Kajave Oy jakaa apurahoja lasten ja nuorten harrastustoimintaan
11.12.2024 13:20:32 EET | Loiste Holding Oy | Tiedote
Sähköverkkoyhtiö Kajave Oy jakaa alkuvuodesta 2025 perinteiset Taustavoimaa-apurahat lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Loiste-yhtiöihin kuuluva Kajave Oy jakaa alkuvuodesta 2025 perinteiset Taustavoimaa-apurahat lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen.
Apurahat ovat enintään 700 euron suuruisia toimintatukia. Niitä voivat hakea yhdistykset, kerhot sekä muut tahot, jotka järjestävät harrastustoimintaa lapsille ja alle 18-vuotiaille nuorille Kajaven sähköverkkoalueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Hakuaika alkaa joulukuussa 2024 ja jatkuu tammikuun 2025 loppuun saakka.
Jaettavat avustukset on tarkoitettu mahdollisimman laajaan vapaa-ajan toiminnan tukemiseen. Apurahaa voi hakea esimerkiksi liikuntaan, kulttuuriin tai muihin harrastuksiin.
Hakemuksessa tulee kertoa tuen käyttötarkoitus mahdollisimman selkeästi ja tarkasti. Painotamme apurahan saajien valinnassa tällä kertaa myös vastuullisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmaa.
Apurahan saajat julkistetaan helmikuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva KukkonenHenkilöstö- ja viestintäpäällikkö
Puh:+358505946070eeva.kukkonen@loiste.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Loiste Holding Oy
Loiste ja Kajaanin Haka solmivat yhteistyösopimuksen – panostusta nuoriin ja Kainuun elinvoimaan2.4.2026 11:11:13 EEST | Tiedote
Loiste ja Kajaanin Haka ovat solmineet yhteistyösopimuksen vuosille 2025–2027, keskittyen nuorten tukemiseen, liikunnalliseen elämäntapaan ja Kainuun elinvoimaan. Sopimus tukee Kajaanin Hakan akatemiatoimintaa sekä yläkouluikäisten talenttitoimintaa, ja vahvistaa jalkapallopolkuja sekä alueellista yhteistyötä.
Länsi-allianssi aloittaa työt Kajaven läntisellä verkkoalueella2.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sähköverkkoyhtiö Kajave valitsi keväällä 2025 allianssikumppaneikseen Destian, Maanrakennus Ohtamaan ja Rejlersin vastaamaan läntisen verkkoalueensa jakeluverkkojen rakentamisesta, kunnossapidosta ja vianhoidosta vuosina 2026–2029. Yhteistyö käynnistyi huhtikuussa 2025 allianssin kehitysvaiheella. Allianssissa siirryttiin toteutusvaiheeseen 1.4.2026. Allianssin töitä on aloitettu vaiheittain helmikuusta 2026 lähtien ja loputkin työlajit käynnistyvät huhtikuun 2026 aikana.
Kajave jakaa jälleen Taustavoimaa-apurahoja lasten ja nuorten harrastustoimintaan26.1.2026 10:58:47 EET | Tiedote
Kajave Oy on avannut haettavaksi perinteiset Taustavoimaa-apurahat, joilla tuetaan lasten ja alle 18-vuotiaiden nuorten harrastustoimintaa yhtiön sähköverkkoalueella Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Sähköverkon vika aiheutti tilapäisen häiriön Kajaanin kaukolämmössä13.1.2026 17:47:11 EET | Tiedote
Kainuun Voiman voimalaitokselle kohdistunut sähkökatkos keskeytti hetkellisesti lämmöntuotannon maanantaina 12. tammikuuta, mutta varalaitokset ja nopea korjaustyö palauttivat tilanteen normaaliksi saman illan aikana.
Borealis ja Loiste allekirjoittivat sopimuksen datakeskuksen hukkalämmön hyödyntämisestä Kajaanissa18.8.2025 14:00:10 EEST | Tiedote
Borealis Data Center ja energiayhtiö Loiste Lämpö Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Borealis Data Centerin Kajaanin datakeskuksen tuottaman hukkalämmön talteenotosta ja hyödyntämisestä. Yhteistyö mahdollistaa hukkalämmön täysimittaisen hyödyntämisen paikalliseen kaukolämpöverkkoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme