Vuosi vaihtuu lapsille ja aikuisille Ylen kanavilla
11.12.2024 09:05:00 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
Windows95man, Anssi Kela, Sara Siipola ja Mirella tähdittävät uudenvuodenjuhlaa Kansalaistorilla. Tänä vuonna Ylellä nähdään myös perheiden uusivuosi.

Vuoden vaihtumista juhlitaan jälleen yhdessä Kansalaistorin suurtapahtumassa. Tänä vuonna tapahtuman käynnistää lapsiperheille suunnattu ohjelma, jossa tänä vuonna koetaan Skidit-diskon lisäksi myös illan konsertissa esiintyvien artistien vierailuja. Vuosi vaihtuu -tapahtumien juontajina nähdään Emma Karasjoki ja Hanna Kataja-Rahko.
Helsingin uudenvuoden juhlinnan käynnistää koko perhettä osallistava Skidit-disko, jossa muun muassa dj-musiikin, tanssijoiden, lapsikuoron ja Robo-robotin lisäksi lavalle nousevat myös Windows95man ja Sara Siipola. Lasten ohjelman viimeistelee pienempien juhlijoiden oma pyronäytös.
Loppuillan juhlakonsertissa uudenvuoden juhlintaa säestää nuoremman yleisön iloksi marraskuussa debyyttialbuminsa julkaissut Mirella, jonka jälkeen lavalle nousee Sara Siipola. Pormestari Juhana Vartiaisen uudenvuoden tervehdystä seuraa Anssi Kelan vain tähän tapahtumaan räätälöity esiintyminen ja illan kruunaa tämän vuoden Euroviisutähti Windows95man. Oman yllätysnumeron lähetykseen tekee näyttelijä Joonas Nordman. Myös vuoden vaihtumisen h-hetkeä juhlistetaan näyttävällä pyronäytöksellä.
Uudenvuoden juhlintaan pääsee osallistumaan myös Ylen Chatissa, joka on auki koko lähetyksen ajan.
Vuosi vaihtuu Ylen kanavilla
Vuosi vaihtuu perheille
Yle Areena klo 18.00–19.00 ja TV1 klo 18.21–19.00
Vuosi vaihtuu
Yle Areena ja TV1 klo 22.35–00.05
Kuvat ja lisätiedot:
Yle Pressi
Yhteyshenkilöt
Miika Rannevastaava tuottaja
miika.ranne@yle.fiKatja Riuttu-Sillanpääviestinnän asiantuntija
katja.riuttu-sillanpaa@yle.fiKuvat
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Tässä ovat Yle Kesäfestivaalin artistit – huippukonserteissa mukana mm. Emma & Matilda, Lauri Haav, Erika Vikman ja Arttu Wiskari9.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen festivaali järjestetään Vantaalla Tikkurilan urheilupuistossa 29.–31.5.2026. Ohjelmassa ovat Radio Suomen Kesäkonsertti, YleXPop, RSO:n ja Leikitään Pikku Kakkosta -konsertit sekä paljon muuta.
Fotbolls-VM på Yles kanaler: toppmatcher, expertanalyser och en ny videopodcast8.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
FIFA:s fotbolls-VM spelas i Nordamerika i juni 2026. Yle visar 52 av turneringens matcher, inklusive finalen.
Jalkapallon MM-kisat tuovat Ylen kanaville huippuottelut, ilmiöt ja uuden videopodcastin8.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
FIFA jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa kesällä 2026. Yle näyttää kisoista 52 ottelua finaali mukaan lukien.
Ylen kesä kutsuu: Viisulavoilta Sodankylän valkokankaille, au paireista jalkapallon MM-kisoihin26.3.2026 12:00:16 EET | Tiedote
Kesä 2026 on täynnä yhteisiä hetkiä ja elämyksiä Ylen kanavilla.
Förändrings- och sparprogrammet påverkade Yles verksamhet brett under 202524.3.2026 18:02:02 EET | Pressmeddelande
De parlamentariska riktlinjerna gällande Yles finansiering, som Yle-arbetsgruppen fastställde 2024, inledde ett förändrings- och sparprogram som sträcker sig över flera år. Bolaget anpassar sin verksamhet så att Yles ekonomi förblir balanserad de kommande åren, trots minskad nettobudgetering.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





