Eihän sinulta jää euroja saamatta? Muista tämä vinkki jouluostoksilla
Datan perusteella noin kymmenesosa S-ryhmän asiakasomistajatalouksista jää kuukausittain vain kymmenen euron päähän seuraavasta bonustasosta. Tämän vuoden tammikuussa asiakasomistajille maksettiin ennätykselliset yli 50 miljoonaa euroa Bonusta. Joulun lahja- ja ruokaostosten keskittäminen tuokin monen tilille mukavan yllätyksen tammikuun kymmenes päivä.

Pienikin yksittäinen ostos saattaa nostaa koko kuukauden bonuspotin uudelle tasolle, sillä Bonus maksetaan kaikista kuukauden aikana tehdyistä ostoksista samalla kertoimella, muistuttaa S-ryhmän asiakkuusjohtaja Heini Dahlström.
”Esimerkiksi näin joulun alla ostetun kahden euron glögitölkin tai piparitaikinan hinnan voi saada tammikuun Tilipäivänä takaisin pankkitililleen, jos kyseinen ostos nostaa kuukauden bonuskertymän tasolta toiselle. Samalla saattaa tienata hieman ylimääräistäkin. Oman kotitalouden bonustilanteen seuraaminen S-mobiilista kannattaakin ottaa tavaksi, jotta ehtii toimia ennen kuukauden vaihtumista”, Dahlström vinkkaa.
Piparitaikinan siivittämänä uudelle bonustasolle
Jos perheellä on bonusostoja kuukaudessa esimerkiksi 598 eurolla, Bonusta kertyy 3 % ostosten loppusummasta eli 17,94 euroa. Mutta jos kuukauden aikana olisikin napannut ostoskoriinsa yhden glögin tai piparitaikinan enemmän eli ostanut yhteensä 600 eurolla, Bonusta olisi maksettu 3,5 %:n bonustason mukaisesti 21 euroa. Kahden euron ostoksella olisi siis voinut saada pankkitililleen 3,06 euroa. Vuositasolla puhutaan siten jopa kymmenien eurojen menetyksistä, jos seuraava bonustaso jää usein vain pienen kertaostoksen päähän.

Viime vuoden tammikuussa S-ryhmä maksoi asiakasomistajilleen kaikkien aikojen ennätysbonukset, yli 50 miljoonaa euroa. Noin 10 % asiakasomistajatalouksista sai pankkitililleen yli 50 euroa. Koska Bonus maksetaan edellisen kuun ostojen perusteella, huomattavan summan taustalla näkyivät esimerkiksi asiakasomistajien jouluvalmistelut.
”Oikea aika toimia on juuri nyt. Tammikuulle saa kerrytettyä mukavan summan, kun kaikki perheenjäsenet muistavat näyttää S-Etukorttia niin lahjoja kuin joulupöydän tarjottavia hankkiessa tai esimerkiksi ravintoloidemme joululounailla. Keskittäminen kannattaa myös jouluostoksilla”, Dahlström sanoo.
Parhaat vinkit bonushaukoille
- Muista näyttää S-Etukorttia jokaisen ostoksen yhteydessä – pienistäkin ostoksista voi kertyä mukavasti Bonusta.
- Varmista, että kaikilta perheenjäseniltä löytyy oma S-Etukortti, jolla kerryttää yhteistä bonuspottia.
- Seuraa taloutenne bonuskertymää S-mobiilista – yksittäinenkin ostos voi nostaa teille maksettavan summan seuraavalle tasolle.
- Ota myös muut S-Etukortilla saatavat edut haltuun esimerkiksi Prismassa, Sokoksella, ABC:llä, hotelleissa ja ravintoloissa – ajankohtaisiin etuihin voit tutustua S-mobiilissa.
- S-Etukortin käyttö onnistuu myös mobiilisti niin Applen laitteilla kuin Androidillakin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Heini DahlströmAsiakkuusjohtaja, SOK
Puh:010 7680960heini.dahlstrom@sok.fiKuvat
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Skumppakuulat, sima ja pingviinipallo – Näistä rakentuu suomalaisten vappu25.4.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Vapun kepeään juhlintaan kuuluvat vuodesta toiseen erottamattomasti niin hyvä ruoka kuin ilmapallot, serpentiini ja erilaiset asusteet. Suomalaiset valitsevat tänäkin vuonna vappupöytään perinteisiä makuja kuten munkkeja, tippaleipiä, simaa, nakkeja ja perunasalaattia. Ilmapallokaupoilla kiinnostavat puolestaan pingviini ja kuohuviinipullo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme