Maailmantähti Rita Ora saapuu Suomeen
11.12.2024 16:31:06 EET | Tampere-talo Oy | Tiedote
Radio Nova Festivaali on lisännyt uuden kansainvälisen pääesiintyjän tulevan kesän artistilistaukseen. Brittiläisartisti Rita Ora esiintyy Radio Nova Festivaalilla, jota vietetään Tampereen Santalahden rantapuistossa 13.–14. kesäkuuta 2025. Festivaalilavalle nousevat myös mm. Jason Derulo, Alvaro Soler, Jenni Vartiainen, BEHM ja Vesterinen Yhtyeineen. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä.

Brittiläinen Rita Ora on kansainvälistä menestystä niittänyt laulaja-lauluntekijä, joka on pysynyt listojen kärjessä jo yli vuosikymmenen. Oran kappaleet ovat keränneet kymmeniä miljardeja striimejä, minkä lisäksi hänellä on ennätykselliset 13 Top 10 -singleä Iso-Britanniassa. Ora tunnetaan myös vaikuttavista yhteistöistään muiden muassa Aviciin, Tïeston, Iggy Azaelan, Cardi B:n ja Charli xcx:n kanssa.
Ora on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Euroopan menestyneimmistä pop-artisteista tällä vuosikymmenellä, eikä näytä hidastavan tahtiaan. Artisti esiintyy Radio Nova Festivaalilla, jota vietetään Tampereen Santalahden rantapuistossa 13.–14. kesäkuuta 2025. Oran tarkempi esiintymisaika julkaistaan myöhemmin. Oran lisäksi festivaalilavalle nousevat mm. Jason Derulo (US), Alvaro Soler (ESP), Jenni Vartiainen, BEHM ja Vesterinen Yhtyeineen.
Radio Nova Festivaalin liput ovat nyt myynnissä Lippu.fi-lipunmyyntikanavissa. Tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta.
Festivaalin järjestävät kotimaiset yritykset Tampere Live ja Radio Nova (Bauer Media Finland Oy). Tampere Live on Tampere-talo-konserniin kuuluvan Talo Events Oy:n aputoiminimi.
Lisätietoa ja ajankohtainen tapahtumainfo osoitteessa: www.radionovafestival.fi
Kuvapankki: tamperetalo.kuvat.fi/kuvat/MEDIALLE+-+PRESS/Radio+Nova+Festivaali/
Radio Nova Festival somessa:
Instagram: @radionovafestival
Facebook: Radio Nova Festivaali
Tiktok: @radionovafestival
Tapahtuman viestintä, haastattelupyynnöt ja pressiliput:
Tiia Välimäki
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
tiia.valimaki@tampere-talo.fi
Avainsanat
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy ja sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea.
Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Iskelmä Gaala palkitsi Suvi Teräsniskan vuoden artistina ja Komiat vuoden yhtyeenä20.2.2026 21:45:45 EET | Tiedote
Iskelmä Gaalaa juhlittiin Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 20. helmikuuta. Suvi Teräsniska on vuoden artisti ja Teräsniskan Rikki mutta riittävä vuoden iskelmä. Komiat ja Portion Boys palkittiin kahdella palkinnolla. Ensi vuoden Iskelmä Gaala järjestetään perjantaina 5. helmikuuta 2027. Tapahtuman ennakkoliput ovat nyt myynnissä.
Mediakutsu: Tampereen Oopperan 80-vuotisjuhlavuoden julkistustilaisuus ja seminaari20.2.2026 10:35:00 EET | Tiedote
Tampereen Ooppera viettää 80. juhlavuottaan. Merkkivuoden pääteos on Don Carlos, joka saa ensi-iltansa Tampere-talossa keskiviikkona 4. maaliskuuta 2026. Tampere-talossa tapahtuu monenlaista ensi-iltapäivänä, ja haluammekin nyt kutsua sinut, arvoisa median edustaja, mukaan juhlintaan.
Tampereen Kirjafestarit avasi ohjelma- ja näyttelyhaun – marraskuussa mukana myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit18.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Tampereen Kirjafestarit avaa ohjelmahaun vuodelle 2026. Marraskuussa Tampere-talossa järjestettävä tapahtuma kokoaa jälleen kolme kokonaisuutta yhdellä lipulla: Kirjafestarit, Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit.
Komiat keräsi eniten Iskelmä Gaala -ehdokkuuksia2.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Yli 20 000 ihmistä antoi äänensä Iskelmän vuosiäänestyksessä. Äänestyksen perusteella palkitaan vuoden parhaat esiintyjät, kappaleet ja albumit Iskelmä Gaalassa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 20. helmikuuta. Gaalassa esiintyvä Komiat-yhtye on ehdolla viidessä kategoriassa. Seuraavaksi eniten ehdokkuuksia saivat JVG, Bess, Haloo Helsinki! ja Portion Boys. Median akkreditointi tapahtumaan on avoinna.
Talo Events tekee vastuullisuudesta tietoisen valinnan tapahtumajärjestäjille Tampere-talossa2.2.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Talo Events lanseeraa Tampere-talossa järjestettäviin tilaisuuksiin uudet vastuullisuuspaketit, jotka tekevät vastuullisuudesta tietoisesti valittavan ja tavoitteellisen osan tapahtuman suunnittelua ja toteutusta. Kyseessä on uudenlainen tapa jäsentää vastuullisuutta tapahtuma-alalla – osana toimintaa, ei irrallisena lisänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme