Rakentamislain uudistus: Kelpoisuusarviointi siirtyy valtuutetuille asiantuntijoille
Vuoden 2025 alusta alkaen pätevyyksiä arvioidaan ympäristöministeriön valtuuttamien toimijoiden, kuten Henkilö- ja yritysarviointi SETI oy:n, toimesta. Muutos poistaa kunnittaisia eroja ja helpottaa alan ammattilaisten toimintaa.

Ympäristöministeriö on valtuuttanut Henkilö- ja yritysarviointi SETI oy:n arvioimaan kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan (kvv-työnjohtaja) ja ilmanvaihtolaitteiston rakentamisesta vastaavan työnjohtajan (iv-työnjohtaja) kelpoisuuksia.
Vuoden 2025 alusta voimaan tulevassa rakentamislaissa säädetään uudesta pätevyyden osoittamisen todistusmenettelystä ja pätevyysvaatimuksista rakentamisessa. Tähän asti jokaisen kunnan rakennusvalvonta on tehnyt kelpoisuusarvioinnin projektikohtaisesti. Nyt kelpoisuuden arviointi ulkoistetaan ympäristöministeriön valtuuttamille vaatimukset täyttäville toimielimille.
SETI oy:n toimitusjohtaja Olli Vitikka toteaa, että uudistus pyrkii poistamaan pätevyyteen liittyvät epäselvyydet. Hänen mukaansa nykytilanteessa sama henkilö voi olla pätevä yhdessä kunnassa, mutta viereisessä kunnassa hänen pätevyytensä saatetaan kyseenalaistaa, mikä haittaa yhtenäistä ja sujuvaa toimintaa. Vitikka uskoo, että tämä muutos voi merkittävästi helpottaa alan ammattilaisten toimintaa ja parantaa prosessien tehokkuutta.
Vitikka korostaa myös, että nyt valtuutetuilla toimijoilla, kuten SETI oy:llä, on pitkä kokemus ja vakiintuneet käytännöt pätevyystodistusten arvioinnista esimerkiksi sähköturvallisuuslain puolelta, mikä osaltaan tukee uudistuksen sujuvaa toteutusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli VitikkaHenkilö- ja yritysarviointi SETI oy
Puh:040 922 6499olli.vitikka@seti.fiHenkilö- ja yritysarviointi SETI oy
Henkilö- ja yritysarviointi SETI oy on Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin nimeämä puolueeton ja riippumaton sähköturvallisuuslain mukainen pätevyydenarviointilaitos. Lakisääteisten pätevyystodistusten lisäksi SETI arvioi myös tele-, rakennusautomaatio- ja turvaurakointiin sekä sähkölaitteistojen kunnossapitoon liittyviä pätevyyksiä sekä sertifioi yrityksiä. SETI oy on osa STUL-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Talotekniikan kahtiajako: Alan toimijat laskun ja kasvun ristivedossa9.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikka-alan suhdannekysely kertoo karua kieltä alan pirstaloituneesta markkinatilanteesta, varsinkin alueellinen kuilu syvenee entisestään. Uudistuotannon lasku jatkuu, mutta odotukset ovat hieman parantuneet keväästä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset.
Datakeskuksista uutta kasvua sähköistysalalle6.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Mittavat investoinnit datakeskuksiin avaavat uusia mahdollisuuksia sähköistysalan yrityksille. Hankkeet kasvattavat erikoisosaamista, jolla on käyttöä myös datakeskuksia ympäröivässä ekosysteemissä.
Uudet sähköpaloriskit: vältä vaarat asiantuntijan vinkeillä3.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähköpalon alku rakennuksessa aiheuttaa vuosittain yli kaksi tuhatta hälytystehtävää. Kun huolimattomuus suljetaan pois, juontuvat palon syyt usein säädösten vastaisiin tai viallisiin sähköasennuksiin.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:41:25 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Energiaremontti palauttaa uskoa huomiseen25.9.2025 12:31:15 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus omaan talouteen on horjunut, ja kotitaloudet säästävät kulutuksen sijaan, kertoo Laboren suhdanne-ennuste. Sähköala muistuttaa, että energiaremontit voivat palauttaa uskoa huomiseen: ne pienentävät asumiskustannuksia, parantavat mukavuutta ja tukevat Suomen kasvua ja ilmastotavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme