Yllättääkö nälkä yöllä? – HOK-Elannon kuljetusrobot tuovat ruokaostokset perille nyt ympäri vuorokauden
Kumiseeko jääkaappi tyhjyyttään yöllä kotiin tullessa tai jäikö aikaisen aamun kahvimaito ostamatta? Alepoista tutut kuljetusrobot tuovat nyt ruokaostokset kotiin myös yöaikaan. Yöllisiä robotilauksia kokeillaan ensi alkuun Vantaan Kivistön alueella. Yöaikaan toimitettavat robokuljetukset ovat uraauurtavia paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa.

Kaduilla ihastusta herättäneet robokuljetukset tuovat ruokaostokset nyt kotiovelle ympäri vuorokauden. Tänä yönä 12.12. alkavien kuljetusten ostokset toimitetaan ensi alkuun Vantaalta Alepa Kivistön asemalta ja kuljetusalueena toimii Kivistön alue. Robokuljetuksissa HOK-Elannon ja koko S-ryhmän kuljetuskumppanina toimii Starship Technologies.
Yöaikaan kuljetusroboilla kotiin toimitettavat ruokaostokset ovat uraauurtavia paitsi Suomessa, myös koko Euroopan mittakaavassa, sillä kyseessä on ensimmäinen yökuljetushanke myös kuljetuskumppani Starship Technologiesille koko Euroopassa.
– Alepoista ja S-marketeista tutut kuljetusrobot on otettu todella hyvin vastaan heti alusta alkaen, ja haluamme nyt palvella asiakkaitamme entistä paremmin laajentamalla palvelua ympärivuorokautiseksi. Monet asiakkaamme arvostavat mahdollisuutta tilata ruokaostoksia kotiovelle juuri silloin, kuin se heille parhaiten sopii – oli se sitten keskellä yötä, aikaisin aamulla tai illalla töiden jälkeen. Yökuljetukset ovat luonnollinen jatkumo kehityksellemme kohti entistä joustavampaa ja asiakaslähtöisempää palvelua, kertoo HOK-Elannon ruoan verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua.
Alun perin Alepoista tutut ja sittemmin useisiin S-marketeihin laajentuneet kuljetusrobot saapuivat HOK-Elannolle jo vuonna 2022. Tällä hetkellä kuljetusroboja löytyy yhteensä vajaa 100 kappaletta lähes 30 eri myymälästä ympäri HOK-Elannon toimialuetta.
Robotit liikkuvat turvallisesti kevyen liikenteen väylillä ja yöllä ne mahdollistavat hiljaisen ja huomaamattoman ruokaostosten kotiinkuljetuspalvelun häiritsemättä asuinalueiden rauhaa.
Robokuljetukset tilataan S-kaupat-mobiilisovelluksen kautta. Myymälän henkilökunta pakkaa tilatut ostokset ja lastaa ne robotin kyytiin. Kuljetusta voi seurata sovelluksen kautta reaaliaikaisesti ja asiakas saa lisäksi ilmoituksen puhelimeensa tilauksen saavuttua perille. Robotin päällä oleva kansi aukeaa sovelluksen avulla. Robotit toimittavat tilauksia noin parin kilometrin säteellä valitusta myymälästä ja tilaukset tulevat jopa tunnissa perille.
Helppoja ja nopeita ruokaostoksia yhä laajemmin
Kuljetusrobojen ohella HOK-Elanto tarjoaa useita erilaisia nouto- ja toimitusvaihtoehtoja ruokaostoksille arkea helpottamaan. Esimerkiksi joulukuun alussa käynnistyneessä uudessa tunnin toimitus –pilotissa ruokaostokset on mahdollista tilata kotiovelle ripeästi kuljetuskumppani Woltin lähetin kuljettamina.
S-kaupat-palvelusta tilattavat ja Prismoista noudettavat ruokatilaukset tarjoavat niin ikään helpon ja nopean vaihtoehdon perinteiselle kaupassa käymiselle. Useissa HOK-Elannon Prismoissa lähes neljäsosa verkossa tehdyistä noutotilauksista on noudettavissa jo saman päivän aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiHOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 800 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon ruoan verkkokaupan hävikkiruokakassit viedään käsistä – nyt valikoima laajeni hedelmiin ja vihanneksiin4.12.2025 08:31:55 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan asiakkaat ovat tähän asti voineet tilata alennetuin hinnoin leipää, Fazerin leipomotuotteita sekä valmisruokia, joiden parasta ennen -päiväys tai viimeinen käyttöpäivä on lähestymässä. Erilaisia valmiiksi koottuja hävikkikasseja tilataan keskimäärin yli 200 kappaletta viikoittain. Jo pelkästään leivän hävikkikasseilla on onnistuttu pelastamaan vuodessa noin 8 000 leipää päätymästä jätteeksi. Marraskuussa ruokahävikin torjuntaa Vantaan keräilykeskuksessa laajennettiin hedelmiin ja vihanneksiin.
HOK-Elannon henkilöstölle 4,6 miljoonan euron tulospalkkio jouluksi17.11.2025 13:29:50 EET | Tiedote
HOK-Elanto kiittää kaupoissaan, ravintoloissaan ja muissa toimipaikoissaan työskenteleviä hokelantolaisia vuodesta 2025 yhteensä 4,6 miljoonan euron tulospalkkiolla. Palkkio maksetaan tehtyjen työtuntien suhteessa: kokoaikaiselle työntekijälle tulospalkkio on jopa noin 900 euroa.
HOK-Elannon Prisma-hanke etenee Tuusulan Hyrylässä – S-market palvelee keskeytyksettä uuden Prisman avautumiseen asti14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto avaa uuden Prisman Tuusulan Hyrylään. Prismaa rakennetaan parhaillaan palvelukeskus Särmään ja rakennushanke valmistuu loppuvuodesta 2026. S-market Tuusula palvelee keskeytyksettä uuden Prisman avautumiseen asti ja se suljetaan Prisma Tuusulan avaamisen yhteydessä tai pian sen jälkeen.
Tulipalosta kärsinyt Keravan Prismakeskus avataan sunnuntaina 5.10. klo 08:003.10.2025 16:11:02 EEST | Tiedote
Prismakeskuksen parkkihallissa tapahtuneen tulipalon takia suljettu Keravan Prismakeskus avataan jälleen asiakkaille sunnuntaina 5.10. klo 08:00.
Keravan Prismakeskus suljettu toistaiseksi3.10.2025 12:31:04 EEST | Uutinen
Keravan Prismakeskus on toistaiseksi suljettu parkkihallissa sattuneen tulipalon takia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme