Yle on edelleen Suomen luotetuin uutismedia
Yle on Suomen uutistoimijoiden ykkönen ja tärkein uutislähde kaikissa ikäryhmissä. Tuoreen tutkimuksen (*) mukaan 82 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin.

Yle on edelleen Suomen johtava uutistoimija. Yli puolet suomalaisista nimeää Ylen Suomen ykkösuutistoimijaksi, ja se saa eniten mainintoja kaikissa ikäryhmissä. Luottamus on kasvanut 15–29-vuotiaissa viime vuodesta. Luottamus on laskenut 45–59-vuotiaissa. Luottamus on heikointa 30–59-vuotiaiden miesten parissa, joista 14 prosenttia ei luota Yleen. Luotettavuudessa Yleä (82 %) seuraavat Helsingin Sanomat (66 %), STT (62 %), MTV (63 %), oman alueen suurin sanomalehti (63 %), Ilta-Sanomat (33 %) ja Iltalehti (29 %).
“On tärkeää, että kotimaiseen uutismediaan luotetaan edelleen laajasti. Meidän kaikkien uutistoimijoiden tulee kuitenkin kiinnittää huomiota myös luottamuksen laskevaan trendiin miesten parissa. Luottamus lunastetaan päivittäisillä teoilla ja jokaisen suomalaisen on pystyttävä löytämään itsensä ja oma arkensa myös uutisista”, toteaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen.
Suomalaisten tärkeimmät uutislähteet löytyvät Ylen ja Ilta-Sanomien verkosta. Ylen mainitsee 30 prosenttia vastaajista, Ilta-Sanomat 28 prosenttia. Tutkimus edustaa nettiä käyttävää väestöä.
Tänä vuonna tutkimuksessa kysyttiin myös ensi kertaa itselle tärkeiden asioiden käsittelystä sekä mielikuvista uutismedioiden moniäänisyydestä. Vastaajista 66 prosenttia koki, että Ylen uutisissa käsitellään heille tärkeitä asioita ja teemoja. Vastaajista 59 prosenttia koki, että Ylen uutisissa tuodaan hyvin esille ihmisiä erilaisista taustoista. Myös uutisten riippumattomuuden kokemuksesta oli tänäkin vuonna oma kysymyksensä. Ylen uutisia piti riippumattomana 61 prosenttia vastaajista.
“Riippumattomuus varmistetaan pitämällä objektiivisuus kirkkaana tavoitteena joka hetkessä”, toteaa Pokkinen.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten paljon erilaiset juttumuodot kiinnostavat suomalaisia. Kiinnostavimmissa juttumuodoissa näkyy entistä selvemmin sukupolvien väliset erot. 15–29-vuotiaat nostavat kiinnostavimpien juttumuotojen joukkoon lyhyet videomuodot, kuten pystysuuntaiset lyhytvideot ja selittävät videot.
“Trendi lyhyiden videosisältöjen osalta nuorten parissa jatkuu. Olemme reagoineet tähän ja tuoneet nyt kiinnostavimmat aiheet tarjolle pystyvideomuodossa Yle-sovellukseen. Merkittävät uutissisällöt ja viihdyttävät ilmiöt löytyvät nyt sovelluksesta lyhytvideomuodossa”, jatkaa Pokkinen.
Voit lukea koko tutkimuksen tästä
* Uutisarvostukset 2024 -tutkimus on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan tilaama seurantatutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää suomalaisten suhdetta kotimaisiin uutistoimijoihin ja seurata uutismedioiden luotettavuutta. Kyseessä on väestöedustava kysely, joka toteutettiin 29.10.–6.11.2024 nettikyselynä Norstatin kuluttajapaneelissa. Vastaajia kyselyssä oli 1061. Norstatin toteuttama tutkimus on ennen kaikkea mielikuvatutkimus eikä näin ollen kerro uutispalveluiden todellisesta käytöstä.
Lue tiedote verkossa
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Panu Pokkinen, Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja, Yle, panu.pokkinen@yle.fi
Jenni Müller, asiakkuuspäällikkö, Yle, jenni.muller@yle.fi
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
UMK26: Den internationella violinisten Linda Lampenius och den finska popstjärnan Pete Parkkonen slår ihop sina krafter i UMK2616.1.2026 00:00:33 EET | Pressmeddelande
Idag har det andra finalbidraget i UMK26, Tävlingen för ny musik, lanserats: Liekinheitin av Linda Lampenius och Pete Parkkonen. Musikvideon kan ses på Yle Arenan. Artisternas pressbilder finns i UMK:s pressmapp.
UMK26: Kansainvälinen viulisti Linda Lampenius ja suomalainen pop-tähti Pete Parkkonen yhdistävät voimansa UMK26:ssa16.1.2026 00:00:33 EET | Tiedote
Uuden Musiikin Kilpailun 2026 toinen kilpailubiisi, Linda Lampeniuksen x Pete Parkkosen Liekinheitin on julkaistu tänään. Yle Areenassa voi katsoa kappaleen musiikkivideon. Artistikuvat löytyvät UMK:n pressipankista.
UMK26: Från barndomens skuggor till rampljuset – Ettas UMK-låt är en överlevnadsberättelse och en kärleksbetygelse till mamma15.1.2026 00:00:30 EET | Pressmeddelande
Idag har det första finalbidraget i UMK26, Tävlingen för ny musik, lanserats: Million Dollar Smile av Etta. Musikvideon kan ses på Yle Arenan. Artisternas pressbilder finns i UMK:s pressmapp.
UMK26: Lapsuuden varjoista valokeilaan – Etan UMK-biisi on selviytymistarina ja rakkaudenosoitus äidille15.1.2026 00:00:30 EET | Tiedote
Uuden Musiikin Kilpailun 2026 ensimmäinen kilpailubiisi, Etan Million Dollar Smile on julkaistu tänään. Yle Areenassa voi katsoa kappaleen musiikkivideon. Artistikuvat löytyvät UMK:n pressipankista.
Artisterna för säsongen 2026 av Tävlingen för ny musik har nu offentliggjorts14.1.2026 20:18:04 EET | Pressmeddelande
För en stund sedan tillkännagavs de sju tävlande i Yles Tävling för ny musik för säsongen 2026 i direktsändning. Etta, Linda Lampenius & Pete Parkkonen, Komiat, Sinikka Monte, Antti Paalanen, CHACHI och KIKI tävlar om segern i UMK 28.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme