Valoharju – Valotaidetapahtuma Kangasalla 18.–20.12.
Valoharju-teos valaisee Kangasalan keskustassa sijaitsevaa Kirkkoharjua 18.–20.12., tuoden valotaidetta kaupunkiin. Harjulle vievän tien ympäristöön sijoittuva, noin 100 LED-valosta, äänimaailmasta ja sumuefekteistä koostuva valoteos toteutetaan osana Kangasalan kaupungin osallistuvaa budjetointia.

Tapahtuma tuo valoa ja taikaa talviseen maisemaan, valaisten Kirkkoharjun koululta harjulle vievän hiekkatien ympäristön. Valoteos alkaa noin harjun puolivälistä ja jatkuu aina huipulle asti, luoden eri värein valaistun maiseman, joka korostaa harjun maastonmuotoja ja puita. Myös näkötorni Kirkkoharjun huipulla valaistaan osana teosta. Teosta pääsee ihailemaan maksutta.
”On ainutlaatuista, että kaupunkimme keskustassa on näin upea harju ulkoilualueineen. Nyt siellä voi kokea myös taide-elämyksen”, iloitsee kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto.
Valoteoksen teknisestä toteutuksesta vastaa Valoparta Oy, joka on tunnettu muun muassa Turun Valon polku -tapahtuman toteutuksesta. Valoparta Oy on toteuttanut satoja projekteja viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
”Saimme tiedon osallistavan budjetoinnin tuloksista syyskuussa, ja koska toteutus piti saada valmiiksi vielä tänä vuonna, ryhdyimme heti etsimään yhteistyökumppaneita. On hienoa, että onnistuimme saamaan kansainvälisen tason ammattilaiset mukaan näin tiukalla aikataululla. Uskomme, tämä kokonaisuus houkuttelee yleisöä kauempaakin”, toteaa Suvanto.
Avajaispäivänä Kirkkoharjulla jääkuningatar hoveineen
Valoteos on koettavissa pimeään aikaan keskiviikosta 18.12. perjantaihin 20.12. saakka. Avajaispäivänä keskiviikkona Fire Lady & Tankovaimot esittävät Kirkkoharjun näkötornin ympäristössä sadunomaiset, jääkuningattaren ja hänen hovinsa seikkailuista kertovat valoesitykset klo 18.30 ja 19.30.
Tapahtuman aikana Kirkkoharjun näkötornille ajo autolla on kielletty turvallisuussyistä. Kirkkoharjun juurelle pääsee julkisella liikenteellä, ja pysäköintipaikkoja löytyy harjun juurelta sekä keskustan pysäköintipaikoilta. Harjun juurella pysäköintipaikkojen määrä on hyvin rajallinen, mutta esimerkiksi Kangasalan pysäköintitalossa P-Kuohunparkissa pysäköinti on ensimmäiset kolme tuntia maksutonta.
”Joulutunnelmaa ei löydä siivouskomerosta. Sen sijaan vierailu Valoharjulla metsän siimeksessä sekä muu Lumoava Kangasalan Joulun tarjonta toimivat tehokkaasti. Joulukylä, kynttiläuinnit, konsertit sekä herkuttelu- ja ostoskohteet tarjoavat jouluisia elämyksiä koko perheelle”, vinkkaa Visit Kangasalan matkailuasiantuntija Maria Eskelinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eljas Suvanto, taide- ja kulttuuriasiantuntija, Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut, p. 040 121 6803, eljas.suvanto@kangasala.fi
Maria Eskelinen, matkailuasiantuntija, Visit Kangasala, p. 041 314 7221, maria.eskelinen@visitkangasala.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan talousarvio 2026: niukan tiukkaa taloudenpitoa16.10.2025 14:00:01 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 talousarvioehdotus on luonteeltaan tiukan niukka. Nopeasti kasvavan kaupungin välttämättömät menolisäykset huomioidaan, mutta uusien avausten tekemiseen suhtaudutaan pidättyväisesti. Varsinaisen toiminnan osalta talousarvio on noin 2,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilanne on kuitenkin parantunut valmistelun edetessä verrattuna aiempaan kehykseen. Sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä syntyvä kertaluonteinen luovutusvoitto kääntää tilikauden 4,2 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Asukkaat toivovat kunnossapidolta panostusta haitallisten vieraslajien torjumiseen9.10.2025 11:43:40 EEST | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uutta kunnossapitoluokitusta. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden kunnossapidosta kartoitettiin kyselyllä. Asukkaat kaipaavat eniten toimenpiteitä haitallisten vieraslajien torjumiseen ja näkymien avaamiseen. Myös luonnon monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet saivat kannatusta.
Aleksi Matikainen: “MAALAUKSIA” Taidetila Terrassa 16.10.–19.11.20251.10.2025 11:11:53 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 16. lokakuuta kuvataiteilija Aleksi Matikaisen näyttely “MAALAUKSIA”. Näyttelyssä nähdään suurikokoisia öljy- ja akvarellimaalauksia, jotka käsittelevät outouden ja toiseuden kokemuksia.
Kauhujen Kangasalassa tuliesitys, Halloween-polku sekä kummitustarinoita26.9.2025 15:36:10 EEST | Tiedote
Eri puolilla kaupunkia tapahtuu jälleen kerran kaikenlaista kauhistuttavaa lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kauhujen Kangasala -tapahtumakokonaisuus pitää sisällään koettavaa kaikenikäisille, mutta osa tapahtumista on suunnattu nuorille ja aikuisille.
Kangasalla torjuttiin yli 53 600 neliömetriä vieraslajeja mobiilipelillä17.9.2025 15:24:09 EEST | Tiedote
Kesän 2025 vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kangasalla – ja tulokset puhuvat puolestaan. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä yli 53 600 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi lähes 730 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme