Yrittäjät: Suomalaisten huippuosaaminen luku- ja numerotaidossa ovat pk-yritysten kilpailuetu
10.12.2024 13:12:36 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
“Suomalaisten luku- ja numerotaidon ja ongelmanratkaisun kärkiosaaminen tukee yritystemme menestymistä ja antaa erinomaiset lähtökohdat työntekijöiden osaamisen kehittymiselle. Tämä on kilpailuetu tuottavuuden parantamiselle ja uusien teknologioiden hyödyntämiselle”, koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Kinnunen Suomen Yrittäjistä kommentoi PIAAC-tuloksia.

OECD:n kansainvälisessä aikuisten taitotutkimuksessa (PIAAC) selvitetään aikuisten arjessa tarvitsemia taitoja: lukutaitoa, numerotaitoa ja ongelmanratkaisutaitoa. Tutkimus tehdään 10 vuoden välein ja se julkistettiin tiistaina. Suomalaiset olivat luku- ja numerotaidossa ykkösiä ja ongelmanratkaisussa jaetulla ykkössijalla.
“Suomen tulokset ovat erinomaisia ja ovat positiivinen ja toivoa-antava signaali samalla, kun PISA-tulokset ovat heikentyneet pidemmän aikaan. Silti luku- ja numerotaidossa on suuria eroja kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten välillä. Tähän tulee tarttua esimerkiksi täsmäkoulutuksin. Heikot perustaidot voivat olla esteenä niin työllistymiselle. Noin joka kymmenes aikuinen jää edelleen perustaidoissa häntäpäähän”, Suomen Yrittäjien koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen muistuttaa.
Suomalaisaikuisten tiedonkäsittelytaidot paranivat noin 40 vuoden ikään saakka. Vasta 60–65-vuotiaiden taidot olivat selvästi heikompia kuin saman kohortin taidot 50–55-vuotiaina edellisessä PIAAC-tutkimuksessa.
“Kun väki vähenee ja osaajapula kasvaa, tarvitsemme kaikki kynnelle kykenevät töihin. Ikääntyneet eivät saa jäädä työelämässä jalkoihin, kun tietotekniikka ja digitalisaatio valtaavat joka alaa. Työnantajien ja yritysten tulee mahdollistaa työn ohessa oppiminen tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten ja koulutusalan yritysten kanssa”, Kinnunen muistuttaa.
Huolestuttavaa on myös, että vain 42 prosenttia koki terveytensä hyväksi, mikä oli alle muiden pohjoismaiden ja OECD-maiden keskiarvon.
“Osaaminen on tärkeä osa hyvinvointia. Perustaitojen aktiivinen ylläpitäminen ja kehittäminen on välttämätöntä, jotta työntekijät pystyvät kehittämään osaamistaan ja vastaamaan yhteiskunnan ja työelämän muutoksiin. Ongelmanratkaisukyky on tärkeä yrittäjämäinen valmius, jossa on hyvä pysyä maailman kärjessä”, Kinnunen sanoo.
“Suomen elinvoiman ja työllisyyden kannalta on elintärkeää, että varmistamme säästöistä huolimatta koulutusmahdollisuudet koko väestölle ja annamme tukea niille, joilla on heikoimmat perustaidot”.
Yhteyshenkilöt
Mikko Kinnunenkoulutuspolitiikan asiantuntija
Puh:0505143884mikko.kinnunen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjissä iso vaali perjantaina: Johto vaihtuu12.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee perjantaina Lahdessa järjestölle uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdokkaita on eri puolilta Suomea.
Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.
Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote
Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.
Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote
Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme