja resursseja tulisi vahvistaa. Lisäksi tämän toimiston tulisi tukea työehtosopimustoimintaa neuvonnalla sekä tuottamalla luotettavaa ja puolueetonta tietoa talous- ja palkkakehityksestä. Sovittelijan tulisi myös kerätä ja tuottaa palkkatasa-arvoa koskevaa tietoa neuvotteluosapuolten tueksi, sanoo kansanedustaja Lyly ja jatkaa:
- Sovittelutoimi on toiminut vuosikymmeniä hyvin ja se on ollut arvostettu toimija työehtosopimusten aikaansaamisessa. Mahdollisesti tarvittavat kehittämistoimet sovittelutoimeen olisi pitänyt tehdä sopien kolmikantaisesti, näin olis saatu tasapainoisempi ja kestävämpi ratkaisu. Orpon hallitus yksipuolisilla ja vain palkansaajiin kohdistuvilla työelämäheikennyksillään esti sopimismahdollisuuden tässä asiassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiPiritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssin Leaders Meeting-tapahtumaan Washingtoniin5.5.2025 09:24:34 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen matkustaa Washingtoniin 4.– 7. toukokuuta osallistuakseen Münchenin turvallisuuskonferenssin järjestämään Munich Leaders Meeting –tapahtumaan (MLM).
SDP:n Joona Räsänen: Kokoomus myöntää, että hallituksen veroalesta jää opettajalle käteen vain 5€ kuukaudessa3.5.2025 12:30:22 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen myönsi lähettämässään tiedotteessa, että hallituksen puoliväliriihessä päättämistä veronkevennyksistä jää esimerkiksi 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalle liittoon kuuluvalle opettajalle vain viisi euroa kuussa enemmän käteen. Samaan aikaan ministerin tuloluokassa veronalennus on kuukausittain lähes 100-kertainen.
Kansanedustaja Paula Werning: Pelastusalan koulutus kriisissä – päällikkökoulutuksen jatkuvuus uhattuna2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Paula Werning (sd.) ilmaisee vakavan huolensa Pelastusopiston yt-neuvotteluista ja säästöpaineista, joista Savon Sanomat uutisoi 29.4. Pelastusopisto on jo joutunut vähentämään keskeisiä koulutuksia, kuten vesisukellus- ja alipäällystökoulutuksen. Nyt leikkaukset kohdistuvat opettajakuntaan, mikä uhkaa entisestään opetuksen laatua ja käytännönläheisyyttä.
SDP:n Helena Marttilan vappupuhe1.5.2025 14:11:40 EEST | Tiedote
Arvoisa vappujuhlaväki, Mitä synkemmät ajat, sitä enemmän tarvitsemme elämäämme riemua.Mitä enemmän on kurjuutta, sitä enemmän tarvitsemme taistelutahtoa. Minulle vappu on kevään, riemun ja yhteisen taiston juhla - työväen ja valon päivä. Talvi on jälleen takana, elämä edessä, riemu kodeissa ja kaduilla. Lisääntyvä valo saa aikaan elämää ja luo uskoa, että valo on aina pimeyttä vahvempi ja toivo pelkoa suurempi. Suomalaiset äänestivät huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa muutoksen puolesta. Orpon hallituksen eriarvoistava politiikka sai äänestäjiltä selvän tuomion ja SDP historiallisen suuren tuplavoiton. Meillä ei ollut suurinta vaalikassaa, mutta jotakin kultaakin arvokkaampaa: joukkovoima. Kansanliikkeenä voimamme on ihmisissä, meissä aateveljissä ja -siskoissa ja kaikissa heissä, jotka laittoivat itsensä likoon ja käyttivät aikaansa vaalityöhön. Demarinaisten puheenjohtajana iloitsen, että SDP:n vaalivoiton myötä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ääni tulee kuulumaan entistä vahvempana
Tytti Tuppuraisen vappupuhe1.5.2025 13:40:00 EEST | Tiedote
Tuppurainen puhui Imatralla ja Lappeenrannassa 1.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme