Talous kuljetti aluevaltuuston kokousta
Näkemyseroja puitiin innokkaimmin valtuustoryhmien tuen ja asiakasmaksujen suuruudesta. Henkilöstön tilanne oli yhdistävä huoli.

Vantaan kaupungintalon valtuustosalissa väreili järeän talouspuheen kaiku, kun Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluevaltuusto kokoontui maanantaina 9. joulukuuta. Kyseessä oli vuoden 2024 viimeinen VAKEn aluevaltuuston kokous.
Aluevaltuuston käsiteltävinä olivat talousasioista muun muassa hyvinvointialueen osavuosikatsaus; investointisuunnitelman 2025–2028 päivittäminen; investointisuunnitelman 2026–2029 hyväksyminen sekä talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2025–2027 hyväksyminen.
Kokouksen aluksi käsiteltiin henkilömuutoksia. Varavaltuutettu Sari Purmonen oli ilmoittanut aluevaltuuston puheenjohtajalle 28.10.2024 eroavansa Liike Nyt aluevaltuustoryhmästä. Samalla päivämäärällä oli jätetty ilmoitus Sari Purmosen hyväksymisestä Kokoomuksen aluevaltuustoryhmään.
Aluevaltuusto myönsi Timo Juuriselle eron aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut –jaoston varajäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen Otto Aallon toimikauden loppuun.
Lisäksi aluevaltuusto myönsi Sari Purmoselle eron lasten, nuorten ja perheiden palvelut - jaoston jäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen Kati Pajusen toimikauden loppuun. Pajusen uudeksi varajäseneksi valittiin Jarmo Lahti.
Illan ykköspuheenaihe: raha
Henkilömuutosten käsittelyn jälkeen Vantaan valtuustosalissa puhe kääntyi talouteen. Ensi töikseen aluevaltuusto hyväksyi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen osavuosikatsauksen 3/2024 ajalta 1.1.-30.9.2024. Myös päivitetty investointisuunnitelma 2025–2028 hyväksyttiin. Investointisuunnitelman hyväksymisen yhteydessä aluevaltuusto päätti, että VAKE aloittaa neuvottelut valtionvarainministeriön kanssa investointisuunnitelman ja lainanottovaltuuden 2025–2028 muuttamiseksi.
Aluevaltuusto nimesi tilivelvolliset tilikaudelle 2025 esityslistan mukaisesti. Listaus tilivelvollisista löytyy hyvinvointialueen päätössivustolta.
Seuraavaksi aluevaltuuston käsittelyyn tuli VAKEn talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma 2025–2027. Valtuustokäsittelyä pohjusti talousarvio- ja -suunnitelmaneuvottelukunnan puheenjohtaja Lauri Kaira puheenvuorollaan.
Kaira kiitti hyvässä hengessä tehtyä talousarviotyöskentelyä. Hän muistutti, että vaikka VAKElla on tulevina vuosina edessään merkittäviä talouden haasteita, on ne mahdollista voittaa. VAKEn uudistusohjelman keskeisinä työkaluina Kaira esitteli seuraavat: tuotantotapa-analyyseihin perustuvat palvelujen järjestämisen tavan muutokset; ostopalvelujen optimointi ja vuokratyöstä luopuminen; digitaalisten ratkaisujen ja tekoälyn tehokkaampi käyttö sekä hukan vähentäminen kaikessa tekemisessä.
Ryhmäpuheenvuoroissa huolta henkilöstöstä
Valtuustosalissa kuultiin seuraavaksi aluevaltuustoryhmien puheenvuorot talousarviosta. Tulevan vaalivuoden 2025 hengessä puheenvuorot kokosivat yhteen päätöksiä, joita kukin puolue kuluvan toimikauden aikana on tehnyt.
Lähes poikkeuksetta kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa nousi esille huoli VAKEn henkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta. Motivoituneen ja osaavan henkilöstön merkitys tunnistettiin VAKEn alueen asukkaiden hyvinvoinnin, ja palvelujen laadun mahdollistajana.
Nuorisovaltuuston edustaja Tejwant Singh toi terveiset aluevaltuustolle ja muistutti, että nuorten palveluista säästäminen saattaa merkitä ongelmien kertautumista myöhempinä vuosina. Singh esitti toiveen, että taloustilanteen parannuttua VAKE jälleen nostaisi nuorison hyvinvointiin kohdistuvia investointeja.
Ryhmärahan suuruudesta äänestettiin
Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen valtuustosalissa kuultiin lukuisia aluevaltuutettujen puheenvuoroja, joissa pääpaino oli edelleen raha-asioissa. Puheeksi nousi aluevaltuustoryhmien ryhmätuki, jota osa aluevaltuutetuista oli halukas madaltamaan nykyisestä.
Keskustelun kuluessa tehtiin neljä kannatettua muutosesitystä liittyen aluevaltuuston ryhmätukiin. Kaikki muutosesitykset koskivat ryhmärahan madaltamista. Kannatettuina muutosesitykset etenivät aluevaltuuston äänestykseen.
Hallintosäännön mukaisesti ensimmäisellä kierroksella äänestettiin, hyväksyykö aluevaltuusto suurimman esitetyn summan ryhmätueksi. Suurin esitetty summa oli pohjaesityksen mukainen 5 400 euroa/aluevaltuutettu/vuosi.
Äänestyksessä pohjaesitys voitti äänin 53–16. Näin ollen aluevaltuuston päätös tehtiin pohjaesityksen mukaisesti, ja ryhmätuki per aluevaltuutettu on 5 400 euroa vuodessa.
Vilkasta keskustelua asiakasmaksuista
Talousarvion lisäksi toinen runsaasti keskustelua herättänyt asiakohta illan kokouksessa olivat VAKEn asiakasmaksut 1.1.2025 lähtien.
Moni aluevaltuutettu ilmaisi huolensa siitä, miten asiakasmaksujen korottaminen tulee vaikuttamaan Vantaan ja Keravan alueen vähävaraisiin asukkaisiin. Keskustelun yhteydessä tehtiin kannatettu muutosesitys, jonka mukaan asiakasmaksuja ei koroteta vuonna 2025.
Seuranneessa äänestyksessä pohjaesitys voitti äänin 58–11. Näin ollen pohjaesityksen mukainen asiakasmaksuhinnasto tuli hyväksytyksi. Hyväksytty asiakasmaksuhinnasto 1.1.2025 alkaen on kokonaisuudessaan tutustuttavissa VAKEn päätössivustolla.
Pitkän ja vaiheikkaan kokouksen päätyttyä aluevaltuuston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä tiivisti tunnelmat seuraavasti:
”Aluevaltuuston vuosi on ollut haasteellinen – olemme tehneet uudistusohjelman, perehtyneet tuotantotapa-analyyseihin ja tehneet toimenpiteitä, jotka edistävät talouttamme ja olemme myös tehneet syksyllä lisäsäästöjä syksyllä talousarviossa pysymiseksi. Olemme myös tehneet valtiolle lisärahoitushakemuksen, joka valitettavasti ei menestynyt. Hyväksyimme tänään talousarvion. Henkilöstön veto- ja pitovoima ovat parantuneet valtuustokauden kuluessa, ja sillä on tärkeä merkitys palveluiden tuottamiselle. Siksi on erityisen tärkeää, että henkilöstön jaksaminen näkökulmasta liikunta- ja kulttuurietu säilyy 300 eurossa."
"Tässä kohtaa alamme suunnata katseita jo tulevalle valtuustokaudelle – tähän liittyen teimme viime kokouksessa jo merkittäviä päätöksiä mm. seuraavan valtuustokauden toimielinkokonaisuuteen liittyen ja aiomme perustaa yhteisen neuvottelukunnan Vantaan ja Keravan kaupunkien kanssa yhteistyön sujuvoittamiseksi."
Tarkastettu kokouspöytäkirja liitteineen on luettavissa VAKEn päätössivustolla maanantaista 16.12.2024 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkka-Liisa Kähäräaluevaltuuston puheenjohtajaVantaan ja Keravan hyvinvointialue
sirkka-liisa.kahara@vakehyva.fiTimo AronkytöHyvinvointialuejohtaja
Puh:0503121678Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 5.3.2025 hyväksyttiin viime vuoden raportointi5.3.2025 18:17:08 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontui 5.3. 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa pelastuslaitoksen omavalvontaraportti 4/2024 ja vuosikatsaus sekä tilinpäätös vuodelta 2024.
Aluehallitus myönsi VAKEn järjestöavustukset 20254.3.2025 16:24:49 EET | Tiedote
Avustusmääräraha kasvoi edellisvuodesta: järjestöavustusta myönnettiin 39 toimijalle yhteensä 920 000 euroa.
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 5.3.2025 viime vuoden raportointi28.2.2025 15:23:10 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontuu 5.3. 2025. Kokouksessa käsitellään muun muassa pelastuslaitoksen omavalvontaraportti 4/2024 ja vuosikatsaus sekä tilinpäätös vuodelta 2024.
VAKE on purkanut Pro Hoiva Oy:n palveluntuottajasopimuksen – asiakkaille järjestetään uusi palveluntuottaja25.2.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) on purkanut hyvinvointialueelle kotihoidon palveluja tuottaneen Pro Hoiva Oy:n sopimuksen palvelussa ilmenneiden laadullisten ongelmien takia.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon yhteistoimintaneuvottelut päättyneet24.2.2025 14:27:06 EET | Tiedote
Tammikuun alkupuolella alkaneet yhteistoimintaneuvottelut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon talouden sopeuttamiseksi päättyivät 24.2.2025. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin pienentyneen rahoituksen vuoksi pelastuslaitoksen rahoitusvaje vuodelle 2025 on 2,04 miljoonaa euroa. Neuvottelujen aikana säästöjä kartoitettiin kattavasti, jotta vakituisen henkilöstön irtisanomiset pystyttiin pitämään mahdollisimman pieninä ja varmistamaan ensihoidon laadukas toiminta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme