ELY-keskukset

Itä-Suomen tienkäyttäjät edellisvuotta tyytyväisempiä maanteiden kuntoon (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo)

Jaa

Väyläviraston tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksen kesäkauden tulokset osoittavat, että tienkäyttäjien tyytyväisyys maanteiden kuntoon kasvoi verrattuna edellisen tutkimuksen tuloksiin. Kasvua oli etenkin ammattiautoilijoiden tyytyväisyydessä maantieverkon tilaan ja kuntoon.

Kesäinen moottoritiepysäkki.
Tienkäyttäjät olivat koko maan osalta tyytyväisimpiä levähdys- ja pysähtymisalueiden siisteyteen ja kuntoon Itä-Suomessa. Antti Posti Pohjois-Savon ELY-keskus

Säännöllisesti tehtävä tienkäyttäjäntyytyväisyystutkimus osoittaa, että yksityishenkilöiden osalta tyytyväisyydessä on hienoista kasvua. Ammattiautoilijoiden tyytyväisyys etenkin pääteiden ulkopuoliseen tieverkon kuntoon kasvoi kesän tutkimuksessa tilastollisesti merkittävästi. Pääteiden osalta oli myös hienoista kasvua Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella Itä-Suomessa.

”Pääteiden osalta tulokset ovat jo useamman vuoden olleet hyvällä tasolla, mutta haasteita on muiden teiden osalta. Tänä kesänä pääsimme lisärahoituksen turvin päällystämään yli 600 kilometriä tieverkkoa Itä-Suomessa. On mielenkiintoista nähdä, miten päällystystyöt vaikuttavat tulevien vuosien tuloksiin. Tyypillisesti päällystystöiden vaikutukset näkyvät tuloksissa vasta vuoden viiveellä”, toteaa Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtaja Tommi Huttunen.

Pääväylien ulkopuolisessa tieverkossa tyytymättömyyttä herättää pääosin päällysteiden kunto sekä päällystevauriot. Soratieverkon reiät, kuopat, montut ja epätasaisuus aiheuttavat eniten tyytymättömyyttä. Keväällä ollaan yleensä tyytymättömämpiä sorateiden kuntoon kuin kesällä. 

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tyytyväisyydessä parannusta

Kokonaistyytyväisyys jalankulku- ja pyöräilyväylien kuntoon ja talvihoitoon oli hyvällä tasolla. Jalankulkijat ja pyöräilijät olivat edellisvuosia tyytyväisempiä päällysteiden kuntoon, siisteyteen sekä tietyömaiden aikaisiin poikkeusreitteihin.

”Tyytyväisyys opastuksiin ja viitoitukseen jalankulku- ja pyöräilyväylillä nousi vuodesta 2022. Tehdyt toimenpiteet siis näkyvät vastauksissa. Esimerkiksi Kuopion ja Siilinjärven välille sekä Joensuun seudun pääpyöräreiteille on rakennettu viitoitusta yhdessä kuntien kanssa. Kokonaisuudessa jalankulun ja pyöräilyn osalta tulos on hyvä, koska haluamme panostaa näiden kulkumuotojen houkuttelevuuteen ja niissä olosuhteilla on iso merkitys”, toteaa liikennejärjestelmäasiantuntija Salla Airaksinen.

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus on säännöllinen asiakastutkimus

Väylävirasto selvittää tienkäyttäjien tyytyväisyyttä kahdesti vuodessa. Toinen tutkimuksista koskee talvikunnossapitoa, toinen taas maanteiden tilaa ja kuntoa kesäkaudella. Kesän tutkimus toteutettiin aikavälillä 15.8.-25.9.2024 ja siihen vastasi Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa yhteensä 633 yksityishenkilöä ja 166 ammattiautoilijaa.

Tutkimustuloksiin pääsee tutustumaan täältä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylijohtaja, Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue
Tommi Huttunen
tommi.huttunen@ely-keskus.fi
p. 0295 026 655

kunnossapitopäällikkö, Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue
Jere Toppinen
jere.toppinen@ely-keskus.fi
p. 0295 024 717

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Tilläggsanslag från riksdagen främjar restaureringen av åar i Österbotten och Södra Österbotten4.2.2025 11:00:00 EET | Pressmeddelande

I december 2023 beviljade riksdagens finansutskott särskilt understöd för två restaureringsprojekt. Via fiskerimyndigheten vid NTM-centralen i Egentliga Finland går 110 000 euro till Närpes å och 100 000 euro till Esse å. Understöden används inom fleråriga restaureringsprojekt där projektledarna har samlat in medfinansiering från kommuner, företag och andra aktörer på orten.

Lisää puhtia Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan jokivesistöjen kunnostuksiin eduskunnan lisämäärärahalla4.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi joulukuussa 2023 päätöksellään erillisavustusta kahdelle jokivesistöjen kunnostushankkeelle: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen kautta ohjataan Närpiönjoelle 110 000 euroa ja Ähtävänjoelle 100 000 euroa. Avustukset käytetään monivuotisissa kunnostushankkeissa, joiden omarahoitusosuus on hankevetäjien toimesta kerätty paikallisilta kunnilta, yrityksiltä ja muilta toimijoilta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye