Kiristyksiä eläkkeensaajan asumistukeen
12.12.2024 12:16:05 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Tulot ja omaisuus pienentävät eläkkeensaajan asumistukea nykyistä enemmän 1.1.2025 alkaen. Lisäksi jo aiemmin päätetty indeksijäädytys jatkuu, eli eläkkeensaajan asumistuessa huomioon otettaviin lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksiin sekä asumismenojen enimmäismääriin ei tule korotuksia vuonna 2025.
Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, jonka mukaan eläkkeensaajan asumistuen ehtoja tiukennetaan.
Jatkossa tulot pienentävät eläkkeensaajan asumistukea nykyistä enemmän. Tuessa huomioon otettavista asumismenoista vähennetään perusomavastuu sekä lisäomavastuu. Perusomavastuu on kaikille sama. Jos tuloraja ylittyy, vaikuttaa tukeen myös lisäomavastuu. Lisäomavastuu on 1.1.2025 alkaen 43,5 % siitä tulojen osasta, joka ylittää tulorajan (nykyisin 41,3 %). Lisäomavastuun tulorajat pysyvät ennallaan.
Jatkossa myös omaisuus vaikuttaa eläkkeensaajan asumistukeen nykyistä enemmän, kun omaisuusrajoja alennetaan. Omaisuusrajan ylittävä osuus omaisuudesta vaikuttaa eläkkeensaajan asumistuen määrään. Uudet omaisuusrajat ovat yksin asuvalle henkilölle 15 000 euroa (nyt 18 306 euroa) ja avio- tai avopuolisoille yhteensä 24 000 euroa (nyt 29 290 euroa).
Omaisuus vaikuttaa eläkkeensaajan asumistukeen siten, että osa siitä lasketaan tuloksi, joka pienentää tuen määrää. Myös tätä omaisuudesta laskettavan tulon määräytymisprosenttia korotetaan. 1.1.2025 alkaen tulona otetaan huomioon 15 % omaisuusrajan ylittävästä osuudesta (nykyisin 8 %).
Eläkkeensaajan asumistuen indeksijäädytys jatkuu. Tuessa huomioon otettaviin lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksiin sekä asumismenojen enimmäismääriin ei tule korotuksia vuonna 2025. Määrät pysyvät samoina kuin vuosina 2023 ja 2024.
Eläkkeensaajan asumistuen muutosten taustat ja vaikutukset
Muutosten taustalla on valtion talouden tasapainottaminen. Lisäomavastuun muutoksella ja omaisuuden vaikutuksen kiristyksillä tukea halutaan kohdentaa pienituloisimmille, vähävaraisimmille ja eniten tukea tarvitseville eläkkeensaajille.
Muutokset vaikuttavat 203 000 tuen saajaan. Keskimäärin tuki pienenee noin 15,60 euroa kuukaudessa. Tuki lakkaa kokonaan noin 7 600 saajalta. Muutokset vaikuttavat keskimäärin enemmän naisiin kuin miehiin.
Kiristykset kohdistuvat erityisesti omaisuutta tai suurempia tuloja saaviin asiakkaisiin. Jos asiakas saa toimeentulotukea, tulojen lasku kompensoidaan. Muutokset säästävät valtion menoja 38,4 milj. euroa, mutta lisäävät toimeentulotuen kuluja 0,4 milj. euroa. Lisäksi ne vähentävät hyvinvointialueiden saamia palveluasumisen maksuja 12,6 milj. euroa. Julkisen talouden säästöt ovat arviolta 25,4 milj. euroa.
Lue lisää
Hallitus esittää kiristyksiä eläkkeensaajan asumistukeen 1.1.2025 alkaen | Kela
Yhteyshenkilöt
Katri Sillanpäävastaava suunnittelijaKela
Puh:020 634 369etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA börjar skicka förhandsbesked om arbetslöshetsförmåner till kommunerna9.6.2026 10:36:38 EEST | Pressmeddelande
FPA börjar skicka förhandsbesked om arbetslöshetsförmåner till kommunerna varje månad. Kommunerna kan använda sig av uppgifterna för att planera för sitt finansieringsansvar för arbetslöshetsförmånerna.
Kela alkaa lähettää kunnille työttömyystukien ennakkoilmoituksia9.6.2026 10:36:38 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela alkaa lähettää kunnille työttömyystukien ennakkoilmoituksia kuukausittain. Kunnat voivat hyödyntää ilmoitusten tietoja ennakoidessaan työttömyystukien rahoitusvastuutaan.
Barnbidragets köpkraft har minskat avsevärt sedan början av 2000-talet – om förmånen hade varit indexbunden skulle den vara en tredjedel större än nu9.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Barnbidragets köpkraft har försvagats kraftigt under 2000-talet, framför allt på grund av att förmånen inte är bunden till index. En färsk analys visar att om barnbidraget skulle ha följt folkpensionsindexet från och med 2000 skulle barnbidragt 2025 ha varit en och en halv gånger större än det är i nuläget.
Lapsilisät ovat jääneet jälkeen hintojen noususta – ostovoimasta kadonnut noin kolmannes9.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Lapsilisien ostovoima on heikentynyt voimakkaasti 2000-luvun aikana, ennen kaikkea siksi, että etuutta ei ole sidottu indeksiin. Tuoreen analyysin mukaan lapsilisät olisivat vuonna 2025 noin puolitoistakertaiset nykyiseen verrattuna, jos niiden taso olisi seurannut kansaneläkeindeksiä vuodesta 2000 lähtien.
Skatteåterbäring inverkar på utkomststödet8.6.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utkomststöd är ett ekonomiskt stöd som beviljas i sista hand. På stödets belopp inverkar alla disponibla inkomster och tillgångar, också skatteåterbäringar, som kunden och kundens familj har. Största delen av kunderna får sin skatteåterbäring i augusti eller september.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme