Pirkanmaan hyvinvointialue siirtyy käyttämään yhteistä potilastietojärjestelmää – ensimmäisenä järjestelmä vaihtuu Pirkkalassa ja Vesilahdessa tammikuussa 2025
11.12.2024 12:18:57 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen käyttämät potilastietojärjestelmät yhdistetään yhdeksi yhteiseksi järjestelmäksi vuosien 2025 ja 2026 aikana. Ensimmäisenä järjestelmää vaihtavat Pirkkala ja Vesilahti tammikuun 2025 loppupuolella.
Uusi järjestelmä otetaan käyttöön Pirkkalassa ja Vesilahdessa maanantaina 27. tammikuuta. Siirtyminen uuteen potilastietojärjestelmään ei edellytä asukkailta toimenpiteitä. Käyttöönoton yhteydessä osaan terveydenhuollon palveluista on tarjolla hieman tavanomaista vähemmän aikoja. Pääsy kiireelliseen hoitoon on kuitenkin turvattu.
“Potilasturvallisuus ja palvelujen jatkuvuus on turvattu koko siirtymävaiheen yli hyvällä suunnittelulla sekä erilaisiin häiriötilanteisiin varautumalla. Henkilökunnan kouluttautuminen uuteen järjestelmään sekä muu käyttöönoton valmistelu vievät väistämättä kuitenkin resursseja. Yksi tärkeimmistä varautumiskeinoista on muutoksen tekeminen useassa vaiheessa. Nykyisen potilasjärjestelmän tiedot ovat myös terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä siihen asti, kun uuden järjestelmän toimivuus on varmistettu”, kertoo Pirkanmaan hyvinvointialueen vastaava johtajaylilääkäri Sirpa Rainesalo.
Perusterveydenhuolto ottaa uuden potilastietojärjestelmän käyttöön ensin
Uusi järjestelmä otetaan käyttöön ensin perusterveydenhuollossa vuonna 2025 ja sen jälkeen erikoissairaanhoidossa vuonna 2026. Tavoitteena on, että yhteinen potilastietojärjestelmä on käytössä koko hyvinvointialueella elokuuhun 2026 mennessä. Muutos ei koske suun terveydenhuoltoa, jonka potilastietojärjestelmä kilpailutetaan vuoden 2025 aikana.
Aikataulu yhteiseen potilastietojärjestelmään siirtymiselle:
- Pirkkala ja Vesilahti, tammikuu 2025
- Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Parkano, Kihniö, maaliskuu 2025
- Kangasala ja Pälkäne, toukokuu 2025
- Nokia ja Kuhmoinen, syyskuu 2025
- Ikaalinen, Hämeenkyrö, Ruovesi ja Virrat, lokakuu 2025
- Erikoissairaanhoito, kevät 2026
Muissa hyvinvointialueen kunnissa on jo tällä hetkellä käytössä sama potilastietojärjestelmä.
Yhteinen järjestelmä parantaa potilasturvallisuutta ja vapauttaa aikaa hoitotyöhön
“Yhteisen potilastietojärjestelmän suurin etu on se, että potilaan tiedot löytyvät yhdestä paikasta, mikä tuo kaikki hyvinvointialueen terveydenhuollon ammattilaiset saman tiedon äärelle. Tämä parantaa potilasturvallisuutta ja tukee hoidon jatkuvuutta. Myös aikaa hoitotyöhön vapautuu, kun käytössä on heti ajantasaiset potilastiedot”, Rainesalo toteaa.
Muutos on osa hyvinvointialueen palvelujen kehittämistä ja toimintatapojen yhtenäistämistä. Luopuminen useista päällekkäisistä järjestelmistä tuo myös kustannussäästöjä.
Lisätietoja:
Sirpa Rainesalo, vastaava johtajaylilääkäri, Pirkanmaan hyvinvointialue
puh. 050 352 0929, sirpa.rainesalo@pirha.fi
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Liikkumisen tuen asiakasmaksujen laskutustapa muuttuu 1.4.2026 alkaen20.3.2026 14:10:55 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue siirtyy liikkumista tukevissa ikääntyneiden ja vammaisten kuljetuspalveluissa asiakasmaksujen laskutukseen 1.4.2026 alkaen. Aiemmin omavastuu on maksettu suoraan kuljettajalle, mutta jatkossa asiakkaat saavat omavastuuosuudesta laskun kuukausittain. Maksuperusteet ja asiakasmaksut pysyvät samoina.
Nokian sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kiirevastaanoton puhelinnumerot muuttuvat20.3.2026 08:55:49 EET | Tiedote
Nokian sosiaali- ja terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi, yhteinen puhelinnumero. Numero palvelee sekä kiireellisissä että kiireettömissä asioissa.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kohdeavustusten hakuaika on 23.3.–12.4.202619.3.2026 08:42:18 EET | Tiedote
Kohdeavustusta myönnetään kertaluonteisen, yksittäisen tapahtuman, projektin tai hankkeen toteuttamiseen. Avustuksen kohteena olevan toiminnan pitää täydentää hyvinvointialueen vastuulla olevia sosiaali-, terveys- tai pelastuspalveluja, ja sen pitää olla avointa muillekin kuin jäsenille. Kaikkiaan kohdeavustuksiin on varattu tälle vuodelle 22 770 euroa.
Aluevaltuusto keskustelee strategian toimeenpanosta ja valitsee tarkastusjohtajan 23.3.18.3.2026 12:51:12 EET | Tiedote
Seuraava aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 23.3.2026 klo 17 Tampere-talossa. Ennen varsinaista kokousta aluevaltuusto käy lähetekeskustelun strategian toimeenpanosuunnitelmasta klo 16–17.
Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoille uusi puhelinnumero18.3.2026 12:50:24 EET | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Nyt uuteen järjestelmään siirrytään Tampereella Tammelakeskuksen sote-aseman lääkärin ja hoitajan vastaanotoilla. Samalla muuttuu puhelinnumero.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme