SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström ja Marttila: Rkp ei voi loputtomiin pakoilla vastuutaan

11.12.2024 13:56:47 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Länsi-Uudenmaan aluevaltuusto hyväksyi 10.12.2024 valtuuston kokouksessa talousarvion vuodelle 2025. Talousarvioon kytkeytyi erikoinen poliittinen show, kun kaksi oikeistohallituksessa olevaa puoluetta jättäytyi sovun ulkopuolelle, kirjoittavat SDP:n kansanedustajat Johan Kvarnström ja Helena Marttila tiedotteessaan.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

- Erityisesti rkp:n toiminta näyttäytyy eduskunnasta käsin katsottuna perin oudolta: oikeistohallitus, jossa rkp on mukana, runnoo parhaillaan läpi historiallisen määrän, peräti 26 soteen iskevää säästölakia. Pelkästään hoitotakuun pidennys ja asiakasmaksujen korotus vähentävät Länsi-Uudenmaan rahoitusta yli 20 miljoonalla. On ilmiselvää, että se tarkoittaa rajuja säästötoimia alueella, sanoo Kvarnström.

- Oikeistohallitus teettää likaisen työn aluepäättäjillä. Rahoitus tulee 100%:sti valtiolta ja koska se ei ole korvamerkittyä, rkp voi tietysti väittää puolustavansa pistemäisesti palveluja. 

SDP:lle on tärkeää turvata hoitoonpääsy ja suojata leikkauksilta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia koko hyvinvointialueella, sanoo Marttila.

- Hyvinvointialue ei ole irrallaan valtakunnan politiikasta, koska rahoitus tulee kokonaisuudessaan valtiolta. Rkp:n olisi viimein aika löytää samanlainen vimma puolustaa sotepalveluja maan hallituksessa kuin mitä sillä on silloin, kun on kyse palveluista puolueen tärkeimmillä äänestysalueilla. Nyt rkp käyttäytyy kuin puolueella ei olisi mitään tekemistä oikeistohallituksen leikkausten kanssa, sanoo Kvarnström.

- Rkp esittää, että on ikään kuin kaksi erillistä puoluetta, toinen alueella ja toinen maan hallituksessa. Tällainen politiikka on todella härskiä kaksilla rattailla ratsastamista. Oikeistohallitus ei ole yhdellä ainoalla tavalla helpottanut alueiden tilannetta, vaan ajanut alueet leikkauksillaan entistä syvemmälle ahdinkoon. Nyt herätys ja katse peiliin, rkp!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Palosuojelurahaston linjaukset näkyvät suoraan suomalaisten arjen turvallisuudessa – tukiperusteet on säilytettävä27.2.2026 08:31:50 EET | Tiedote

Palosuojelurahaston uusi hallitus aloittaa työnsä 1.3.2026 tilanteessa, jossa sisäinen turvallisuus, varautuminen ja julkisen talouden paineet ovat samanaikaisesti keskiössä. Kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen ja Suomen Sopimuspalokuntien Liiton puheenjohtaja Werning muistuttaa, että rahaston ratkaisuilla on suora ja konkreettinen vaikutus suomalaisten arjen turvallisuuteen eri puolilla maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye