Tammi

Jouko Turkasta julkaistaan ensimmäinen elämäkertateos

12.12.2024 10:13:31 EET | Tammi | Tiedote

Jaa

Pahansisuinen – Jouko Turkan elämä avaa uusia puolia kiistellystä teatteriohjaajasta ja kirjailijasta. Elämäkerran kirjoittaa palkittu tietokirjailija Kai Häggman.

Kannen suunnittelu: Markko Taina / Valokuva: Pekka Sakki / Lehtikuva
Kannen suunnittelu: Markko Taina / Valokuva: Pekka Sakki / Lehtikuva

Jouko Turkka (1942–2016) oli pitkään Suomen vihatuin mies, mutta vihaajista useimmat eivät nähneet yhtäkään hänen johtamaansa esitystä. Pelkkä pistävä katse ja tahallisen provosoivat mielipiteet riittivät. Turkka oli teatteriohjaajana aikanaan visionäärinen, mutta jälkimainetta leimaa hänen aikansa Teatterikorkeakoulun professorina.

Tietokirjailija Kai Häggman avaa aiemmin tuntemattomia puolia Jouko Turkan elämästä. Samalla hän kuvaa suomalaisen kulttuurielämän värikkäitä ja myrskyisiä vuosikymmeniä. Kirja ilmestyy elokuussa 2025.

Jouko Turkka oli isoveljensä mukaan jo koulupoikana niin pahansisuinen, ettei tämän kanssa voinut keskustella. Kouluun hän kulki tien vierellä, ei koskaan tiellä kuten muut. Uransa aikana Turkka ei halunnut miellyttää sen paremmin kollegoita kuin teatteriyleisöä.

Turkalla oli myös toinen puoli. Teatterikoulussa monet oppilaat palvoivat opettajaansa ja samaan aikaan teatterikriitikot ylistivät Turkan ohjauksia. Hän jätti pysyvän jäljen suomalaiseen teatterikenttään niin hyvässä kuin pahassa.

”Kai Häggmanin kyky kehystää Jouko Turkan elämä ja teot ympäröivällä maailmalla, aikakaudella ja sen tunnelmilla on kertovaa tietokirjallisuutta parhaimmillaan. Kirjasta piirtyy esiin kipeä inhimillisyys. Jouko Turkka oli poikkeusyksilö — hyvässä ja pahassa. Lajinsa viimeinen”, Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela sanoo.

Suomen ja Skandinavian historian dosentti Kai Häggman on kirjoittanut 2000-luvulla seitsemän jykevää kirjaa suomalaisesta kulttuurihistoriasta ja kulttuuri-instituutioista, muun muassa Päänäyttämöllä: Suomen Kansallisteatterin 150 vuotta (2022). Tämän lisäksi hän on tutkinut mm. perhehistoriaa, metsäteollisuutta ja suomalaista arkea. Hän toimi pitkään myös WSOY:n Kirjallisuussäätiön hallituksen puheenjohtajana.

Kirjan kustantaja Tammi on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä.

Lisätiedot ja arvostelukappaleet: tiedotus@tammi.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Huippukapellimestari Dalia Stasevskan elämän innoittama lastenkirja ilmestyy keväällä3.11.2026 13:36:26 EET | Tiedote

Tammi julkaisee keväällä kuvakirjan Dalian laulu – Dalia Stasevskan elämän innoittamana. Teos on saanut inspiraationsa huippukapellimestari Dalia Stasevskan poikkeuksellisesta elämästä ja intohimoisesta suhteesta musiikkiin. Kirjan kirjoittaa Kaisa Happonen ja kuvittaa Marika Maijala. Molemmat ovat palkittuja, pitkän linjan tekijöitä. Kirja ilmestyy 13.4.2027, ja siihen liittyen on suunnitteilla orkesteritapahtumia.

Suomalaisen popin supertähti Mirellasta julkaistaan kirja marraskuussa29.9.2026 12:10:50 EEST | Tiedote

Kotimaista musiikkihistoriaa tehnyt Mirella avaa elämäänsä ja toisen albuminsa syntyprosessia visuaalisesti upeassa artistikirjassa Mirella – Tehty tuntemaan. Kirja päästää lukijan kurkistamaan niin studiolle, keikkabussiin kuin esiintymislavoille. Se avaa Mirellan elämää ja musiikin tekemistä suuren läpimurron jälkeen. Mirella kertoo avoimesti menestyksen tuomista paineista, epäonnistumisen pelosta ja luomisen ilon löytämisestä uudelleen. Samalla hän pohtii herkkyyttä voimavarana, omista rajoista ja arvoista kiinni pitämistä sekä vastuutaan nuorten esikuvana. Veera Niskasen kirjoittama ja Tammen julkaisema teos ilmestyy 16.11.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye