Merikarvian kunta

Satakuntalaiset tutustuivat vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiinsa tänään

Jaa

Satakuntaliitto järjesti Satakunnan tulevaisuusfoorumin tuttuun tapaan Porin yliopistokeskuksessa tänään. Futurologi Elina Hiltunen tutustutti satakuntalaisyleisön vaihtoehtoisiin tulevaisuuksiin megatrendien kautta ja Jaakko Kulmala toi nuorten äänen mukaan keskusteluun. Juuri keskustelua Kulmala painotti - kellään ei yksin ole ratkaisuja ja siksi päätöksenteon moniäänisyydellä on arvoa.

Elina Hiltunen toi esiin samaa teemaa tutkijan näkökulmasta. Hiltusen mukaan megatrendit on visioita vaihtoehtoisista tulevaisuuksista ja vaikka kukaan ei voi tulevaisuutta tarkasti ennustaa, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmotteleminen on tärkeää - emme voi jättäytyä ajopuuksi. Tulevaisuus ei tapahdu - se tehdään, Hiltunen tiivisti. 

Paneelikeskustelussa tuotiin esiin samaa teeemaa.Uusi arki lähtee siitä, että me teemme tulevaisuutemme itse - me otamme uuden vastaan, tuemme innovaatioita, kansainvälisen taustan ihmisiä ja organisaatioita. Tämä tarkoittaa käytännössä varsin arkisia asioita. Autamme maahanmuuttajia oppimaan suomen kielen ja löytämään paikkansa yhteiskunnassa, tuemme yrityksiä ja kaikkia kansainvälisissä tehtävissä toimivia heidän tavoitteissaan laajentaa toimintaansa uusille alueille. 

Maakuntajohtaja Kristiina Salonen avasi tilaisuuden kysymällä - olemme valmiita muutoksiin?
Maakuntajohtaja Kristiina Salonen avasi tilaisuuden kysymällä - olemme valmiita muutoksiin? kuva: Sari Hatanpää

Tulevaisuustutkija, futurologi Elina Hiltunen maalasi kuvia vaihtoehtoisista tulevaisuuksista kymmenen megatrendin kautta. Ne ovat asioita, jotka on aistittavissa arjessa. Kaikkiin niihin kuuluu selkeä näkemys siitä, että elämme globaalitaloudessa jonka monimuotoisuus on tärkeää ottaa huomioon. Hiltunen nosti esiin Kiinan roolin teknologian hyödyntämisen uranuurtajana ja Afrikan roolin globaalissa väestönkasvussa, Eurooppa ei ole koko maailma. Tätä taustaa vasten on selvää, että megatrendeihin kuuluu Hiltusen näkemyksen mukaan mm. kaupungistuminen, perinteet, vaurauden ja kulutuksen dilemmat, eriarvoisuus ja digitaalisuuden ja teknologian luomat murrokset sekä ilmastonmuutos, joka liittyy näihin kaikkiin. 

Kulmala Satanuvasta toi esiin erityisesti ilmastomuutoksen ja siihen liittyvät haasteet - ne ovat jo konkretiaa arjessa. Nyt on hyvä aika siirtyä sanoista tekoihin, Kulmala totesi. Nuorille tilanne on haastava - he tulevat elämään siinä tulevaisuudessa, joka nyt rakennetaan. Emme elä tyhjiössä ja talous on yhteiskunnan kulmakivi, johon nojaamme, Kulmala totesi. Toimiva ja tasapainoinen julkinen talous on se visio, jonka nuoret näkevät. Tässä työssä innovaatioiden hyödyntäminen on oleellista - ne tulee ottaa täysimääräisesti käyttöön ilman ennakkoluuloja. Toinen tärkeä näkökulma on yhteiskunnan ikärakenne. On paradoksi, että päätöksiä tekevät ne ihmiset jotka eivät joudu kokemaan päätösten todellisia vaikutuksia. Kulmala näki, että jokaisen ikäluokan panosta ja näkemykset tulee ottaa täysimääräisesti käyttöön. 

Paneelikeskustelussa hahmoteltiin Satakunnan kansainvälistä tulevaisuutta. Täällä on teollisuutta, vientiä, energiaratkaisuja TKI-hankkeita, automaatiota, robotiikkaa, kulttuuria, opiskelijoita - kaikenlaisia mahdollisuuksia. Nyt on aika saada muuttoliike kasvuun Satakunnassa, yhteistyön avulla se tapahtuu. Tätä varten on jo laadittu strategia viitoittamaan uudenlaista tulevaisuutta. Maija Saari Satakunnan ELY-keskuksesta painotti, että tavoitteiden tulee olla selkeitä, yhdessä määriteltyjä ja mitattavia - siten niihin on mahdollista päästä. Panelisteillä oli selkeä tahtotila siihen, että valoisampi tulevaisuus rakentuu yhteistyöllä. Kun kokoamme kaikki voimamme yhteen, syntyy hyvän kierre - tästä on hyvä jatkaa. 

Merikarvian kunnassa konkretiaa tässä työssä on esimerkiksi palveluiden vieminen verkkosivuille monikielisinä. Tavoitteena on, että ensi vuonna palvelemme kuntalaisiamme useilla eri kielillä. Kuntien virallinen tiedotuskanava on koko maassa verkkosivut, siksi on tärkeää, että kaikki kuntalaiset saavat tiedon tarjolla olevista palveluista. 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Maakuntajohtaja Kristiina Salonen avasi tilaisuuden kysymällä - olemme valmiita muutoksiin?
Maakuntajohtaja Kristiina Salonen avasi tilaisuuden kysymällä - olemme valmiita muutoksiin?
kuva: Sari Hatanpää
Lataa
Jaakko Kulmala toi keskusteluun nuorten äänen, hän edustaa Satanuvaa - maakunnallista nuorisovaltuustoa
Jaakko Kulmala toi keskusteluun nuorten äänen, hän edustaa Satanuvaa - maakunnallista nuorisovaltuustoa
kuva: Sari Hatanpää
Lataa
Daniel Nagy, Satakuntaliiton arkkitehti toi puheenvuorossaan esiin kansainvälistymisen eri elementtejä. Hajautetussa mallissa myös maaseutu pidetään elinvoimaisena. Nagy toivoi myös satakuntalaisen kulttuuriperinnön aikaisempaa laajempaa hyödyntämistä.
Daniel Nagy, Satakuntaliiton arkkitehti toi puheenvuorossaan esiin kansainvälistymisen eri elementtejä. Hajautetussa mallissa myös maaseutu pidetään elinvoimaisena. Nagy toivoi myös satakuntalaisen kulttuuriperinnön aikaisempaa laajempaa hyödyntämistä.
kuva: Sari Hatanpää
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Merikarvian kunta

Kansanedustajien vierailusarjamme sai jatkoa - Juha Viitalan kanssa keskustelua virisi erityisesti meriväylistä ja merenkulkuun liittyvistä ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista17.2.2025 15:15:38 EET | Tiedote

Kansanedustaja Viitalan kanssa keskusteltiin 10.2.2025 erityisesti meriväylän syventämisestä Merikarvian edustalla. Ajatuksia vaihdettiin myös Tuorilan risteyksen kehittämiseen liittyvistä teemoista. Viitala toimii eduskunnan meriryhmän puheenjohtajana. Teollisen taustansa takia kiinnostusta herätti myös sahan alueen kehittäminen. Nämä keskustelut ovat tärkeitä valtakunnallisen kehittämisen näkökulmasta. Lainsäätäjien on hyvä olla selvillä niistä toiveista ja suunnitelmista joita kunnissa on. Suomen hallintojärjestelmässä kunnat on vahvoja toimijoita ja kaikki hallinnolliset lainsäädäntöuudistukset vaikuttavat useimmiten joko suoraan tai epäsuorasti kuntien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen.

50 vuotta asiantuntijaosaamista samassa organisaatiossa - todella harvinaista mutta totta!7.2.2025 10:57:59 EET | Tiedote

Merikarvian kunnan kirjanpitäjä Anna-Maija Kenttä on nyt jäädessään eläkkeelle työskennellyt Merikarvian kunnassa pyöreät 50 vuotta. Tämä on todella poikkeuksellista ja vastaavia työuria on varmasti vähän. Merikarvian kunnalle hän tuli töihin 17-vuotiaana ja vuosien mittaan Anskuli on ehtinyt toimia useissa erilaisissa tehtävissä, lähinnä taloushallintoon ja IT-ratkaisuihin liittyen. Anna-Maija tunnetaan kirjanpitäjäluonteena - tarkkana siitä, että kaikki menee varmasti siten kuin pitääkin. ATK - nykyisin IT -asiat - tuli mukaan toimistotyöhön isommin 1990-luvulla, kehittämistyössä hän on ollut mukana siitä lähtien. Erilaiset yhteistyöryhmät alueellisista valtakunnallisiin tulivat siten vuosien mittaan tutuiksi. Neuvottelupöydissä on istuttu siis kunnanjohtajien ja muiden johtavien viranhaltijoiden kanssa tovi jos toinenkin IT-palveluja suunnitellen. Viimeisinä työvuosinaan Anna-Maija Kenttä oli mukana kehittämässä mm. kuntien asianhallintajärjestelmiä ja ostolaskudatan julkaisua yhtei

Mikä ihme on kaksoisolennaisuusanalyysi?29.1.2025 11:44:45 EET | Tiedote

Satakunnan ELY-keskuksen yrityspalvelujen aamuinfossa keskusteltiin tänään siitä, että vastuullisuus ei ole vain muotisana, vaan todellinen jokaisen organisaation menestystekijä. Ne, jotka sitoutuvat ympäristön, yhteiskunnan ja eettisten toimintatapojen huomioimiseen, erottuvat kilpailijoistaan, rakentavat vahvemman brändin ja luovat kestäviä asiakassuhteita. Kestävä kehitys on voittava strategia – jos investoit nyt, menestyt tulevaisuudessa. Kaksoisolennaisuusanalyysi on tapa, jolla organisaatiot selvittävät, miten niiden toiminta vaikuttaa sekä itseensä että sidosryhmiinsä, kuten asiakkaisiin ja työntekijöihin. Tässä käydään läpi kaikki ympäristöön, sosiaalisiin asioihin ja hallintoon liittyvät seikat. EU:ssa on otettu hiljattain käyttöön kaksi lainsäädäntöuudistusta, jotka tekevät organisaatioiden kestävyysraportoinnista entistä avoimempaa. Nämä ovat kestävän rahoituksen ilmoitusasetus ja yritysten kestävyysraportointidirektiivi. Nämä lait laajentavat sitä, ketkä kaikki joutuvat rap

Vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku avoinna – satakuntalaisille pk-yrityksille jaossa 3,2 miljoonaa euroa - kuka saa osansa potista?29.1.2025 10:44:43 EET | Tiedote

Tämän vuoden ensimmäinen rakennerahastojen yritysrahoitushaku on avautunut Länsi-Suomessa. Satakunnassa toimiville pk-yrityksille on tarjolla arviolta 3,2 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustuksia, joita yritys voi saada investointien sekä erilaisten liiketoimintaa kehittävien ja kasvattavien toimenpiteiden tueksi. Haku on avoinna 28.3.2025 saakka. Merikarvian kunta tiedottaa aktiivisesti alueen yrittäjiä aiheesta ja tarjoaa tukea ideoiden kehittelyyn rahoitushakemuksen tekemisessä.

Merikarvialla ilmoittautuminen RatkaisuTori keskustelijaksi alkoi - tervetuloa!28.1.2025 14:32:33 EET | Tiedote

Merikarvialla kaikki kiinnostuneet ovat päässeet vuodesta 2023 lähtien mukaan tekemään kunnan budjettia. Porukalla mietitään, mihin kunnan rahat käytetään ja mitä asioita pistetään kehityslistalle. Nyt starttaa jo kolmas kierros tätä hommaa, ja kaikki yli 15-vuotiaat, jotka asuvat Merikarvialla osan vuotta tai kokoaikaisesti, tai jotka ovat töissä täällä, voivat ilmoittautua mukaan keskustelemaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye