Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sammallahti: Inhouse-yhtiöiden tehottomuus on tutkimuksessakin todettu fakta

Jaa

Inhouse-yhtiöiden etuja ajavan Kustos ry:n toiminta on kokoomuksen kansanedustajan Tere Sammallahden mielestä häikäilemätöntä puolueettoman tutkimuksen halventamista.  

Tere Sammallahti. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Tere Sammallahti. Kuvaaja: Kimmo Falck.

”Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimuksesta käy selvästi ilmi inhouse-yhtiöiden tehottomuus verrattuna yksityisiin yrityksiin. Kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat inhouse-yhtiöt häviävät tehokkuudessa jopa 31 prosenttia yksityisiin yrityksiin vastaavilla aloilla. Vastaavasti yksityisen yrityksen hinnat ovat peräti 41 prosenttia alhaisemmat kuin inhouse-yhtiön. Tehottomuus julkisissa palveluissa kaatuu aina veronmaksajan maksettavaksi”, kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti toteaa.

Inhouse-yhtiöiden edunvalvontajärjestö Kustos ry on syyttänyt tutkimusta väärästä tiedosta ja ilmoittanut tekevänsä siitä Jyväskylän yliopistolle vastineen. Tutkijoiden mukaan tämä on vaikuttanut työrauhaan.

”On ala-arvoista, että veronmaksajien rahoilla elävä julkisomisteisia yhtiöitä edustava järjestö hyökkää sekä tutkittua tietoa että puolueettomia tutkijoita vastaan. Jos ja kun inhouse-palvelut ovat tutkimustiedon mukaan kalliimpia kuin markkinaehtoiset, niin sitten ne ovat. Ei noin massiivinen ero selity sillä, että inhouse-yhtiöt eivät yritä tehdä voittoa”, Sammallahti parahtaa.

"Jos Kustos todella on huolissaan tutkimuksen paikkansapitävyydestä, niin helpoin tapa hälventää epäilyjä olisi antaa inhouse-yhtiöiden piilottelemat talousluvut tutkijoiden käyttöön. Aleksandr Solzhenitsyniä vapaasti mukaillen: He tietävät. Me tiedämme. He tietävät, että me tiedämme. Ja sitä rataa”, Sammallahti jyrähtää.

Orpon hallitus on rajaamassa kuntien ja hyvinvointialueiden mahdollisuutta kiertää hankintalakia ostamalla palveluita inhouse-yhtiöiltä mitättömillä omistusosuuksilla ilman kilpailutusta. Uudistuksella halutaan turvata pk-yritysten mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin ja palveluiden tuottamiseen. Sammallahti pitää uudistusta välttämättömänä.

”Me kokoomuksessa tiedämme markkinatalouden olevan ylivertainen palveluiden tuottamisessa ja olemme sitoutuneet käyttämään suomalaisilta verotettua rahaa vastuullisesti. On todella hämmästyttävää, että keskusta ja SDP ovat asettuneet puolustamaan järjestelyä, josta talousongelmissa rimpuilevat yrittäjät ja kestävyysvajeen kanssa taistelevat kuntamarkkinat kärsivät. Miksi ihmeessä SDP ja keskusta haluavat asettua suomalaisia veronmaksajia vastaan, tehottomien inhouse-yhtiöiden imperiumin puolelle? Suomella ei ole varaa tällaiseen resurssien haaskaamiseen, eikä Kokoomus aio tuhlailua sallia”, Sammallahti päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Laiho: Eduskunta hyväksyi valinnanvapauskokeilun, lääkärille pääsy helpottuu yli 65-vuotiaille18.6.2025 16:11:55 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen Kela-korvauskokeilusta, jossa yli 65-vuotiaat voivat jatkossa päästä valitsemalleen yleislääkärille noin 28 euron asiakasmaksulla. Samalla määrätyt tutkimukset korvataan 50-prosenttisesti. Hallituksen tavoitteena on parantaa suomalaisten hoitoon pääsyä ja hyödyntää tehokkaammin yksityistä sote-kapasiteettia. Kokeilu luo myös ensimmäistä kertaa hintakaton Kela-korvattaviin lääkärikäynteihin.

Kokoomuksen Castrén: Arviointimenettelyllä turvataan asukkaiden palvelut – alueiden yhdistäminen ei automaattisesti edessä17.6.2025 17:02:43 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Maaret Castrén painottaa, että hallituksen tavoitteena on turvata alueiden asukkaiden tarvitsemat palvelut: arviointimenettely ei automaattisesti tarkoita alueiden yhdistämistä.

Kokoomuksen Väyrynen: Arviointimenettely on mahdollisuus turvata palvelut Keski-Suomessa – Honkosen syytökset kohtuuttomia17.6.2025 15:55:49 EEST | Tiedote

Valtiovarainministeriö on päättänyt käynnistää arviointimenettelyn Keski-Suomen, Itä-Uudenmaan ja Lapin hyvinvointialueilla. Kokoomuksen kansanedustaja Ville Väyrynen korostaa, että arviointimenettelyn tavoite on ennen kaikkea varmistaa, että alueiden asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut nyt ja tulevaisuudessa. Väyrynen korostaa, että tavoitteena ei ole alueiden yhdistäminen vaan se, että palvelut turvataan ja talous saadaan kestävälle pohjalle.

Kokoomuksen Laiho: Hallitus tukee hyvinvointialueita onnistumaan tehtävässään – luvassa uusia keinoja erilaisten alueiden tukemiseen17.6.2025 13:42:07 EEST | Tiedote

Hallitus valmistelee uusia keinoja, joilla voidaan paremmin tukea hyvinvointialueita talouden tasapainottamisessa. Tavoitteena on, että jokainen alue onnistuu järjestämään laadukkaat sote-palvelut asukkailleen kestävästi ja tehokkaasti. Erityisesti halutaan tukea niitä alueita, jotka ovat jo tehneet rohkeita uudistuksia ja onnistuneet hillitsemään kustannusten kasvua.

Kokoomuksen Kaunisto: Hallituksen toimet vahvistavat kasvua – ”nyt hanskoja ei saa tiputtaa”16.6.2025 14:22:19 EEST | Tiedote

Suomen talous on kääntynyt kasvuun. Orpon hallituksen päätökset alkavat vaikuttaa: talous kasvaa, investoinnit lisääntyvät ja ostovoima vahvistuu. Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 3. varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kasvu on ainoa kestävä tie ulos velkaantumisesta. Juuri siksi hallitus ei jätä Suomen tulevaisuutta odottelun varaan, vaan tekee nyt ne ratkaisut, joilla suunta käännetään omilla päätöksillä vaikeassa maailmanajassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye